Njassa
Ohjelma seikkailee uuden, vanhan tutun ja tuntemattoman musiikin parissa. Luvassa erilaisia teemoja, vieraita ja hyvä svengi päällä joka säällä.
Haastatteluehdotuksissa voit olla yhteydessä tuottaja Lida Moeiniin mailitse lida.moeini@radiohelsinki.fi.
Tekijät
Podcast - pelkkää puhetta
Haastattelut
-
Mikko Joensuu kertoo Radio Helsingin viikon levystä.
-
Kulttuuripomo Mari Männistö.
-
Tutkija Antti Kuusela kertoo Tieteiden yönä järjestettävästä Kaipaako kukaan filosofia(a)? -paneelista.
-
Liisa Akimof ja uusi albumi.
-
Leija Lautamaja ja debyyttsingle Kun rakkaus iski minuun.
-
Viikon levy: Nuoruus – Nuoruus, haastattelussa Kalle Kauranen ja Eetu Tuominen.
-
Kulttuuripomo Paavo Arhinmäki.
-
Markus Hotakainen kertoo, kuka oli Eric Tigersted.
-
Janne Laurila kertoo Uusi Tampere -uutisia!
-
Kulttuuripomo!
-
The Stance Brothers ja viikon levy Duktus.
-
Rokkia ja sporttia.
-
Ohjaaja Tuija Minkkinen ja esiintyjä Pekka Hyvönen kertovat Porttiteatterin Suurin kaikista -esityksestä.
-
Sekret teknik tuo uuden sinkkunsa studioon
-
Astan kanssa Oulu- kuulumiset
-
Hanna Yli-Tepsa, Rauhatäti, on mukana Vuotalon perjantain Suruttomia lauluja kovilta ajoilta konsertissa. Hän esittää suomalaisten Norjaan Maahanmuuttaneiden lauluja.
-
Kaupunkiuutisia Oulusta!
-
Kulttuuripomo Mari Männistö.
-
Arto Tuunela ja Pariisin kevään uusi kappale Haaveet, haaveet.
-
Tästä syystä olemme nostalgian orjia!
-
Legendaarinen rumpali Sam Kuoppamäki ja tuleva jäähalli keikka.
-
Kulttuuripomo Paavo Arhinmäki.
-
Totuus André 3000:n huilulevystä.
-
Yhtye RinneRadio
-
Lili Aslo alias Knife Girl ja Radio Helsingin viikon levy.
-
Aavikko ja uusi albumi Sound of Muysic
-
Puhelinhaastattelussa Sakari Kuosmanen.
-
Kulttuuripomo Paavo Arhinmäki
-
Refugee film festival. Vieraana irakilaistaustainen Ali Alsaffu, joka on tehnyt indie-elokuvan Normaalii Itä-Helsingin maahanmuuttajanuorista sekä festivaalin tiedottaja Outsa Popp.
-
Rokkilegenda Tuomari Nurmio.
-
Aamuhöpinät
-
Artisti Jaakko Laitinen
-
Kaupunkiuutisia Oulusta.
-
Laulaja-laulunkirjoittaja Lätsä
-
Kulttuuripomo Mari Männistö!
-
Ánnámáret.
-
A. Takalo.
-
Vilma Jää ja uusi levy.
-
Kirjailija Timo Kalevi Fross.
-
Are ja Viikon levy Kaiken Teoria.
-
Public Enemyn tuottaja ja The Bomb Squad -legenda Keith Shocklee ja Paleface kertomassa tarinoita hiphopin alkulähteiltä.
-
play / pause25.10.2023 09.00 Diego Ginartes ja Amulio Jose EspinosaJaa jakso Kopioitu leikepöydälleCinemaissi-festivaalin tuottaja Diego Ginartes ja About The Feeling -elokuvan ohjaaja Amulio Jose Espinosa.
-
Itäkeskuksen uimahallin tiimiesihenkilö Ville-Pekka Laukkanen
-
Kulttuuriympäristöpäällikkö Sari Saresta
-
Yrjönkadun uimahallin tiimiesihenkilö Kara Koskinen
-
Islaja ja uusi levy.
-
Jarkko Martikainen ja uusi levy.
-
Kulttuuripomo Mari Männistö
-
Von konow ja uusi levy Raven days.
-
Hätisen aamuläpät
-
Tommi E. Virtanen ja Isäni Vexi- ja Marjo Leinonen –punaisia päin -kirjat.
