4.3.2018

Viikon levy: Karina – Karina

Viikon levynä soi Karina-yhtyeen omaa nimeä kantava debyyttialbumi.

Vuonna 2014 perustettu Helmi Tikkasen, Niko Koivuhovin ja Karin Mäkirannan indie pop -yhtye ei tee itsestään suurta numeroa, vaan antaa musiikin puhua puolestaan.

Albumi julkaistaan perjantaina 9. maaliskuuta, joten Radio Helsingin aalloilla on eksklusiivinen mahdollisuus kuunnella levyltä kappaleita jo julkaistujen singlejen lisäksi. Yhtye on myös Henri Pulkkisen vieraana Viikon levy -osiossa maanantaina klo 16-17.