Ohjelmakartta

  • 4.2 klo 03:00 - 05:00 Valiojoukko

    Valiojoukossa tarjolla on musiikkiasiantuntemusta ja mielenkiintoisia vieraita. Studiossa Norppa. Ohjelma on uusinta viime viikon perjantailta.
  • 4.2 klo 05:00 - 08:00 Terraario

    Mikael Wiikin erinomaisen perusteellinen ja polveileva musiikkiohjelma. Uusinta viime sunnuntailta.
  • 4.2 klo 08:00 - 12:00 Planetaario

    Lepopäivän matka tuonpuoleiseen, jonka jälkeen mikään ei ole entisellään. Oppaana Uuge Kojola. Ohjelmassa muistetaan viime viikonloppuna menehtynyttä Etta Jamesia. Sen lisäksi kuullaan Princen rumpalin John Blackwellin haastattelu.
  • 4.2 klo 12:00 - 16:00 Norpan Maailma

    Norpan nelituntinen lauantai-iltapäivän spesiaali, jossa puheenaiheita poimitaan muun muassa ajankohtaisista leffoista, kirjoista ja musiikista. Jakorasiassa lahjotaan kuulijoita. Klo 14:30 soitetaan Nyt-liitteessä arvioituja levyjä.
  • 4.2 klo 16:00 - 18:00 Ahvosen askelmerkit

    Niko Ahvonen antaa tahtia lauantaille.
  • 4.2 klo 18:00 - 20:00 Koirankoppi

    Karri Koira ja Paha-Nuutti maastoutuvat lauantai-iltaan yhdistellen urbaania musatunnelmaa, yleistä fiilistelyä ja alan avainpelaajien kuulumisia. Sille päälle sattuessaan Karri Koira ja Paha-Nuutti saattavat myös syventyä ansioituneen levy-yhtiön, klassikkoalbumin tai yksittäisen sämplen anatomiaan.
  • 4.2 klo 20:00 - 22:00 Lauantaidisko

    Lauantaidisko-ohjelma tuo klubin musiikkitarjonnan radiotaajuuksille. Tavastian Lauantaidiskon resident dj:t Erkko, Marko Makelove, Harvest, mini ja Johannes Kostaja soittavat jokaisena lauantai-iltana Tavastian tanssilattialta tuttuja indiedisko-hittejä, pop/rock-klassikoita ja mielenkiintoisia uutuuslevyjä. Tiimiä vahvistaa Radio Helsinki -veteraani Sami Häikiö.
  • 4.2 klo 22:00 - 02:00 Komposti

    Kompostiradio eli Helsingin reggaeradio tarjoaa monipuolisen valikoiman jamaikalaisen musiikin klassikoita, harvinaisuuksia, hittejä sekä uusimpia julkaisuja. Reggaen juuria ja dancehall-kulttuurin viimeisimpiä virtauksia vaalivat Komposti Soundin DJ:t Enrico ja Veikko "VG+" Grönroos. Uusinta.
  • 5.2 klo 02:00 - 06:00 Tyylit Takaisin

    Maanantaiseen tyyliin Dj Didier ja täräyttävimmät Hiphop, Jazz, Soul ja Funk-tyylit. Uusinta.
  • 5.2 klo 06:00 - 09:00 Valiojoukko

    Valiojoukko tuo maanantaista perjantaihin Radio Helsingin taajuudelle joukon erilaisia levylaukkuja ja laukkujen asiantuntevia omistajia. Tänään äänessä Njassa. Uusinta viime viikolta.
  • 5.2 klo 09:00 - 12:00 Terraario

    Mikael Wiikin erinomaisen perusteellinen ja polveileva musiikkiohjelma.
  • 5.2 klo 12:00 - 14:00 Rakkaudesta

    Monimuotoinen musiikin menneisyyttä, nykyisyyttä ja tulevaisuutta kartoittava ohjelma, jossa tarkkaillaan populaarikulttuuria suurella sydämellä. Toimittajana Lasse Kurki.
  • 5.2 klo 14:00 - 16:00 El Mundo

    Musiikin kenttää hämmästyttävällä laajudella ja pulssilla jo neljättäkymmentä vuotta tutkinut Dj Bunuel tarjoaa raikkaan kulman ilman musiikillisia rajoja. Hämmästyttävä Suomi, ällistyttävä maailma.
  • 5.2 klo 16:00 - 18:00 Levylaukku

    Ohjelma, jossa Radio Helsingin kuulijat saavat esitellä omia suosikkejaan. Laura Haapala toimittaa. Tänään Lauran vieraana on muusikko Stig (Dogg).
  • 5.2 klo 18:00 - 20:00 Supersunnuntai