-
Etnostoi-festivaalin taiteellinen johtaja Janna-Maria Jukkara ja esiintyjä Anna Murtola puhuvat tulevasta tapahtumasta.
-
play / pause12.10.2023 10.00 Antti Hevosmaa, Erik Fräki & Heikki SelamoJaa jakso Kopioitu leikepöydälleVirta-yhtye kertoo uudesta levystä ja G Livelab Helsingin keikasta.
-
Kaupunkiuutisia Oulusta: Asta Salomaa!
-
Kulttuuripomo Arhinmäki!
-
G Livelabin tuottaja Nikke Lempeä kertoo syksyn ohjelmistosta.
-
Olli Ahvenlahti ja Mikko Mattlar. Ahvenlahden juuri julkaistu elämäkerta.
-
Mercedes ja uusi Albumi Luumupuu.
-
Liisa Tani alias Sir Liselot ja Paprika, Quirky Girl Moshpit -albumi.
-
Doghouse Bandin Jari-Pekka ja Veli-Pekka.
-
Kaupunkiuutisia Oulusta!
-
Nuua Company.
-
Kulttuuripomo Mari Männistö.
-
Little Willie Mehto.
-
Asiaa Minna Recordsin toiminnasta sekä uunituoreesta Muurahaiset nukkuu -albumista.
-
Mia Hafrén ja G Livelab Helsingin perjantainen keikka.
-
Heidi Kilpeläinen ja taidehöyryjuna.
-
Rane Raitsikka suuri päivä, Jokereiden paluu.
-
Faarao Pirttikankaan ilkeää rokkia survova trio Paha-Viitanen. 21.9. Blue Bear ilta: Uhu Shape, Sonic Punter ja juuri levynsä julkaissut Paha-Viitanen. Studiossa itse Faarao, sekä Kare ja Virpi, jotka perustivat Blue Bear ohjelmatoimiston.
-
Kaupunkiuutisia Oulusta.
-
Teemun ja Janin uusi elokuva: Peluri – Kuolema on elävien ongelma.
-
Tommy Lindgren ja Kari Karpo Saarilahti kertoo Don Johnson Big Bandin Breaking Daylight -albumin 20-vuotisjuhlakeikoista G Livelabissa.
-
Bernard Butler ja illan konsertti G Livelab Helsingissä.
-
Keban konserttisyksy ja Kesä Espalla -kirja.
-
Miika Söderholm ja Pojat
-
Driving Mum -elokuvan ohjaaja Hilmar Oddsson.
-
Asta Salomaa ja kaupunkiuutisia Oulusta.
-
Kristiina ja Palava rakkauden aika -albumi.
-
Kulttuuripomo Paavo Arhinmäki.
-
Thomas Ignatius, Keskiaikamusiikkia. Receperint seculis obscuris, anno Domini millesimo ducentesimo vicesimo tercio eli Tervetuloa pimeälle keskiajalle, herran vuoteen kaksituhatta kaksikymmentäkolme.
-
Lyyti ja Nousussa taas -albumi, joka on Radio Helsingin viikon levy.
-
Riikka Keränen Jazzliiton kiertuesyksyn avaava kiertue.
-
Kulttuuripomo Mari Männistö.
-
Kari Tapiiri ja Maailma täynnä ihmeitä -albumi.
-
Black Magic 666 eli Bemareiden Taskinen.
-
Ervin Latimer & Arto Halonen ja Suomeen juurtuneet -dokumenttielokuva.
-
Kulttuuripomo Paavo Arhinmäki.
-
Tanssiva Karhu -yhtyeen Ville Särmä ja Juho Ojala.
-
Muusikkojen liiton tiedottaja-tuottaja Rosanna Mantila ja Freelancemuusikot ry:n hallituksen jäsen ja laulaja–laulunopettaja Elina Hjelt kertovat Palautetilanteen molemmat puolet & Open Stage -tapahtumasta maanantaina 28.8.2023
-
Kaupunkiuutisia Oulusta!
-
Severi Koivusalo kertoo Sensommar Filmfestistä,
-
Kulttuuripomo Mari Männistö.
-
Janne Haavisto ja The Shubie Brothers.
-
Asta Salomaa ja Oulun Taiteiden Yö.
-
Kulttuuripomo Mari Männistö.
-
play / pause27.6.2023 09.30 Minette Ristikari ja Aino-Maria PaasivirtaJaa jakso Kopioitu leikepöydälleProvinssi-fiilistelyt Minette Ristikarin ja Aino-Maria Paasivirran kanssa!
