3.2.2019

Viikon levy: Henna Emilia & Houreet – Lauluja ihmisistä ja eläimistä

Esikoislevynsä julkaiseva bändi yhdistelee synkkyyttä ja söpöyttä.

Cats of Transnistriasta tuttu laulaja Henna Hietamäki perusti Houreet-yhtyeen keväällä 2017. Ensimmäisen EP:n jälkeen orkesterin musiikillinen tyyli laajentui; voimapopin ja 90-luvun alternativen sekaan löytyi niin rajumpaa rokkijytää kuin pehmeitäkin sävyjä.

Yhtyeen debyyttialbumi, Lauluja ihmisistä ja eläimistä, julkaistaan heti helmikuun alkuun Stupido Recordsin toimesta. Levyn ensimmäinen single Lutra Lutra käsitteli saukkoja, seuraavalla Hätäuloskäynti-singlellä etsittiinkin jo pelastustietä. Debyyttilevy onkin tyylikäs yhdistelmä söpöilyä ja synkistelyä.

Suriseva rokkijytä ja utuinen poppi sävyttävät albumin tarinoita läheisten ihmiskontaktien aiheuttamista vaikeuksista ja mielen järkkymisestä. Välillä lauluissa ajatellaan kivoja eläimiä, jotta ei seilattaisi liian synkissä vesissä.

Henna Emilia saapuu Laura Frimanin vieraaksi kertomaan ensimmäisestä pitkäsoitostaan keskiviikkona 6. helmikuuta.