13.1.2019

Viikon levy: Pasa – Meistä piti tulla

Pitkältä levytystauolta palaavan Pasan kakkosalbumi on Radio Helsingin Viikon levy.

Vuosituhannen alussa perustettu ja vuonna 2011 debyyttilevynsä julkaissut lapsuuden ystävistä koostuva Pasa hiljeni vuosiksi, mutta aktivoituu jälleen julkaisemalla odotetun kakkoslevynsä. Uutukaisen on tuottanut muuan muassa Ruusut-yhtyeen taustalla toiminut Artturi Taira. Ensimakua uudesta levystä saatiin jo vuonna 2017, jolloin bändi julkaisi singlet Jää vielä Helsinkiin, Ei vaihdeta numeroita sekä Yoko & John. Viime vuonna julkaistiin vielä kaksi uutta singleä ja nyt on vihdoin täyspitkän aika.

Uutuutta valmisteltiin pitkään ja huolella, ja bändi on ilmoittanut olevansa lopputuloksesta hyvin ylpeä. Yhtye ei enää tuntenut ensilevytyksen soundimaailman olevan heille ajankohtainen, joten uuden suunnan löytämiseksi he tekivät syväluotaavan musiikillisen tutkimusmatkan. Perinteisen suomirockin sijaan syntikat alkoivat kiinnostaa bändiä enemmän. Pasa lupaa kuitenkin, että keikoilla virtaa edelleen sama rock-energia kuin aiemminkin.

Meistä piti tulla -albumin julkaisua juhlitaan Kuudennella Linjalla lauantaina 19. tammikuuta. Radio Helsingin Laura Friman puolestaan jututtaa bändin poikia keskiviikkoiltapäivässä.