-
Kulttuuripomo: Paavo Arhinmäki.
-
Stadin Juhannus. Haastattelussa Feniks Willamo
-
Anal Thunderin Janne Ruokonen ja Noksu Nokelainen kertovat tuoreesta biisistä sekä oluesta.
-
Kaupunkiuutisia Oulusta: Asta Salomaa!
-
Kirjastoautojen pop up -kesäkiertueesta kertomassa Liisa Eikanheimo.
-
Maunula-talon tuottaja Meeri Peltonen.
-
Maastopyöräily ja callboats, haastattelussa Minttu Perttula Liikuntapalveluista.
-
Ympäristötoiminnan nuorisotyöyksikkö: Syötävä puisto ja Saarigalleria, haastattelussa nuoret kesätyöntekijät Minea Hildén ja Kristina Kulagina.
-
Helsingin kaupunginmuseon kesän tapahtumatarjonnasta kertoo tuottaja Päivi Makkonen.
-
Uimarannat ja rantapelastajat, haastattelussa Jukka Lundgren.
-
Jukka Haarma ja pop-musiikin sietämätön keveys.
-
Ääniwallin Isokäsi-fest. Haastattelussa Tero Huotari.
-
Kulttuuripomo: Paavo Arhinmäki.
-
Juhlaviikkojen taiteellinen johtaja Marko Ahtisaari kertoo muun muassa Huvilanrannan suurterassista.
-
Sepä juuri -yhtyeen Kiira ja Tuomas puhuvat uudesta Sepä juuri -albumista.
-
Kaupunkiuutisia Oulusta: Asta Salomaa!
-
Adi Remes ja Stressi Haapala haastattelussa Sehr Schnellin uudesta albumista.
-
Hätisen aamulämpät.
-
Brian & Helvetin Perunan Viime aikoina minulla on ollut jotenkin alakuloinen olo -albumin julkaisukeikka Semifinaalissa 22.4. Haastattelussa Kata Laakso ja Miro Palokallio.
-
Lumiluolapoika Hannu Paloniemi.
-
Asta ja Kaupunkiuutisia Oulusta.
-
Kulttuuripomo PaavoArhinmäki.
-
Emma Salokoski ja uusi albumi Viileässä virrassa.
-
Inari Nikkanen ja R&A Spring Break -tapahtuma.
-
Hätisen aamulämmöt.
-
Esa Kuloniemi ja Pääsiäispunk-festivaali.
-
G Livelab Helsingissä lauantai-iltana esiintyvä Minja Koski, eli artisti M.
-
Yonan uusi Rauhaa ja rakastella -single sekä asiaa Jyväskylästä.
-
Fox Confession ja uusi albumi.
-
Kaupunkiuutisia Oulusta: Asta Salomaa.
-
Paleface ja Radio Helsingin viikon levy Autofiktio.
-
Heikki "Hepa" Halme ja 20-vuotias Prospekti.
-
Sami Saari & Jazzpojat ja Onnellinen-albumi
-
Vieraina Nuoret2023-näyttelyn kuvataiteilija Maisa Majakka ja Suomen Taiteilijaseuran toiminnanjohtaja Annukka Vähäsöyrinki. Aiheena kulttuurin rahoitus ja kuvataiteilijan epävakaat työskentelyolosuhteet.
-
Xysma-yhtye.
-
Kaupunkiuutisia Oulusta: Asta Salomaa!
-
Musiikista voimaa -tapahtuman juontaja Kaisa Rönkkö ja Teoston Vappu Aura.
-
Kulttuuripomo Reetta Heiskanen.
-
Jukka ja Njassa höpisevät Kiira Korven runoista.
-
Jari Ensio Knuutinen eli Yari.
-
Jarkko Martikainen kertoo huhtikuun alussa G livelab Tampereen ja Helsingin keikoista, joissa kuullaan Martikaisen neljä ensimmäistä sooloalbumia.
-
Ohjaaja Jukka Pihlajaniemi kertoo We Just Wanna Have a Good Time All the Time -dokumentista.
-
Lama-yhtyeen Epe
-
Jukka Hätinen tiedottaa Radio Helsingin kuulijoita!
-
Kulttuuripomo Paavo Arhinmäki.
-
Heko Luumäki ja Mela
-
Laineen Kasperi ja Rare 7.0 -albumi.
-
Anna Kaneelina kertoo maaliskuussa järjestettävästä Sellosalin keikasta.
-
Elsi Sloan, uutta musiikkia ja keikka G-Livelabissa.
