Mikael Wiik
Mikael Wiik äänessä sunnuntaisin Terraariossa klo 9-12.
Herr Mikael on vuosimallia -51.
Koulutus: The English School Of Helsinki, Nya svenska läroverket, eli Lärkan. Myssyn saatuani en ole opiskellut akateemisesti päivääkään.
70-luvun alussa toimin kriitikkona musiikkilehdissä Intro, Help & Soundi, sekä label managerina levy-yhtiössä EMI. Samassa firmassa ryhdyin myös tuottamaan levyjä, kunnes siirryin kotimaiseen levy-yhtiö Hi-Hat’iin sekä tuottajana että artistina. Duo Maru & Mikael levytti mm. albumin Destination Nowhere, ja ennen sitä olin jo EMI-aikoina ollut mukana mm. Carita Holmströmin albumeilla, tuottajana ja muusikkona.
Vuonna 1978 YLEn rockguru Jake Nyman äkkäsi että minustakin saattaisi olla radiotoimittajaksi. Liityin silloisen Rockradion tiimiin. Samoihin aikoihin ryhdyin kääntämään leffoja silloisen Cinema International
> Corporation -maahantuojan (nyk. UIP) levissä. Käännösteni joukossa erottuvat musiikkiaiheiset leffat Saturday Night Fever, sekä The Blues Brothers.
70-luvun aikana esiinnyin rakkaan vaimoni Marun kanssa myös melko säännöllisesti telkkarissa, mutta lähinnä ruotsinkielisellä puolella. Tosin muistojen kätköistä löytyy myös esiintyminen esim. Tampereella nauhoitetussa Iltatähti -ohjelmassa. 80-luvun alussa toimin kaksi lukukautta myös musiikinopettajana Kirkkonummen ruotsinkielisessä korkeakoulussa. Samoihin aikoihin siirryin Rockradiosta YLEn ruotsinkielisen toimituksen puolelle, jonka puitteissa toimitin ohjelmia Smultronstället ja Wiikend, aina vuoteen 2004 asti. Saman vuoden elokuussa siirryin lopulta Radio Helsinkiin, toimittamaan sunnuntaisin lähetettävää ohjelmaa nimeltä Terraario.
21 kommenttia artikkeliin “Mikael Wiik”
Kommentoi
Radio Helsinki Player
Shoutbox
Virhe
Taisit tulvia. 1 viesti/minuutti.
Viestisi lähti matkaan.
Radio Helsinki Videot
- OK Go oppi Ruotsissa vitsejä suomalaisista
- Mikko Joensuu esiintyy huomenna Art Goes Kapakka -festivaaleilla
- Reckless Love lähtee syksyllä kiertueelle Britanniaan
- Tuusulanjärven Kamarimusiikki alkaa sunnuntaina
- Mitkä ovat Ville Maljan parhaita festarimuistoja?
- Kaikki videot
Soittolistat
Viikon valiolevy
Viikon aamulevy
Radio Helsingissä seuraavaksi
- Helsingin Henki
- Paskalista
- Mahtavaa Helsinki Mahtavaa
- Little Steven's Underground Garage
- Jytäurpot
- Rakkaudesta
- Helsingin Henki
- Norpan Maailma
» Katso päivän ohjelmat
» Katso viikon ohjelmakartta
Radio Helsingissä tapahtuu
Kova Veto
Maanantain Valiojoukon uudessa juttusarjassa Kova Veto haastatellaan eri alojen ihmisiä siitä, mikä on ollut heille joskus kova veto eli merkittävä keikka, levy tai kappale, joka on vaikuttanut voimakkaasti henkilöön ja hänen tekimisiinsä.
Kova Veto maanantaisin klo 12:20.
Haastattelut kuunneltavissa myös täältä.
Kaupunki lempii

Radio Helsingin ja Helsingin Sanomien kesäsarjassa esiteltiin paikkoja pääkaupunkiseudulla joissa on rakkautta ilmassa. Missä poliitikot kohtaavat, leiskuuko lempi vihannestiskillä, kuinka löytää varttuneempaa seuraa ja missä herkistellään?
Haastattelut kuunneltavissa täällä.
