29.3.2021

Viikon levy: Yona – Uni johon herään

Radio Helsingin Viikon levynä kuullaan Yonan Uni johon herään -uutuusalbumia.

Laulaja-lauluntekijä Yona eli Johanna Rasmus julkaisi Johanna Kustannuksen alla perjantaina 26. maaliskuuta Uni johon herään -albumin, joka on tehty yhteistyössä Tapiola Sinfoniettan kanssa ja sen ovat tuottaneet Yona ja Mauri Syrjälä.

Albumi on yhtä aikaa massiivinen ja peittelmättömän intiimi. Artisti itse kuvailee sitä levyksi rajatiloilta. ”Tosiasia on kuitenkin se, että mä oon meinannu kuolla useampaan otteeseen tätä levyä tehdessä. Oon ollu haavoilla ja hauras. Yksin kotona verhot suljettuna. Samalla kun mun isoimmat unelmat on toteutuneet, oon ollu elämäni synkimmässä paikassa ja on ihme, että oon päässyt sieltä nousemaan”.

Yona vierailee tiistaina 30. maaliskuuta Ronja Kuoppamäen seurassa Ronjan etkot -ohjelmassa.