-
Toinen Minä -bändin Patrik Kase ja Iiris Huttunen.
-
Tero Huotari ja Teksti-TV 666:n uusi albumi Vapauden Tasavalta.
-
Kulttuuripomo: Helsingin kaupunginmuseon tutkimuspäällikkö ja vs. museonjohtaja Minna Sarantola-Weiss.
-
Teini-Pää ja Sata syytä aloittaa -albumi.
-
Anna Murtola ja flamencoa pohjoisesta.
-
Janne Masalin ja uusi albumi Kuoseja.
-
Njassa ja Jukka keskustelevat De La Soul -yhtyeen Trugoy the Doven kuolemasta.
-
moshimoshi kertoo uudesta These Days -singlestä.
-
Nyrkkitappelun Horo-Hepe.
-
Honey Aaltosen muistokonsertti Tavastialla 13.2.
-
Malla kertoo Radio Helsingin viikon levystä Fresko.
-
Kaupunkiuutisia Oulusta Asta Salomaa.
-
Katarina Barruk, saamelaisuus ja saamenkieli.
-
Emmat ja Grammyt lusittu! Miten Njassa ja Jukka Hätinen ovat toipuneet gaalaviikonlopusta? Molemmista musiikkigaaloista tiukkaa analyysia, terävää kritiikkiä, kohokohdat ja aallonpohjat.
-
Pastis-yhtye ja uusi albumi Pastis.
-
Asta ja Kaupunkiuutisia Oulusta.
-
Kulttuuripomo Paavo Arhinmäki.
-
Valtteri Laurell ja uusi single Let The Call It Jazz.
-
Television-yhtyeen Tom Verlaine menehtyi 73-vuotiaana. Njassa ja Jukka Hätinen keskustelivat Verlainen perinnöstä kitaramusiikille ja fiilistelivät etenkin Televisionin debyyttilevy Marque Moonia.
-
Docpoint-festivaalin LeffaLive: Queer Night with Fado Bicha. Haastattelussa laulaja Lila Fadista ja kitaristi João Caçador.
-
Inka Achté kertoo Docpoint-festivaalin ohjelmistosta
-
Laura Moisio ja viikon levy Vieras maa.
-
Kai Sadinmaan Rippikoulu-esitys Koko-teatterissa.
-
Asta ja Kaupunkiuutisia Oulusta.
-
Kultturipomo Reetta Heiskanen.
-
Juliet Jonesin Sydän 40 vuotta!
-
Asiaa Docpointista! Petteri Saario kertoo Revontulten räppäri -elokuvasta.
-
Josta Josafat ja uutta musiikkia.
-
Asta ja Kaupunkiuutisia Oulusta.
-
Kulttuuripomo Paavo Arhinmäki.
-
Alexandra Lehti kertoo uudesta UMK-kappaleestaan.
-
Asta ja Kaupunkiuutisia Oulusta.
-
Asa ja Täytyy mennä metsään -albumi.
-
Hätisen aamulämmöt.
-
Kulttuuripomo Reetta Heiskanen.
-
Muusikko Aija Puurtinen.
-
Hätisen aamulämmöt.
-
Anna Järvinen ja uusi albumi Lila/Liila.
-
Kulttuuripomo Paavo Arhinmäki.
-
Ali Alikoski, musiikkia ja keikkoja.
-
Hätisen aamulämmöt.
-
play / pause13.12.2022 09.00 Abdirahman Bile ja Kamaludin Ahmed AbdullaJaa jakso Kopioitu leikepöydälleAbdirahman Bile, Kamaludin Ahmed Abdulla ja Hyväveli-elokuva
-
Auri Antinranta ja Afterglow-duetto.
-
Hätisen aamulämmöt.
-
Asta Salomaa ja Kaupunkiuutisia Oulusta.
-
Sande Vettenranta ja Naulaamo-klubin uudet kujeet.
-
Hannibal & Hot Heros -yhtyeen Hannibal ja Haamu.
-
Kulttuuripomo Reetta Heiskanen: Keskustelua mahdollisista tulevista sähkökatkoista ja niihin varautumisesta kaupungin näkökulmasta.
-
Asta ja Kaupunkiuutisia Oulusta.
-
Kulttuuripomo Paavo Arhinmäki.
-
Setlementtiliiton tunnustuspalkinto. Vieraina palkinnon saanut Paleface ja sukupuolisensitiivisen poikatyön työalajohtaja Veli-Pekka Kilpala.
-
Hätisen aamulämmöt.
