10.3.2019

Viikon levy: Radio Supernova – Tähtiin

Viikon levynä soi mansegazen sanansaattajien esikoisalbumi.

Radio Supernova on vuonna 2017 Tampereella perustettu yhtye, joka syntyi rakkaudesta suuria kitaravalleja ja avaruuteen kurkottavia äänimaailmoja kohtaan. Yhtye nimittää musiikkiaan mansegazeksi.

Mutta onko sattumaa, että yhtyeen nimi muistuttaa erästä tunnettua radiokanavaa?

”Mietimme yhtyeellemme nimeä, joka kuvaisi mahdollisimman hyvin luomaamme äänimaailmaa. Mielessä pyörivät erinäiset termit ääniaaltojen, sähkölaitteiden ja taivaankappaleiden välillä, kunnes ensimmäinen basistimme keksi juuri oikealta kuulostavan nimen. Yhteydenottoja ei ole vielä tullut, mutta odotamme mahdollista kutsua oikeussaliin. Kaikki näkyvyys on positiivista näkyvyyttä”, yhtyeen kitaristi Otto Kontio kertoo Soundin haastattelussa.

Debyyttialbumi yhdistää surisevat kitarat pop-koukkuihin ja tarjoaa kuulijalle matkan maanpinnalta tähtiin.

Tähtiin julkaistaan perjantaina 15. maaliskuuta, mutta siitä nautitaan ennakkoon Radio Helsingin taajuudella. Lisäksi Laura Friman jututtaa bändin laulaja Kata Riikosta ja kitaristi Henri Tuunasta tiistai-iltapäivässä.