Radio Helsinki podcastit
- Musaneuvosto 2.9.2010
Musaneuvosto 2.9.2010 44min 22mb
Musaneuvostossa keskustellaan muusikoista kertovista elämänkertaelokuvista ja dokumenteista. Tällä viikolla Vesa-Matti Loirista kertova elokuva saa Suomessa ensi-iltansa ja maailmalla muusikkojen henkilöportretit ovat olleet viime vuosina kovassa huudossa. Mikä on elokuvien vaikutus niissä esiintyvien artistien uriin? Entä mikä saa kuuluisat elokuvaohjaajat Martin Scorsesesta Mika Kaurismäkeen dokumentoimaan muusikkosuuruuksien elämää ja mitkä ovat tekijöiden mielestä tällaisten musiikkielokuvien suurimmat haasteet? Studiossa Markus Nordenstrengin vieraina Otto Talvio ja Loiri-elokuvan ohjaaja Mika Kaurismäki.(44min, 22mb)
- Act Like You Know 1.9.2010
Act Like You Know 1.9.2010 22min 11mb
Paleface ja Timo Rautiainen keskustelevat viinan juonnista.(22min, 11mb)
- Aamu Helsingissä 1.9.2010
Pauliina Siniauerin vieraina Amppis&Timppis shown vetäjät Anu Brask sekä Timo Forss sekä Anna Laine muistelemassa Radio Helsingin 10 vuotista historiaa.
(16min, 8mb)
- Rakkaudesta 31.8.2010
Lasse Kurki ja Martti Servo keskustelevat laulujen kirjoittamisesta.
(82min, 41mb)
- Mahtavaa Helsinki Mahtavaa 31.8.2010
Sami Häikiön vieraana Superchrist.
(18min, 9mb)
- Kaikki podcastit
Parasta Helsingissä
Oodi Mahtavuudelle
- Best Of 10 Years x Mahtavaa
- M.I.A. valtaa klassikkotunnin tänään!
- LCD SOUNDSYSTEM VALLOITTAA HELSINGIN
Oma kaupunki
Aamiaista kohtuuhintaan
Helsingin Sanomien ruokatoimitus testasi Helsingin aamiaispaikat.
Videot
- Israel jatkaa siirtokuntien rakentamista Länsirannalle. Palestiinalaisten johtaja Mahmud Abbas uhkaa kävellä ulos rauhanneuvotteluista, ellei rakennustöitä lopeteta.
- Israelin ja palestiinalaisten johtajat kohtasivat toisensa torstaina.
- Elämästään kertovan dokumentin lehdistötilaisuudessa Loiri totesi suhtautuvansa tällä hetkellä positiivisemmin tulevaisuuteensa, kuin joskus aiemmin. "En ole tällä hetkellä kyllästynyt Vesa-Matti Loirina olemiseen, kuten joskus ennen", hän totesi toimittajille.
Nyt.fi Menot
- Ruudolf, Nopsajalka, Koivuniemen Herrat, Posteljoona & Paha Nuutti (Virgin Oil Co. pe 3.9. 22:00--4:00)
- The Ruby Suns, Delay Trees (Kulttuuritehdas Korjaamo, kulmasali pe 3.9. 22:00)
- Negative (Tavastia pe 3.9. 21:30)
Viihde
- Arvio: Vesku on myötäsukainen, mutta rehellinen henkilökuva Vesa-Matti Loirista
- Tuulen viemää -elokuvan puvut pelastuvat
- Olli Lindholm sai levylleen inspiraation Irwin Goodmanista
Kulttuuri
- Sakari Oramo jättää Radion sinfoniaorkesterin keväällä 2012
- Yle: Ruotsinkielinen Yle vähentää 20–25 työpaikkaa
- HS-raati nostaisi muita kieliä ruotsin vaihtoehdoiksi

Päivi
29.11.2008, 13:41Heippa!
Kyselin jo Norpalta, tuleeko ohjelmaa ”Pihkasilmästä”l.Pekasta, hän epäili että sinä teet sellaisen. Koska tulee ulos,olis kiva tietää niin olisin aalloilla. Osloon ei kuulu kaikki suomen radiot, voi olla et tuli jo ohjelma hänestä mutta ohi meni meikäläiseltä
Kiits jos kerkiät vastaamaan.
T: Päivi.
Mikael Wiik
30.11.2008, 4:27Hei Päivi,
Pahoittelen että tämä palaute tulee näin myöhään. Mutta huomenna (30/11) olen itse viettämässä Pikkujoulua, perheeni parissa. Uuge Kojola tuuraa minua Terraariossa. Mutta näin lyhyellä varoitusajalla hänkään ei ehdi saada sunnuntaiksi kunnon muisto-ohjelmaa aikaan. Uuge todennäköisesti muistelee Pihkasilmää omassa Planetaario -ohjelmassaan ensi lauantaina. Ja kun itse olen äänessä sunnuntaina 7/11, Terraarion merkeissä, niin aion kyllä ainakin vielä sivuta aihetta. Mutta siinä vaiheessa niin monet muut toimittajat ovat ehtineet tarjota omat analyysinsä, että varsinaista muisto-ohjelmaa en enää siinä vaiheessa ryhdy toimittamaan.