-
Eero Koivistoinen ja teos Lennosta kii!
-
Knucklebone Oscar 50 vuotta.
-
Attila Csihar ja keikka Suomessa.
-
Asta ja Kaupunkiuutisia Oulusta.
-
Kulttuuripomo Reetta Heiskanen.
-
Shadowplay Brandi Ifgray ja Marco Kosonen.
-
Hätisen aamulämmöt.
-
Asta ja Kaupunkiuutisia Oulusta.
-
Joakim Guthwert ja Elliot’s Crazy Compass -yhtye.
-
Kulttuuripomo Paavo Arhinmäki.
-
Night Visions -festivaali ja ohjaaja Andrew Thomas Hunt
-
Roni Martin ja uutta musiikkia.
-
Hätisen aamulämmöt.
-
Hätisen aamulämmöt.
-
Asta ja Kaupunkiuutisia Oulusta.
-
Kulttuuripomo Reetta Heiskanen
-
Hannibal Stark ja Hannibal & Hot Heros.
-
Joose Keskitalo ja tuleva albumi.
-
Asta ja Kaupunkiuutisia Oulusta.
-
Open Creative Housen perustaja ja toimitusjohtaja Juka Hynynen ja muusikko Tommi Kalenius.
-
Kalevi Helvetti vieraana Njassa syntymäpäivälähetyksessä.
-
Melrose-yhtyeen Tokela Njassan syntymäpäivävieraana.
-
Ari Peltonen yhdessä Radio Helsinki -kuoron kanssa Njassan syntymäpäivälähetyksessä.
-
Edu Kehäkettunen ja Paavo Arhinmäki Njassan syntymäpäivälähetyksessä.
-
Paavo Arhinmäki viettämässä Njassan syntymäpäivää live-lähetyksessä.
-
Paavo ja Anna Njassan syntymäpäivävieraina.
-
Njassan syntympäivävieraana Paula Salovaara.
-
Juhani Saksikäsi ja syntymäpäivälahja Njassalle.
-
JB Dunckel ja Sydänpeto-elokuva
-
Kulttuuripomo Reetta Heiskanen ja Helsingin kaupungin talousarvio
-
Ismo Alanko ja Kimmo Pohjonen kertovat marraskuisesta G Livelab Helsingin Pohjonen Alanko -keikasta.
-
play / pause25.10.2022 09.00 Aimal Hakimi, Youssef Asad Alkhatib ja Outi PoppJaa jakso Kopioitu leikepöydälleAsiaa Cinema Orionissa alkavan Refugee Film Festivaalista. Vieraiksi saapuvat elokuvaohjaaja Aimal Hakimi (Dreamers-elokuvatyöpajat, uusien maahanmuuttajatekijöiden lyhytelokuvia nähdään torstaina klo 19) ja näyttelijä Youssef Asad Alkhatib (Hajuvesi-monologinäytelmä perjantaina klo 19) ja tiedottaja Outi Popp.
-
The Valkyrians.
-
Ohjelmistopäällikkö Tàmara Aalto ja tuottaja Diego Ginartes Cinemaissísta.
-
Sin Cos Tan -yhtyeen Jori Hulkkonen ja Juho Paalasmaa
-
Kalevi Suopursu Amuri-yhtyeestä
-
Asta ja Kaupunkiuutisia Oulusta
-
Elsi Sloan ja Sydänpeto-elokuva
-
Tokela kertoo Melrosen keikasta G Livelab Helsingissä.
-
Projektikoordinaattori Laura Arala.
-
Kaupunkiuutisia Oulusta.
-
Muusikko Knife Girl ja esikoislevy Uniform
-
Jaakko Laitinen, Talonpoika Lalli ja Kuudes Linja -keikka
-
Asta ja Kaupunkiuutisia Oulusta
-
Ali Jahangiri ja G Livelab -keikka
-
Kulttuuripomo Paavo Arhinmäki
-
Olavi Uusivirta ja Viikon levy Pieni Kuolema
-
Veli Kujala ja Vantaan Viihdeorkesterin Pekka Pohjola 70 vuotta -konsertti Musiikkitalossa 17.9.
-
Kuoronjohtaja Marjukka Riihimäki ja Grex Musicus
-
Ida Elina ja Capital Letters -albumi
-
Osmo Ikonen ja perjantain G Livelab -keikka
-
Kaupunkiuutisia Oulusta
-
Kulttuuripomo Paavo Arhinmäki
-
Helsinki Design Award -voittaja Päivi Raivio
-
Samae Koskinen ja Viima vie -albumi
-
Asta ja Kaupunkiuutisia Oulusta
-
Tumppi Varonen ja Problems-yhtyeen Kaupunki-albumi
-
Kaupunkielämää: HAM, Viggo Wallensköld -näyttely aukeaa 9.9.
