3.3.2019

Viikon levy: M – Näytän missä asun

Uusi albumi purkaa sanoiksi joukon unenomaisia skenaarioita.

M-artistinimen takana on laulaja-lauluntekijä Minja Koski. Jo debyyttilevyllä vakuuttanut konsepti on hioutunut entistä avoimemmaksi visioksi, jossa tunteiden raastava tulkinta on kasvanut ylenpalttiseksi mielikuvien yhdistelmäksi.

Kosken omalaatuinen ja herkkä ääni sekä levyn tuottaja Miikka Ahlmanin persoonalliset äänimaisemat on aseteltu tarkasti jokaista levyn kappaletta varten.

Uutta albumia ovat Kosken ja Ahlmanin lisäksi olleet työstämässä muusikot Simo Saukkola, Jussi-Pekka Parviainen ja Aleksi Kaufmann. Albumilla vierailevat myös muusikot Viljami Viippola ja Jaakko Suni sekä lahtelainen Lumos-kvartetti.

Minja Koski on sanonut uuden levyn olevan tietyssä mielessä matka maalta kaupunkiin, itsenäistymiseen ja näkyihin, joista saa hetkittäin kiinni, mutta jotka seuraavassa sekunnissa katoavat.

Näytän missä asun julkaistiin 22. helmikuuta ja se soi tällä viikolla Radio Helsingin Viikon levynä.