Pekan kohtalo koskettaa kuitenkin syvästi, sillä Wiguista tunsin jo vuodesta 1969 saakka kaikki bändin jäsenet. Pekkaan hiukan myöhemmin liittyneenä jäsenenä, en kuitenkaan päässyt tutustumaan läheisemmin, mutta oma käsitykseni on aina ollut että Gustavson-Pohjola -akselin aikainen Wigwam oli virtuoositasolla huikeinta livenä koskaan kokemani rock -musiikkia.
Hienoa että välität tämän musiikillisen neron poistumisesta näin paljon. Todella lämpimin terveisin,
Mikael Wiik
Riku
21.2.2009, 9:21Tervehdys!
lauantaina 21.2.09 suomalainen wagner-tenori pekka Nuotio olisi viettänyt 80 vuotis syntymäpäiväänsä.Voisiko jossain sunnuntain terrario-ohjelmassa soittaa hieman kyseistä laulajaa?T.Riku
Mikael Wiik
1.3.2009, 23:40Hei Riku,
Suo anteeksi että jouduit odottamaan tätä vastausta näin pitkään. Jostain syystä en vain ole ottanut vielä tavaksi tsekata tätä palstaa päivittäin. Pekka Nuotion suhteen olen pahoillani, mutta levyhyllystäni ei löydy ensimmäistäkään Nuotion levytystä. Ja Radio Helsingin arkisto on melko suppea, eikä juuri sisällä klassista musiikkia. Nämä tenorit muodostavat muutenkin aukon musiikillisessa yleissivistyksessäni. Pavarotti & tunnetuimmat kumppanit löytyvät jossain määrin, mutta siihen se on toistaiseksi jäänyt. En lupaa mitään, mutta aion kuitenkin tarkistaa Nuotion tuotannon saatavuutta tällä hetkellä.
Terveisin,
Mikael
Svante Kallström
13.4.2009, 16:45Hej!
Först tack för prog Terraario! Men när jag hittade denhär sidan tänkte jag ställa en lite besynnerlig fråga: minns du eventuellt ett stycke från Smultronstället-tiderna, du spelade det med informationen typ: ” detta var ett av styckena i filmen ”Papa Nostalgie (Nostalgic?) ”
Jag har försökt hitta den via PirateBay, Google etc. men inte lyckats – minns du? Det var ett stycke instrumentalmusik med nån slags saxofon i huvudrollen, tror jag:)
Och tack för den eran med Smultronstället! Jag har en hel drös med audiokasetter från den tiden men har ingen aning om när ifrågavarande stycke spelades!!! Jag tror stycket hette ”Les Grilles de Jardine/des Jardines”…?
mvh från Hangö
Svante Kallström
Mikael Wiik
21.4.2009, 2:04Hej Svante!
Lessen att mitt svar dröjde. Jag är lite långsam med domhär grejerna.
Ditt minne är bättre än mitt, och det tog en tid innan jag hittade skivan, men till slut fann jag den. Här har du uppgifterna:
Filmen och soundtracken heter Daddy Nostalgie, och är regisserad av Bertrand Tavernier, medan artist- och musikerlistan innehåller namn som Jane Birkin (sång), Jimmy Rowles (sång & piano), Philip Catherine (gtr), Ron Carter (bas) med mera… Huvudsaklig kompositör och arrangör är Antoine Dudamel.
Har inte sett filmen, men soundtracken är mycket stämningsfull, och utkom år 1990 via CBS franska filial. Produktionsnumret är CBS 467134 2, och stycket du minns heter Les Grilles Du Jardin. Hoppas du nu hinner läsa dethär i tid, för jag sätter in skivan i fråga i Terraario 26/4, sådär 10-tiden, kanske lite före. Tack för en fin och inspirerande förfrågan, och hör gärna av dej t.ex. via Shoutboxen om du är på plats under sändningen.
Mikael
anssi
1.6.2009, 12:03Terve Mikael
Olin nautinnollista kuunelle ohjelmaasi sunnuntain 31.5. Free -yhtyeen kuvaus oli huikea, tapa jolla onnistuit kuvamaan yhtyeen sisäisiä sidoksia oli osuva. Vuosien Free diggarina oli hienoa että joku puki sanoiksi juuri sen mistä tässä bändissä on kyse.