-
Kulttuuripomo Minna Sarantola-Wass, Kaupunginmuseon tutkimuspäällikkö ja vs. museonjohtaja
-
Henna Emilia Hietamäki ja Maja-levy
-
Tatiana Järvenpää ja Radio Helsingin uusi Poupée de son -ohjelma
-
Samuli Putro ja uusi single Kakarat
-
Asta ja kaupunkiuutisia Oulusta
-
Saana Saarikivi. Helsinki ottaa lasten ja nuorten liikuttamisen tosissaan
-
Kulttuuripomo Paavo Arhinmäki
-
Cleanig Women -yhtyeen Tero Vänttinen aka CWO4 ja hackedepicciotto -duon jäsenet Alexander Hacke ja Danielle de Picciotto
-
Ransukoira ja INDIE POPPARI
-
Muusikkojen liiton vieras Edith WeUtonga Zimbabwesta ja ensi maanantain 22.8. Zimbabwe Meets Helsinki -jamit!
-
Asta ja Kaupunkiuutisia Oulusta.
-
Reetta Heiskanen
-
Teuvo Merkkiniemi ja Miika Turunen Pertin valinnoista kertovat Outsider art -festivaalista.
-
Kaupunkiuutisia Oulusta.
-
Suomalaiset sähkökitaristit -kirja.
-
Don Johnson Big Band -yhtyeen Tommy Lindgren ja Felix Zenger.
-
Kori jazz -tapahtuman vastaava Valtteri Moilanen ja artistikoordinaattori Vili Järvinen.
-
Adel Abidin ja Musical Manifest -teos Flow Festivalilla.
-
NCO kertoo lauantaisesta Korjaamolla 360-lavalla järjestettävistä levyjulkkareistaan.
-
Tuotantopäällikkö Katariina Uusitupa ja Fat Ramenin toinen perustaja ja keittiömestari Marcos Gois kertovat Flow Festivalin ruoka- ja juomatarjonnasta.
-
Helsingin Studiopalveluiden Jyrki Tenni kertoo Helsingin kaupunginmuseon Lumoava leffapiha -näytöksistä.
-
Vieraiksi saapuvat Flow Festivalin ohjelmatyöryhmän jäsenet Arttu Tolonen ja Antti Berg, jotka kertovat Flow Festivalin musiikkikattauksesta.
-
Armas Lintusaari nykysirkusporukka Arctic Ensemblestä.
-
Tulio-yhtye
-
Aawastock ja Absoluuttisen nollapisteen keikka
-
Naisten laji – kirja jalkapallosta
-
Kaupunkiuutisia Oulusta
-
Indie-iltamat
-
Tallinn Bearty -taidefestivaalin perustaja ja tiiminjohtaja
-
Kaupunkiuutisia Oulusta.
-
Kikka-single livenä!
-
Haastattelu + livemusiikkia!
-
Tuomari Nurmion ja Knucklebone Oscarin tuleva gospel-levy.
-
Projektikoordinaattori Laura Arala
-
Aavastock-festivaali
-
play / pause14.6.2022 09.20 Burgertietäjät Mikko Väisänen ja Antti SuikkariJaa jakso Kopioitu leikepöydälleBurger Lovers -festivaali
-
Nopeusennätyksiä-näyttely Taidehallissa.
-
Art House Brander ja Leirintäalue 2022 Mäntässä.
-
play / pause9.6.2022 10.00 Esiinnyn edukseni -ohjeistus ja musiikkialan yhdenvertaisuusraporttiJaa jakso Kopioitu leikepöydälle
-
play / pause9.6.2022 09.40 Asta Salomaa ja Kaupunkiuutisia OulustaJaa jakso Kopioitu leikepöydälle
-
play / pause8.6.2022 10.20 Muusikkojen liiton Nyrkki-palkinnon jaettiin Paula Vesalalle ja Mikko KososelleJaa jakso Kopioitu leikepöydälleVieraina Muusikkojen liiton Nyrkki-palkinnon saaneet muusikot Paula Vesala ja Mikko Kosonen sekä Muusikkojen liiton varapuheenjohtaja ja Freelancemuusikot ry:n puheenjohtaja Pekka Lehti.
