22.11.2021

Viikon levy: Color Dolor – Blurry Things

Radio Helsingin Viikon levy on tällä viikolla Color Dolorin Blurry Things!

Color Dolorin neljäs pitkäsoitto Blurry Things julkaistaan Solitin kautta 26. marraskuuta, ja nyt albumia kuullaan ennakkoon Radio Helsingin taajuudella. Color Dolor -duon Stina Koistinen ja Leissi kertovat äänitteen syntyneen spotaaneilta tuntuneista ideoista.

”Ensimmäisiä ottoja. Viimeistelemättömiä. Ei ylituottamista tai yliajattelua, ei toistoa. Yritimme pitää asiat sellaisina kuin ne syntyivät, kuin demossa”, Leissi selittää. ”Pääasiassa halusimme tehdä haurasta ja ihmisläheistä musiikkia laulun, kitaroiden ja elektroniikan elementeistä”, jatkaa Stina. ”Halusimme pitää sen elävänä ja hengittävänä. Albumin nimi Blurry Things oli mukana prosessissa alusta asti. Suurin osa maailman asioista on sumeita”, hän sanoo.

Stina Koistinen on Njassan haastattelussa tiistaina 23.11. klo 10. Kuuntele haastattelu tästä.