3.11.2019

Viikon levy: STINAKO – Ikuisuus

STINAKO ensialbumi on henkilökohtainen tilitys yksinäisyydestä ja ulkopuolisuuden tunteesta.

Laulaja-lauluntekijä Stina Koistinen tunnetaan muun muassa Teosto-palkitusta yhtyeestä Color Dolor sekä Astrid Swanin kanssa tehdystä Swan/Koistinen-julkaisusta. STINAKO on Koistisen uusi sooloprojekti, jonka ensituotos Ikuisuusalbumi julkaistiin marraskuun alussa. 

Ikuisuus avaa kuulijalleen uuden, henkilökohtaisen puolen Koistisesta. Koskettavat sanoitukset käsittelevät yksinäisyyttä ja ulkopuolisuuden tunnetta, ja näiden suhdetta ympäröivään maailmaan. Aiemmasta tuotannostaan poiketen Koistinen laulaa sooloalbumillaan suomeksi. Alkujaan artistin suunnitelma oli tehdä instrumentaalinen pianolevy. Tämä ei kuitenkaan onnistunut, sillä laulut tulivat sävellysvaiheessa mukaan kuin itsestään. 

Kuuntele alta levyn toinen single, hurmokselliseen tunnelmaan kohoava Kuu nousee tänäkin yönä, joka on saanut inspiraationsa Nick Cavesta ja Kuusumun Profeetasta.

Stina Koistinen vierailee Radio Helsingin Aamuissa maanantaina 4. marraskuuta.