Kiitos !
anssi
walde
6.6.2009, 22:28Hitsi. Kuuntelen Destination Nowherea lauantai-iltana pikkuisen kaljoissani ja voi hitsi että se on loistava
Mikael Wiik
8.6.2009, 1:54Anssille: Toivon mukaan olit kuulolla myös tänään (7/6) kun pikkaisen jatkoin samasta aiheesta. Se jylhyys, yhdistettynä sielukkuuteen ja kaikesta turhasta riisuttuun ilmaisuun mikä leimasi Free’tä edusti jotain ainutlaatuista brittiläisen rockin saralla. Sykähdyttää edelleen vuosikymmenestä toiseen!
Waldelle: Tuo lämmitti. Harmittaa vain että se prässättiin aikoinaan laadullisesti ala-arvoiselle, naksuvalle vinyylille. Masternauha on kaiken lisäksi kadonnut, joten mistään CD- remasteroinnista ei ole toivoakaan.
Kiitokset teille molemmille!
Mikael
Svante Kallström
1.7.2009, 19:18Hej igen!
Tack för ditt svar om ”Daddy Nostalgie/Les Grilles du Jardin”! Det var kul, för jag hade ”lite glömt bort” min förfrågan, men råkade nämna det för min dotter när vi var på besök hos henne i England i maj – och hon jobbar med ’data promotion’ så hon letade snabbt upp ditt svar och det var på min födelsedag! Så det kändes som att jag fick en present, tack! Men naturligtvis missade jag programmet…och inte hittar man skivan nånstans heller…:( Trots många sökningar på webben hittar jag den inte till salu nånstans – har du nån idé? Kommer du på nåt så kolla gärna vår hemsida, ta gärna kontakt via SMS den vägen! Tack på förhand – njut av sommarn, i Hangö e den helt fenomenal just nu!
hälsn.,
Svante
okie
1.11.2009, 20:21Kiitos 1.11. toivebiisini toteutuksesta. Terraario on kyllä mukavan leppoisaa ja vaihtelevaa sunnuntain aamupäivään sopivaa musiikkia sisältävä ohjelma.
On mielenkiintoista kuulla muunlaistakin musiikkia kuin yleensä valtavirtakanavilta tulevaa tasapaksua tavaraa.
Tuula Lampinen
7.12.2009, 18:48Tervehdys toimittaja Wiik!
Lupasin liki 80-vuotiaalle ystävättärelleni välittää Sinulle hänen kiitoksensa eilisen itsenäisyyspäivän aamun Terraario-ohjelmasta. Hän pyysi sanomaan, että ohjelma oli alusta loppuun erittäin hyvin rakennettu – kuulijalle ei tullut missään vaiheessa vaivautunut olo!
Parhain terveisin ja
hyvää joulunalusaikaa toivottaen
Tuula Lampinen
Helsinki
Mikael Wiik
14.12.2009, 2:09Hei Tuula!
Eräs toinen kuuntelija piti erityisesti Itsenäisyys -Terraarion klassista osiota sen verran synkkänä että hän vaihtoi kanavaa. Tässä valossa tuntuu erityisen hienolta saada positiivista palautetta ystävättäreltäsi, joka ikäluokkansa edustajana nimenomaan tajuaa mistä oli kyse. Kiitä häntä puolestani, ja kiitos kun välitit terveiset. Rauhaisaa Joulua teille molemmille toivoo Mikael.
tiina mahkonen
14.3.2010, 14:33Hei
En löytänyt sinun soittolistaasi aamusta 14.3.
Soitit kpl n. 11.30…jossa soitti kenny wayne sheppard. osaatko sanoa miltä levyltä löytäisin tuon kappaleen.
T. Tiina
Mikael Wiik
22.3.2010, 2:25Moi Tiina,
Toisin kun RH’n muut toimittajat niin en lähetä soittolistaani Teostolle/RH’lle välittömästi lähetyksen jälkeen. Tämä johtuu lähinnä siitä että usein ohjelmaan tulee sen verran muutoksia lähetyksen aikana että teen korjaukset vasta himassa, ja sen jälkeen kun olen levännyt kunnolla. Olen yökyöpeli, ja se kostautuu mm. tässä.
