2.12.2018

Viikon levy: Asa – Rakkauslauluja miehille

Vuoden roihuvuorelaiseksi vuonna 2010 valitun Asan uutuus on Radio Helsingin Viikon levy.

Asa tipautteli jo aiemmin tänä syksynä singlet Love ja Punainen härkä, ja nyt on kokopitkän albumin aika. Uutuus kantaa nimeä Rakkauslauluja miehille.

Suurta arvostusta jo vuosia nauttinut Asa on kotimaisessa hiphop saagassa elintärkeä hahmo. Hän on jatkuvasti laajentanut musiikillista mielenmaisemaa ja rikastuttanut hiphopin kieltä.

Uusi levy henkii samanlaista henkeä kuin vuoden 2015 Love-levy, johon oli poimittu sampleja Love Recordsin arkistoista. Asa on kertonut, että uutuuden jokainen biisi on omistettu jollekulle miehelle.

Uuden levyn tuottajalista on myös melkoinen. Biisejä ovat tuottaneet Tero Holopainen, Kalifornia-Keke, Pike, Pelan, Toneknee, Sipulijaska, Late Ampuja, Lauri Ainala sekä DJ Happymeal. Asa on myös samaan aikaan uuden soololevyn kanssa työstänyt uutta musiikkia Asa & Bandin kanssa.

Asa saapuu kertomaan uutuudestaan Laura Frimanin iltapäiväohjelmaan keskiviikkona 5. joulukuuta.