-
Jukka Nousiainen ja Radio Helsingin viikon levy.
-
Black Lizard -yhtyeen uusi albumi Heads
-
Rosa Coste kertoo Radio Helsingin Kesäliven keikastaan Musiikkitalon terassilla.
-
Helmi levyt -yhtiön Arwi Lind kertoo mm. Muuan Mies -yhtyeestä.
-
Kulttuuripomo Paavo Arhinmäki.
-
Jussi ja Njassa käy urheilu-uutisia läpi.
-
Kati Salo ja Asko Keränen.
-
Balalaikkaorkesterin tukikonsertti Ukrainalle.
-
Kulttuuripomo Reetta Heiskanen.
-
Itä-Hollola installaatio -yhtyeen solisti Robert Niemistö.
-
Taiteilija Jani Leinonen ja Eetin Maija Lumme kertovat Maailma kylässä -festivaalien asiaohjelman Miten tunnistaa viherpesu? -keskustelustaan.
-
Maailman kylässä festivaalin viestintäpäällikkö Nelli Korpi kertoo tämän vuoden tapahtumasta.
-
Tormis Quartetin (EE) kitaristi Jaak Sooäär.
-
Reetta Ristimäki.
-
Anna Inginmaa
-
Kaupunkiuutisia Oulusta
-
Kokonainen-festivaali
-
Kalankasvattajat-bändi
-
Kulttuuripomo Paavo Arhinmäki.
-
Jatta Porkka ja uusi Musiikin mestarit -podcast.
-
Vanessa Törnblom ja The Happy Worker -dokumenttielokuva.
-
Jukka Lindström.
-
Lossi T ja M I N Ä.
-
Kaupunkiuutisia Oulusta.
-
Nelma U ja Radio Helsingin Viikon levy Vol. 2 – Takaisin kouluun.
-
Kulttuuripomo Paavo Arhinmäki.
-
Kalle Ahola ja Ville Hartikainen ja Jouko Lehtolan Rock-Finlandia.
-
Sakari Suuronen ja Koho – Utopia Forssasta -dokkari.
-
Mc Koo ja uusi kappale Hima sekä tuleva festarikesä.
-
Luukas Oja ja uusi albumi Lähdinkö liian varhain.
-
Helsingin kaupunginorkesterin intendentti
-
Terika kertoo debyyttialbumistaan.
-
Esa Kuloniemi ja Osku Pajamäki kertovat Paasitornin Pääsiäispunk-tapahtumasta.
-
Asta Salomaa ja Kaupunkiuutisia Oulusta.
-
Kemin kaupunginorkesterin ja -teatterin tilanne.
-
Mikko Virta ja Luontoretkelle Viroon -teos.
-
Nolla Nolla Nolla.
-
Kaupunkiuutisia Oulusta.
-
Kaupunkielämäässä teemana Caisan Space Habib -esitys ja vieraiksi saapuvat Kiureli Sammallahti ja Miriam Mekhane.
-
Kultttuuripomo Reetta Heiskanen.
-
Arttu Partinen kertoo 9. huhtikuuta järjestettävistä pienlevy-yhtiöiden levymyyjäisistä.
-
Sydän, sydän -yhtye kertoo Tänään me humpataan live -albumista.
-
Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin taiteellinen johtaja Pekka Lanerva ja varainkeruunäytökset Ukrainan hyväksi
-
Kaupunkiuutisia Oulusta.
-
Kiasma avautuu taas 8.4.2022!
-
Keskustelussa Leevi and the Leavings – Hittitehtaan tarina -teos.
-
Radio Helsingin Viikon levy Uskon tulevaan
-
play / pause24.3.2022 10.00 WWF:n ruokaohjelman suojeluasiantuntija Elisa NiemiJaa jakso Kopioitu leikepöydälleEarth Hour lauantaina 26.3.
-
Kaupunkiuutisia Oulusta.
-
Tarinoita ratikasta -kirjan kuvittaja Jonna Jylhä.
-
Korjaamon tapahtumatuottaja Eero Jääskeläinen.
-
Helsingin kaupunginmuseon yleisöpalvelujen tiimivastaava Anna Finnilä.
-
Kulttuuripomo Reetta Heiskanen.
-
Helsingin kaupunginmuseon museolehtori Suvi-Tuuli Waltari.
-
Katja Vauhkonen ja Aleksi Pahkala kertovat illan Indie Awardsista ja IndieCo ry:n toiminnasta.
-
UN Women Suomen Emma Winiecki ja Fem-R:n Ulkar Aghayeva.