    Sunnuntain musaerikoinen Vilunki 3000:n seurassa.
  • 5.2 klo 20:00 - 22:00 Iskelmäiltama

    " />Iskelmäiltama on vanhempaan suomalaiseen musiikkiin keskittyvä radio-ohjelma. Ohjelmaa pyörittää Mikko Mattlar.
  • 5.2 klo 22:00 - 00:00 Divari

    Divari on musiikkiohjelma, jossa keskitytään kaivelemaan pölyn ja ullakon tuoksuisia vinyylilaareja. Mukana on koko populäärimusiikin kirjo, menneiden vuosikymmenien tutut ja tuntemattomammatkin klassikot, unohtamatta myös nykyhetken parhaimpia. Toimittajana Tuomas Kirkkopelto. Uusinta viime tiistailta.
  • 6.2 klo 00:00 - 02:00 Rakkaudesta

    Musiikkiohjelma, jossa perehdytään musiikin ihmeelliseen maailmaan hivenen pintaa syvemmältä. Toimittajana Lasse Kurki. Uusinta viime tiistailta.
  • 6.2 klo 02:00 - 06:00 Norpan Maailma

    Uusinta viime lauantailta. Studiossa Norppa.
  • 6.2 klo 06:00 - 07:00 Aamusoitto

    Aamusoiton on laatinut Uuge Kojola.
  • 6.2 klo 07:00 - 09:00 Helsingin aamuradio ja Harri

    Arkisin klo. 7-9 studiossa Harri Niemi, Tuuli Hongisto ja Pauli Salonen. Pääkaupunkiseudun uutisia, ajankohtaisia juttuja ja haastatteluja, hyvää aamumusiikkia, mustaa kahvia ja mukavaa seuraa.
  • 6.2 klo 09:00 - 12:00 Helsingin aamuradio ja Pauliina

    Arkisin klo 9-12 studiossa Pauliina Siniauer. Uutta musiikkia, vieraita, listakatsauksia meiltä ja muualta, levylöytöjä laarin pohjalta, kaupungin tapahtumia ja kaikkea muuta hyvää ja kivaa.
  • 6.2 klo 12:00 - 13:00 Pop-puutarha

    Ohjelmassa tutustutaan uuteen musiikkiin ja ilmiöihin – unohtamatta vanhempia vaikuttajia. Pop-puutarhassa kasvaa uusia, vanhoja, tuttuja ja vielä tuntemattomia lajikkeita, joista Johanna Sumuvuori tekee kerran viikossa musiikintäyteisen asetelman.
  • 6.2 klo 13:00 - 15:00 Tukevasti Ilmassa

    Tuomas Nevanlinna ja Jukka Relander pohtivat elämää ja sen sivuvaikutuksia.
  • 6.2 klo 15:00 - 18:00 Valiojoukko

    Valiojoukko tuo maanantaista perjantaihin Radio Helsingin taajuudelle joukon erilaisia levylaukkuja ja laukkujen asiantuntevia omistajia. Tänään äänessä Uuge Kojola.
  • 6.2 klo 18:00 - 20:00 Tyylit Takaisin

    Maanantaiseen tyyliin Dj Didier ja täräyttävimmät Hiphop, Jazz, Soul ja Funk-tyylit.
  • 6.2 klo 20:00 - 22:00 Kompostiradio

    Kompostiradio eli Helsingin reggaeradio tarjoaa monipuolisen valikoiman jamaikalaisen musiikin klassikoita, harvinaisuuksia, hittejä sekä uusimpia julkaisuja. Reggaen juuria ja dancehall-kulttuurin viimeisimpiä virtauksia vaalivat Komposti Soundin DJ:t Bommitommi ja Veikko "VG+" Grönroos.
  • 6.2 klo 22:00 - 23:00 Iltasoitto

    Iltasoitosta vastaa Tuomas Kirkkopelto.
  • 6.2 klo 23:00 - 01:00 Musiikin lahja

    Perttu Häkkinen tarjoaa ohjelmassaan nimen mukaisesti musiikillisia lahjoja, jotka voivat löytyä miltä tahansa maailman kolkalta ja mistä tahansa genrestä. Uusinta viime keskiviikolta.
  • 7.2 klo 01:00 - 03:00 El Mundo

    Musiikin kenttää hämmästyttävällä laajudella ja pulssilla jo neljättäkymmentä vuotta tutkinut Dj Bunuel tarjoaa raikkaan kulman ilman musiikillisia rajoja. Hämmästyttävä Suomi, ällistyttävä maailma. Uusinta viime sunnuntailta.
  • 7.2 klo 03:00 - 06:00 Valiojoukko

