21.12.2020

MUSA VAI BISNES 21.12. – Black Lives Matter ja Suomen musiikkiala

MUSA VAI BISNES -ohjelmassa keskustellaan Black Lives Matter -liikkeen vaikutuksista suomalaiseen musiikkialaan.

Poliisiväkivallan ja rasismin vastainen Black Out Tuesday kokosi kesäkuussa sosiaalisessa mediassa laajasti solidaarisuudenosoituksia. Yhdysvaltojen musiikkiteollisuuden käynnistämä protesti kasvoi maailmanlaajuiseksi somekampanjaksi, johon Suomessakin yhtyivät niin levy-yhtiöt, artistit kuin musakanavat. Samalla vuonna 2012 alkunsa Yhdysvalloissa saanut Black Lives Matter -liike sai uutta jalansijaa myös Suomessa käydyissä keskusteluissa. Black Out Tuesdaysta on nyt kulunut puoli vuotta – käynnistikö päivän mittainen protesti pitkäjänteisen työn muutoksen puolesta? Mitä on tapahtunut sen jälkeen, kun show pysäytettiin? 

MUSA VAI BISNES -ohjelma selvittää Maria Veitolan johdolla, mitä Black Lives Matter tarkoittaa Suomen musaskenessä. Millaisiin tekoihin antirasistisen ajattelun tulisi johtaa?

Vieraina ovat lyömäsoittaja Abdissa ”Mamba” Assefa, Exploited Body -taiteilijanimellä työskentelevä taiteilija ja säveltäjä sekä Changeless-levymerkin pyörittäjä Noah Kin sekä Nelonen Median musiikkijohtaja Mikko Koivusipilä. Lisäksi mukana on ennakkoon haastateltu tuottaja–manageri Melina Korvenkontio.

Jakson taustatoimittaja on Maryan Abdulkarim.

Kuuntele MUSA VAI BISNES maanantaina 21. joulukuuta klo 17 ja osallistu keskusteluun! #musavaibisnes

MUSA VAI BISNES on Radio Helsingin musiikkialan ilmiöihin pureutuva ajankohtaisohjelma. MUSA VAI BISNES selvittää taustat ja kysyy tärkeimmät kysymykset. Ketkä selviävät parhaiten nykyhetken musiikkiskenessä? Kuka makaa kenen kanssa ja mistä syystä? Kumpi tulee ensin, musa vai bisnes?

Radio Helsingin studioon kutsutaan musiikkialan vaikuttajia, kiinnostavimpia artisteja ja taustahahmoja. Valmistaudu uusiin näkökulmiin!

Ohjelman toimittaa ja juontaa Maria Veitola

Taajuus Helsingissä 89,7, Tampereella 106,8 ja Oulussa 90,9. Kuuntele ohjelma silloin kun sinulle parhaiten sopii osoitteessa radiohelsinki.fi tai Radio Helsingin mobiilisovelluksella.