-
Muusikkojen liiton yhteisökoordinaattori Anna Dantchev.
-
Pekka Nisu.
-
Kalliola setlementin lauantaina järjestettävästä hyväntekeväistapahtumasta Naapuruus on tekoja kertoo Mirjami Koivunen
-
Kimmo Numminen ja Aapo Niininen
-
Kaupunkiuutisia Oulusta.
-
MAHLS
-
Kulttuuripomo Paavo Arhinmäki.
-
Haastattelussa Radio Helsingin tettiläinen Aatos Räikkönen a.k.a artisti Ade.
-
Sara Melleri ja Sonya Lindfors kertoo Armageddon-esityksestä.
-
Aino Morko kertoo Pehmoainon Kaukana kotoa -julkaisusta.
-
Verona.
-
Kaupunkiuutisia Oulusta.
-
Pesso ja uusi 33-albumi.
-
Naiset panee naistenpäivän olutta!
-
Anni Pohto Huhtisaari kertoo Radio Helsingin Terve Ukraina! -ohjelmasta.
-
EMMAn intendentti Arja Miller kertoo Daniel Burenin Kävelyllä siksakissa -näyttelystä.
-
The Mike Bell Cartelin Mike Bell ja Ville Särmä
-
Kaupunkiuutisia Oulusta
-
Anna Laine ja uusi Anna Laineen opetukset -audiosarja Yle Areenassa
-
Muusikkojen liiton viestintäpäällikkö ja Freemusen varapuheenjohtaja Sanni Kahilainen kertoo torstain 3.3. Music Freedom Daysta.
-
Kulttuuripomo Paavo Arhinmäki.
-
Jan Stenfors ja Family Album.
-
Jazzlaulaja-säveltäjä Riikka Keränen kertoo Turku Jazz Festivalien levynjulkkarikeikastaan.
-
00100ENSEMBLE:n jäsenet Onni Hämäläinen, Sanna Levo sekä Henna Taskanen ja Hysteria-esitys.
-
Knipi ja uusi Valoilmiöitä -levy
-
Kanerva ja uusi levy.
-
Savoy JAZZFestin taiteellinen johtaja Jukka Eskola.
-
Asta Salomaa
-
Mia Hafren ja G Livelabin keikka sekä uusi albumi Också för dig
-
Kulttuuripomona tällä viikolla Helsingin kulttuurikeskukset-palvelun päällikkö ja kulttuurikeskus Stoan johtaja Ulla Bergström.
-
Tanssiteatteri Glims & Glomsin esitys Minä unohdin miten suuressa talossa asun
-
22-Pistepirkon Asko Keränen.
-
play / pause17.2.2022 10.00 Red Nose Company, Tuukka Vasama ja Niko KumpuvaaraJaa jakso Kopioitu leikepöydälle
-
Radio Helsingin Viikon levy Maaginen elävä.
-
Punavuoren historia osa 1 -teos
-
Ilmastovieraat-tapahtumakiertue Helmet-kirjastoissa
-
Kulttuuripomo Reetta Heiskanen
-
UMO Helsinki Jazz Orchestran uusi albumi Last Dance – New Music for Jazz Orchestra.
-
Kalevala elävänä tai kuolleena Vol. 2
-
Uusi albumi "Murder Street"
-
Sitten ajat muuttuivat -dokumenttielokuva Tavastian historiasta.
-
Vieraina Mitta on täysi -työryhmän jäsenet dramaturgi, tuottaja Titta Halinen ja toimitusjohtaja Mirva Merimaa.
-
Inka Achté ja Kultainen maa -elokuva
-
Rohkeat kuvat ja Radio Helsingin Viikon levy.
-
Vieraana dokumenttielokuvan ohjaaja Susanna Helke ja sen musiikin säveltänyt Anna-Mari Kähärä.
-
Tietokirjailija Lotta Jalava ja kielitieteilijä Janne Saarikivi kertovat Tieteiden yön Tämän etymologian tahtoisin kuulla -tapahtumasta.
-
Aivotutkija Katri Saarikivi kertoo Tieteiden yön Onko tätä jo tutkittu? -tapahtumasta.
-
Kaupunkiuutisia Oulusta
-
Näyttelijä Antti Virmavirta kertoo uudesta Jälkeläiset-sarjasta.
-
Bad Saunan POTSLOJO on Radio Helsingin Viikon levy!
-
Julia Palmu kertoo Radio Helsingin uudesta Musiikin juurilla -ohjelmasta.