    Valiojoukko tuo maanantaista perjantaihin Radio Helsingin taajuudelle joukon erilaisia levylaukkuja ja laukkujen asiantuntevia omistajia. Tänään äänessä Njassa. Uusinta viime viikolta.
  • 7.2 klo 06:00 - 07:00 Aamusoitto

    Aamusoiton on laatinut Mikko Mattlar.
  • 7.2 klo 07:00 - 09:00 Helsingin aamuradio ja Harri

    Arkisin klo. 7-9 studiossa Harri Niemi, Tuuli Hongisto ja Pauli Salonen. Pääkaupunkiseudun uutisia, ajankohtaisia juttuja ja haastatteluja, hyvää aamumusiikkia, mustaa kahvia ja mukavaa seuraa.
  • 7.2 klo 09:00 - 12:00 Helsingin aamuradio ja Pauliina

    Arkisin klo 9-12 studiossa Pauliina Siniauer. Uutta musiikkia, vieraita, listakatsauksia meiltä ja muualta, levylöytöjä laarin pohjalta, kaupungin tapahtumia ja kaikkea muuta hyvää ja kivaa. Tiistaisin ja torstaisin studiossa myös Panu Hietaneva.
  • 7.2 klo 12:00 - 13:00 Norsuradio

    Helsingin Sanomien toimittajien toimittama Keskusteluohjelma. Vetäjinä vuorottelevat Esa Mäkinen, Hanna Kaarto ja Anna-Stina Nykänen.
  • 7.2 klo 12:00 - 13:00 Radio Kulmapöytä

    Helsingin Sanomien politiikantoimituksen ohjelma. Studiossa Miska Rantanen.
  • 7.2 klo 13:00 - 15:00 Helsingin Henki

    Helsingin Hengessä kuullaan ajankohtaista asiaa pääkaupunkiseudun tapahtumista ja ilmiöistä. Kaupungin kuumia puheenaiheita, popkulttuuria, elokuvia ja menovinkkejä, parhaalla musiikilla höystettynä. Ohjelman toimittaa Anna Laine.
  • 7.2 klo 15:00 - 18:00 Valiojoukko

    Valiojoukossa on tarjolla musiikkiasiantuntemusta ja mielenkiintoisia vieraita. Toive30 maanantaista torstaihin klo. 16 alkaen. Tänään äänessä Njassa.
  • 7.2 klo 18:00 - 20:00 Rakkaudesta

    Musiikkiohjelma, jossa perehdytään musiikin ihmeelliseen maailmaan hivenen pintaa syvemmältä. Toimittajana Lasse Kurki.
  • 7.2 klo 20:00 - 22:00 Divari

    Divari on musiikkiohjelma, jossa keskitytään kaivelemaan pölyn ja ullakon tuoksuisia vinyylilaareja. Mukana on koko populäärimusiikin kirjo, menneiden vuosikymmenien tutut ja tuntemattomammatkin klassikot, unohtamatta myös nykyhetken parhaimpia. Toimittajana Tuomas Kirkkopelto.
  • 7.2 klo 22:00 - 23:00 Iltasoitto

    Iltasoiton on laatinut Tuomas Kirkkopelto.
  • 7.2 klo 23:00 - 01:00 Levylaukku

    Ohjelma, jossa Radio Helsingin kuulijat saavat esitellä omia suosikkejaan. Laura Haapala toimittaa. Uusinta viime sunnuntailta.
  • 8.2 klo 01:00 - 03:00 Ahvosen askelmerkit

    Uusinta viime lauantailta. Studiossa Niko Ahvonen.
  • 8.2 klo 03:00 - 06:00 Valiojoukko

    Valiojoukko tuo maanantaista perjantaihin Radio Helsingin taajuudelle joukon erilaisia levylaukkuja ja laukkujen asiantuntevia omistajia. Tänään äänessä Njassa. Uusinta viime viikolta.
  • 8.2 klo 06:00 - 07:00 Aamusoitto

    Aamusoitosta vastaa Mikko Mattlar.
  • 8.2 klo 07:00 - 09:00 Helsingin aamuradio ja Harri

    Arkisin klo. 7-9 studiossa Harri Niemi, Tuuli Hongisto ja Pauli Salonen. Pääkaupunkiseudun uutisia, ajankohtaisia juttuja ja haastatteluja, hyvää aamumusiikkia, mustaa kahvia ja mukavaa seuraa.
  • 8.2 klo 09:00 - 12:00 Helsingin aamuradio ja Pauliina

