14.11.2022

Amuri – Minä olen muistanut

Amuri, mon amour.

Amurin – toisin sanoen jokaisen lempi tamperelaisen kaupunginosan mukaan nimetyn yhtyeen uutukainen soi Radio Helsingin viikon levynä. Minä olen muistanut on jo Amurin toinen kokopitkä tänä vuonna Ettei kukaan tuntisi enää pimeää -levyn lisäksi. Sikäli suhteellisen siunattu olo siis.

Yhtyeen kokonaisuudessaan kolmas albumi poikkeaa aikaisemmasta diskografiasta siten, ettei sanoitukset olekaan Suopursun tai Siltasen kynästä. Kymmenraitainen cover-albumi sanelee uudelleen jo kuultuja teoksia vanhoilta viisailta, kuten Ernos, Freeman ja Vesa Etelämäki. Mielenkiintoisena lisänä Amurin huoltoasemakasetti-filosofiaa ammentava albumi löytää tiensä myös muiden nyky-manselaisten pariin aveceinaan Jukka Nousiainen, Joni Ekman sekä Ninni Luhtasaari.

Kuuntele levyä cd- tai kasettisoittimella tai Radio Helsingin taajuuksilla, sillä albumia ei julkaista suoratoistopalveluihin – miten hienoa!