22.3.2021

MUSA VAI BISNES 22.3.: Uusinnat ­­– Black Lives Matter ja Suomen musiikkiala

Sunnuntaina 21. maaliskuuta vietettiin YK:n rasisminvastaista päivää. Radio Helsingissä kuullaan maanantaina 22. maaliskuuta uusintana musiikkialan syrjintää ja rasismia käsitteleviä MUSA VAI BISNES -jaksoja.

Radio Helsingin MUSA VAI BISNES on käsitellyt Maria Veitolan johdolla musiikkimaailman rasismiin ja syrjintään liittyviä kysymyksiä sekä Black Lives Matter -liikkeen vaikutuksia Suomen musiikkialaan. Uusintana kuullaan klo 13 Black Lives Matter ja Suomen musiikkiala sekä klo 17 alkaen jaksot Black Lives Matter ja Suomen musiikkiala: osa 2 ja Rap-artisti Ailu Valle pohtii saamelaisartistien asemaa musiikkiteollisuudessa. Ohjelman yhteydessä soitetaan vieraiden valitsemaa musiikkia.

Klo 13: Black Lives Matter ja Suomen musiikkiala

Poliisiväkivallan ja rasismin vastainen Black Out Tuesday kokosi kesäkuussa sosiaalisessa mediassa laajasti solidaarisuudenosoituksia. Yhdysvaltojen musiikkiteollisuuden käynnistämä protesti kasvoi maailmanlaajuiseksi somekampanjaksi, johon Suomessakin yhtyivät niin levy-yhtiöt, artistit kuin musakanavat. Samalla vuonna 2012 alkunsa Yhdysvalloissa saanut Black Lives Matter -liike sai uutta jalansijaa myös Suomessa käydyissä keskusteluissa. Black Out Tuesdaysta on nyt kulunut puoli vuotta – käynnistikö päivän mittainen protesti pitkäjänteisen työn muutoksen puolesta? Mitä on tapahtunut sen jälkeen, kun show pysäytettiin? 

MUSA VAI BISNES -ohjelma selvittää Maria Veitolan johdolla, mitä Black Lives Matter tarkoittaa Suomen musaskenessä. Millaisiin tekoihin antirasistisen ajattelun tulisi johtaa?

Vieraina ovat lyömäsoittaja Abdissa ”Mamba” Assefa, Exploited Body -taiteilijanimellä työskentelevä taiteilija ja säveltäjä sekä Changeless-levymerkin pyörittäjä Noah Kin sekä Nelonen Median musiikkijohtaja Mikko Koivusipilä. Lisäksi mukana on ennakkoon haastateltu tuottaja–manageri Melina Korvenkontio.

Jakson taustatoimittaja on Maryan Abdulkarim.

Klo 17: Black Lives Matter ja Suomen musiikkiala: osa 2

Mikä on suomalaisten vähemmistöjen asema musiikkikentällä? Epäkohdista puhuminen on välttämätöntä, mutta mikä on sen hinta yksittäiselle artistille? Mitä on kulttuurinen omiminen ja miksi se on ongelmallista?

Miksi ovet ei aukene meille, kysyi Hortto Kaalo aikanaan. MUSA VAI BISNES kysyy Maria Veitolan johdolla, ovatko Suomen musiikkikentän ovet auenneet romaniartisteille.

Vieraina ovat Sony Music Finlandin A&R-koordinaattori Nosh A Lody, Yle X:n musiikkipäällikkö ja DJ Orkideana tunnettu Tapio Hakanen sekä tohtorikoulutettava Miritza Lundberg. Lisäksi mukana on ennakkoon haastateltu tuottaja–manageri Melina Korvenkontio.

Jakson taustatoimittaja on Maryan Abdulkarim, ja se on jatkoa edelliselle Black Lives Matter ja Suomen musiikkiala -jaksolle.

Rap-artisti Ailu Valle pohtii saamelaisartistien asemaa musiikkiteollisuudessa

Maria Veitola keskustelee rap-artisti Ailu Vallen kanssa siitä, miten musiikkialaa ravistellut The Show Must Be Paused -liike on huomioinut saamelaismuusikot. Valle on palkittu rap-artisti, joka on esiintynyt niin Suomessa, kuin ulkomailla. Pohjoissaameksi räppäävä artisti pohtii haastattelussa saamelaisartistien asemaa musiikkiteollisuudessa. Vallen mukaan liikkeen vaatimukset ovat olleet esillä sosiaalisessa mediassa, mutta konkreettisella tasolla toimenpiteet eivät ole näkyneet saamelaisartistille. Valle näkee yhteyden saamelaisten historiallisen syrjinnän ja tämän päivän rakenteiden välillä.

Kuuntele MUSA VAI BISNES -jaksojen uusinnat maanantaina 22. maaliskuuta klo 13 ja 17 ja osallistu keskusteluun! #musavaibisnes

MUSA VAI BISNES on Radio Helsingin musiikkialan ilmiöihin pureutuva ajankohtaisohjelma. MUSA VAI BISNES selvittää taustat ja kysyy tärkeimmät kysymykset. Ketkä selviävät parhaiten nykyhetken musiikkiskenessä? Kuka makaa kenen kanssa ja mistä syystä? Kumpi tulee ensin, musa vai bisnes?

Radio Helsingin studioon kutsutaan musiikkialan vaikuttajia, kiinnostavimpia artisteja ja taustahahmoja. Valmistaudu uusiin näkökulmiin!

Ohjelman toimittaa ja juontaa Maria Veitola.

Taajuus Helsingissä 89,7, Tampereella 106,8 ja Oulussa 90,9. Kuuntele ohjelma silloin kun sinulle parhaiten sopii osoitteessa radiohelsinki.fi tai Radio Helsingin mobiilisovelluksella.