5.2.2019

Jazz kiinnostaa palaa radioaalloille 17. helmikuuta

Matti Nives, Teppo Mäkynen ja Ville Herrala syventyvät jazzmusiikkiin Radio Helsingin taajuudella sunnuntaisin. Ohjelman yhteistyökumppanina aloittaa Ateneum.

Radio Helsingin viime vuosien suosikkiohjelmiin lukeutuva Jazz kiinnostaa tekee kaivatun paluunsa radioaalloille uuden 17. helmikuuta alkavan tuotantokautensa myötä. Lämminhenkisellä ja mukaansatempaavalla otteellaan yleisönsuosikiksi noussut ohjelma alkoi vuonna 2013 toimittajinaan Matti Nives ja Teppo Mäkynen. Ohjelman edellisellä kaudella kaksikon mukaan liittyi Mäkysen tavoin jazzmuusikkona tunnettu Ville Herrala.

Jazz kiinnostaa kuullaan tutulla paikallaan Radio Helsingin sunnuntaissa klo 12–14. Nyt alkava tuotantokausi jatkuu 19. toukokuuta saakka yhteistyökumppaninaan Ateneum, jonka František Kupka -näyttelyssä sivutaan jazzia inspiraation lähteenä.

”Jazz kiinnostaa -ohjelman jatko tulee usein esille ihmisten kanssa jutellessani”, Matti Nives toteaa. ”On upeaa, että viimeinkin voimme vastata myöntävästi lukuisiin kyselyihin paluustamme eetteriin. Ohjelman toimittajakolmikko on intoa täynnä!”

Jazz kiinnostaa -toimittajat ovat kukin aktiivisia hahmoja kotimaisessa jazz-skenessä. Matti Nives tunnetaan We Jazz -festivaalin ja levymerkin taiteellisena johtajana sekä DJ:nä. Rumpali-tuottaja Teppo Mäkynen on tullut tunnetuksi eräänä maamme valovoimaisimmista jazzin tekijöistä lukuisten projektiensa (mm. 3TM, Teddy Rok Seven, The Stance Brothers) kautta. Basisti Ville Herralaa kuullaan säännöllisesti mm. PLOP-trion ja UMO:n riveissä, sekä lukuisissa muissa yhtyeissä.

Jazz kiinnostaa soi radioaalloilla keväällä Radio Helsingin ja Ateneumin yhteistyönä. Ateneumin taidemuseossa nähdään 22.2.–19.5.2019 tsekkiläisen abstraktin taiteen pioneerin František Kupkan (1871–1957) näyttely. Kupkan taidetta on kuvailtu ”moderniksi värien runoudeksi” ja yksi hänen suurista inspiraationlähteistään oli jazzmusiikki.

Nives, Mäkynen ja Herrala Radio Helsingin sunnuntaissa klo 12–14, ja on-demandina silloin kun sinulle sopii!