8.5.2017

Muusikot äänessä: laulaja Mika ”Mica” Ikonen

Radio Helsingin kotisivulla julkaistaan viikoittain yhden muusikon tarina videona. Alkujaan XL5-poikabändin kautta unelmavävynä ja laulajana tutuksi tullut Mika ”Mica” Ikonen on tämän viikon haastattelupaikalla.

XL5 oli suomalaisten poikabändien pioneeri, jonka yksi solisteista oli Mika Ikonen. Suursuosioon nousseen yhtyeen jälkeen Mika on tehnyt toista tuhatta keikkaa Käsityöläiset-yhtyeensä kanssa, joka perustamisesta on kulunut lähes 20 vuotta. Pitkän uran varrelle on mahtunut paljon erikoisia sattumuksia ja tapahtumia, eikä aktiivisen keikkailijan tahti ole lähiaikoina hiipumassa.

Muusikot kertovat Radio Helsingin taajuudella tarinansa. Suomen muusikkojen juhlavuoden kunniaksi Radio Helsingissä on viikottain äänessä taiteilija, joka kertoo, miten on päätynyt ammattiinsa – ja mitä sitten tapahtui.

Muusikot ovat äänessä Radio Helsingin kotisivulla, somessa sekä taajuudella. Viikon taiteilijaa kuullaan taajuudella maanantaisin klo 11:30, keskiviikkoisin noin klo 17:00 ja torstaisin klo 14:30.

Muusikot äänessä -sarja tehdään yhteistyössä Muusikkojen liiton kanssa osana liiton 100-vuotisjuhlaohjelmaa.