    Arkisin klo 9-12 studiossa Pauliina Siniauer. Uutta musiikkia, vieraita, listakatsauksia meiltä ja muualta, levylöytöjä laarin pohjalta, kaupungin tapahtumia ja kaikkea muuta hyvää ja kivaa.
  • 8.2 klo 12:00 - 13:00 Kyselytunti

    Kyselytunti on puheohjelma, jossa Anna Laineen ja Ville Blåfieldin vieraaksi ja tentattavaksi suoraan lähetykseen saapuu joka keskiviikko ajankohtainen kasvo.
  • 8.2 klo 13:00 - 15:00 Helsingin Henki

    Helsingin Hengessä kuullaan ajankohtaista asiaa pääkaupunkiseudun tapahtumista ja ilmiöistä. Kaupungin kuumia puheenaiheita, popkulttuuria, elokuvia ja menovinkkejä, parhaalla musiikilla höystettynä. Ohjelman toimittaa Anna Cadia.
  • 8.2 klo 15:00 - 18:00 Valiojoukko

    Valiojoukossa on tarjolla musiikkiasiantuntemusta ja mielenkiintoisia vieraita. Toive30 maanantaista torstaihin klo. 16 alkaen. Tänään äänessä Njassa.
  • 8.2 klo 18:00 - 20:00 Musiikin lahja

    Perttu Häkkinen tarjoaa ohjelmassaan nimen mukaisesti musiikillisia lahjoja, jotka voivat löytyä miltä tahansa maailman kolkalta ja mistä tahansa genrestä.
  • 8.2 klo 20:00 - 22:00 Asian Ytimessä

    Asian Ytimessä -ohjelmaa vetävät Sampo Axelsson ja Leo Karhunen. Yöelämästä paremmin salanimillä DJ Anonymous ja DJ Fiskars tunnettu duo lupaa kevyttä keskustelua ja erittäin monipuolista musiikkia viikoittain vaihtuvasta aiheesta, tarpeen vaatiessa myös aiheen vierestä.
  • 8.2 klo 22:00 - 23:00 Iltasoitto

    Iltasoiton on laatinut Mikko Mattlar.
  • 8.2 klo 23:00 - 00:00 Pop-puutarha

    Ohjelmassa tutustutaan uuteen musiikkiin ja ilmiöihin – unohtamatta vanhempia vaikuttajia. Pop-puutarhassa kasvaa uusia, vanhoja, tuttuja ja vielä tuntemattomia lajikkeita, joista Johanna Sumuvuori tekee kerran viikossa musiikintäyteisen asetelman. Uusinta viime maanantailta.
  • 9.2 klo 00:00 - 02:00 Kohti Valoa

    Kohti Valoa, ohjelma jonka musiikkityyli on musiikki. Uskomme hienoihin biiseihin. Meille on ihan sama onko levy julkaistu 1920 – luvulla vai julkaistaanko se ensi kuussa. Eli jos sinulla on malttia, me osumme. Studiossa DJ Bunuel. Uusinta viime lauantailta.
  • 9.2 klo 02:00 - 06:00 Planetaario

    Lepopäivän matka tuonpuoleiseen, jonka jälkeen mikään ei ole entisellään. Oppaana Uuge Kojola.
  • 9.2 klo 06:00 - 07:00 Aamusoitto

    Aamusoitosta vastaa Mikko Mattlar.
  • 9.2 klo 07:00 - 09:00 Helsingin aamuradio ja Harri

    Arkisin klo. 7-9 studiossa Harri Niemi, Tuuli Hongisto ja Pauli Salonen. Pääkaupunkiseudun uutisia, ajankohtaisia juttuja ja haastatteluja, hyvää aamumusiikkia, mustaa kahvia ja mukavaa seuraa.
  • 9.2 klo 09:00 - 12:00 Helsingin aamuradio ja Pauliina

    Arkisin klo 9-12 studiossa Pauliina Siniauer. Uutta musiikkia, vieraita, listakatsauksia meiltä ja muualta, levylöytöjä laarin pohjalta, kaupungin tapahtumia ja kaikkea muuta hyvää ja kivaa. Tiistaisin ja torstaisin studiossa myös Panu Hietaneva.
  • 9.2 klo 12:00 - 13:00 Musaneuvosto

    Musaneuvostossa puhutaan populaarimusiikin ajankohtaisista aiheista ja sen jäsenet ovat oman alansa asiantuntijoita ja intohimoisia musiikinystäviä. Keskusteluja johtaa Laura Haapala ja vakiovieraina vuorottelevat Helsingin Sanomien ja Radio Helsingin Ilkka Mattila, Jarkko Jokelainen, Otto Talvio, Pertti Avola ja Anna Laine.
  • 9.2 klo 13:00 - 15:00 Helsingin Henki

