28.4.2025

Njassa palkittiin elämäntyöstään Radiogaalassa

Radio Helsingin juontajaikoni muistutti ystävien merkityksestä.

Jyrki ”Njassa” Jantunen palkittiin Radiogaalassa Kultaisella mikillä. Kultainen mikki -palkinto jaetaan tunnustukseksi merkittävästä teosta tai elämäntyöstä kaupallisen radion parissa.

”Yksi suomalaisen radion ikonisimmista äänistä”, Radiomedian toimitusjohtaja, viestintäneuvos Stefan ”Steffi” Möller summasi myöntäessään tunnustusta.

On osuvaa, että tunnustus jaettiin Radiogaalassa nyt, kun suomalainen kaupallinen radio juhli 40-vuotisjuhlavuottaan: Njassa aloitti työnsä Radio Cityssä 40 vuotta sitten, vuonna 1985.

”Tällä äänellä ja tällä soittamallani oudolla musalla? Ehkä mä menen pariksi viikoksi kokeilemaan, kunnes saan kenkää”, Jantunen muisteli kiitospuheessaan Radiogaalassa.

Työ Radio Cityssä jatkui, kunnes Paula Salovaara pyysi Njassaa töihin perustamaansa Radio Helsinkiin vuonna 2000. Radio Helsinki on neljännesvuosisadan aikana kokenut värikkäitä vaiheita, ja niitä kaikkia on ollut todistamassa yksi henkilö, Njassa. Hän on kaupungin ääni ja Radio Helsingin kivijalka, joka on saanut tunnustuksia työstään myös aiemmin: Njassa palkittiin Helsingin kaupungin toimesta Helsinki-mitalilla (2022). Opetus- ja kulttuuriministeriö antoi hänelle Suomi-palkinnon (2011).

”Njassa on tehnyt mittaamattoman arvokasta työtä suomalaisen nuoriso-, musiikki- ja alakulttuurielämän eteen. Hän on jättänyt valtavan jäljen siihen, miltä kaupungissa näyttää ja kuulostaa. Hänellä on oma, ainutlaatuinen, kopioimaton ja välitön tyylinsä tehdä radiota ja jakaa musiikkisivistystään kuulijoille”, Radio Helsingin päätoimittaja Jukka Hätinen kommentoi.

”Koko Radio Helsinki on onnellinen, että radioala antaa ansaittua tunnustusta Njassalle. Mutta ennen kaikkea olemme ylpeitä ja kiitollisia, että työ jatkuu”, Hätinen lisää.

Yli 40 vuotta kestänyt ura radiossa jatkuu Radio Helsingin aamuissa tiistaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin ja Musahommissa lauantaisin. Palkintopuheessaan Njassa kertoi puhuvansa radiossa ystävilleen ja luetteli myös pitkän listan kollegoiden nimiä, joista on tullut vuosien varrella hänen ystäviään.

”Pitäkää huolta ystävistänne!” Njassa päätti puheensa.

Olet ystävien seurassa, kuten Radio Helsingin iskulause kuuluu. Eikä vähiten Njassan ansiosta.