6.10.2019

Viikon levy: Antti Autio – Pihalla tuulee taas

Monitaituri Antti Autio onnistuu luomaan kakkosalbumilleen käsinkosketeltavan vireen ja haikean maailmanlopun tunnelman.

Radio Helsingin viikon levynä ennakkosoitossa Antti Aution Pihalla tuulee taas. Antti Autio on noussut viime vuosina yhdeksi maan arvostetuimmaksi laulaja-lauluntekijäksi. Vuonna 2017 julkaistu rock-pop-folk -tyylinen debyyttialbumi Minä tuon mukanani sateet keräsi laajalti kiitoksia. Muusikon uran lisäksi Autio on kunnostautunut myös näyttelijänä.

Kakkosalbumi Pihalla tuulee taas julkaistaan perjantaina 11.10.2019. Rakkauden, kuoleman ja maailmanlopun maisemissa liikuskelevan albumin myötä Aution omailmeinen linja syventyy entisestään.

Albumin on tuottanut Pimeys-yhtyeestä tuttu Pekka Nisu. Akustiset kitarakuviot ja vahvan runolliset sanoitukset luovat kappaleisiin haikean tunnelman. Autio yhtyeineen on onnistunut luomaan raikkaan yhteissoiton, ja lopputulos on koskettava ja hienovireinen.

Kuuntele alta levyltä aiemmin julkaistu Kallio.

Kuuntele kun Laura Friman haastattelee Anttia tästä.