9.8.2017

Kotiolut tähtää persoonallisuuteen

Oluen paneminen kotona on helpottunut huomattavasti viime vuosina. Kuinka pullotuspäivästä edetään kilpailuihin?

Kotioluenteko on lisääntynyt huomattavasti ja kotioluen ympärille on syntynyt myös useita kilpailuja. Millä keinoilla kotiolutkilpailuissa voittaa ja mitä kaikkea kotiolutkilpailun tuomarointiin kuuluu? Olutohjelma Kippiksessä kotioluesta keskustelemassa kansainvälinen oluttuomari André Brunnsberg sekä Vuoden Kotiolutmestari Sampo Järvi. Lisäksi maistellaan grillattuja persikoita pähkinöiden kera erilaisten kotioluiden seurana.

Grillatut persikat hunajan ja pähkinöiden kera

4-6 persikkaa puolitettuna
Auringonkukkaöljyä grillaamiseen
2 rkl hunaja
Kourallinen Estrella Pistachio and Almond Nut mix
Puolita persikat ja sivele tasainen puoli ohuelti öljyllä. Grillaa persikoita hetki tasainen puoli alaspäin, niin että ne hieman pehmenevät ja kumoa lautaselle tasainen puli ylöspäin. Valuta hunajaa päälle ja ripottele pähkinät lopuksi. Tarjoa hieman makean ale-oluen kera.

Kippis! taajuudella torstaisin klo 18-19. Ohjelman tarjoaa Estrella.