En aina myöskään tule lukeneeksi ajoissa sitä palautetta joka tulee juuri tänne, minkä takia tämäkin vastaus tulee viikon viiveellä. Toivon että olet viikon odotuksenkin jälkeen jaksanut käydä tällä sivulla vastauksen toivossa, sillä nyt se tulee.
Kenny Wayne Shepard siis vierailee Poco- ja The Eagles -yhtyeissä soittaneen Timothy B. Schmit’in tuoreella soolo-albumilla Expando, josta soitin mm. biisin Parachute, joka on se biisi jota metsästät. Shepardin omassa tuotannossa todella toimiva julkaisu oli neljän vuoden takainen albumi 10 Days Out – Blues From The Backroads, jolla kuullaan melkoisen runsas ja näyttävä liuta muita bluesmuusikoita.
Suo anteeksi tämä myöhäinen vastaukseni. Suoran kontaktin minuun saat tietysti lähetyksen aikana Shoutboxin kautta jos jokin juttu jää epäselväksi.
Valoisaa kevättä t.
Mikael
JUHANI TOLVANEN
1.4.2010, 12:04Hei,
Kiitos Casablanca-satsista. Olisin innostunut ostamaan tuon ”definitiiivisen” soundtrackin, mutta mikä se on monien C-soundtrackien joukossa?
Utelee
Juhani Tolvanen
Mikael Wiik
4.4.2010, 20:31Moi Juhani,
Hienoa että kelpasi. Käsittääkseni Casablanca on tässä muodossaan julkaistu nyt ensimmäistä kertaa. Saat sen todennäköisesti tilattua todella helposti sillä maahantuoja on Sony, ja tämä on tuore julkaisu. Koodi on Sony Classical 88697638542. Siitä vaan levykauppaan.
Terveisin,
Mikael
Aki Wiklund
4.4.2010, 23:07Aki Wiklund -> mikael.wiik
tarkemmat tiedot 23.02 (1 minuuttia sitten)
”Singing In the Rain 4.4.2010″
Tack Mikael,
för otroligt fin upplevelese höra din fru & du tillsammans framföra en överraskning till oss alla!
Mvh
Aki
PS. keep up the good work!
Mikael Wiik
6.4.2010, 16:54My pleasure, Aki. Tack själv!
Mikael
Tarna
24.4.2010, 20:10Hei Mikael,
maanantaina 26.4. vietetään Tsernobyl-päivää. Onnettomuudesta tulee kuluneeksi 24 vuotta. Soittaisitko jotakin Tsernobylin muistoksi? Radio Helsingin arkistoista pitäisi löytyä esimerkiksi pohjoiskarjalaisen folkyhtye Folkswagenin levy ”Uraaniveisuja” ja sieltä kappale ”Tsernobyl”. Biisissä on tunnetta, vaikka taiteellinen vaikutelma hieman ontuisikin. Aitoa folkia siis!
Lisää Folkswagenia täällä: http://www.folkswagen.fi/rintamakarkuriradio.html
Ohjelman lomassa voi myös mainita, että maanantaina ihmisiä kehoitetaan muistamaan Tsernobylin uhreja pukeutumalla mustaan.
Kiitokset kiinnostavasta ohjelmasta!
Stidi
30.8.2010, 14:48Mikael
Sama häirikkö täällä taas , mutta osin joudut syyttämään itseäsi kun teest seilaisia ohjelmiia et niitä on pakko jäädä kuuntelemaan. Esim. viime sunnuntaina olis ollu töitä, tehtävänä, mutta ei voinu kun asetin henkisen hyvinvoinnin etusijalle ja kuuntelin ohjelmasi loppuun. Kiitos.
Mutta sellainen ongelma minulla on, että olletikin noin -87 tai siihen aikoihin kuulin varmaan Radio citystä Virolaista Ultima Thule bändiä ja se kuulosti ihan älyttömän hyvältä, varsinkin siihen aikaan kun progrea ei liiemmälti kuullu missään ja tämä oli vielä veljeskansamme ikeen alla synttynyt bändi. Tosin en sitä kyllä sillon ajatellut, mutta musiikki kuulosti silloin tosi hyvältä. Koskaan en ole bändin levyjä mistään löytänyt mutta nyt olen tosi pulatilanteessa. Kaverini nimittäin järjesti matkan Tallinaan Ultima Thulen soittajien tykö jotta me voimme brassailla siellä ELP konsertin kokemuksillamme. Mut jos en millään saa päivitettyä Ultima Thule musiikkikokemuksiani, niin miten sinne kehtaa lähteä?