    Helsingin Hengessä kuullaan ajankohtaista asiaa pääkaupunkiseudun tapahtumista ja ilmiöistä. Kaupungin kuumia puheenaiheita, popkulttuuria, elokuvia ja menovinkkejä, parhaalla musiikilla höystettynä. Torstaisin Helsingin Hengen Ääniraidassa keskitytään elokuvien maailmaan. Ohjelman toimittaa Anna Cadia.
  • 9.2 klo 15:00 - 18:00 Valiojoukko

    Valiojoukossa on tarjolla musiikkiasiantuntemusta ja mielenkiintoisia vieraita. Toive30 maanantaista torstaihin klo. 16 alkaen. Tänään äänessä Njassa.
  • 9.2 klo 18:00 - 20:00 8 ½

    The best of modern indie & pop. Dj Nick Triani.
  • 9.2 klo 20:00 - 23:00 Uusi Aalto

    Uusimmat tuulet indiemusiikin ihmeellisestä maailmasta. Huomisen hitit ja kadonneet klassikot genreistä välittämättä. Oppaina vaihtoehtomusiikin asiantuntijat Artemi ja Marko Makelove. Klassikkotoiveita voi lähettää osoitteeseen uusiaalto(at)radiohelsinki.fi. Tämän kuun klassikkoartisti on Swell Maps ja Myrskyvaroitus Oneohtrix Point Never-yhtyeen "Replica".
  • 9.2 klo 23:00 - 00:00 Iltasoitto

    Iltasoitossa kuullaan Mikko Mattlarin valitsemaa musiikkia.
  • 10.2 klo 00:00 - 02:00 Supersunnuntai

    Sunnuntain musaerikoinen Vilunki 3000:n seurassa. Uusinta viime sunnuntailta.
  • 10.2 klo 02:00 - 04:00 Iskelmäiltama

    " />Iskelmäiltama on vanhempaan suomalaiseen musiikkiin keskittyvä radio-ohjelma. Ohjelmaa pyörittää Mikko Mattlar. Uusinta viime sunnuntailta.
  • 10.2 klo 04:00 - 06:00 Rakkaudesta

    Monimuotoinen musiikin menneisyyttä, nykyisyyttä ja tulevaisuutta kartoittava ohjelma, jossa tarkkaillaan populaarikulttuuria suurella sydämellä. Toimittajana Lasse Kurki. Uusinta viime sunnuntailta.
  • 10.2 klo 06:00 - 07:00 Aamusoitto

  • 10.2 klo 07:00 - 09:00 Helsingin aamuradio ja Harri

    Arkisin klo. 7-9 studiossa Harri Niemi, Tuuli Hongisto ja Pauli Salonen. Pääkaupunkiseudun uutisia, ajankohtaisia juttuja ja haastatteluja, hyvää aamumusiikkia, mustaa kahvia ja mukavaa seuraa.
  • 10.2 klo 09:00 - 12:00 Helsingin aamuradio ja Pauliina

    Arkisin klo 9-12 studiossa Pauliina Siniauer. Uutta musiikkia, vieraita, listakatsauksia meiltä ja muualta, levylöytöjä laarin pohjalta, kaupungin tapahtumia ja kaikkea muuta hyvää ja kivaa.
  • 10.2 klo 12:00 - 13:00 Orman oppivuodet

    Orman oppivuodet -ohjelmassa kuullaan yhtä maamme merkittävimmistä kitaristeista ja muusikoista. Jukka Orma tarinoi tapansa mukaan lennokkaasti omasta työstään suomalaisen musiikin keskiössä ja sen liepeillä.
  • 10.2 klo 13:00 - 15:00 Helsingin Henki

    Helsingin Hengessä kuullaan ajankohtaista asiaa pääkaupunkiseudun tapahtumista ja ilmiöistä. Kaupungin kuumia puheenaiheita, popkulttuuria, elokuvia ja menovinkkejä, parhaalla musiikilla höystettynä. Ohjelman toimittaa Anna Cadia.
  • 10.2 klo 15:00 - 16:00 Paskalista

    Tunti huonoa musiikkia ja huutoa. Studiossa Ari Peltonen ja Dj Pösilö!
  • 10.2 klo 16:00 - 18:00 Valiojoukko

    Valiojoukossa tarjolla on musiikkiasiantuntemusta ja mielenkiintoisia vieraita. Perjantaisin toimittajana on Norppa.
  • 10.2 klo 18:00 - 22:00 Jytäperjantai

    Jytäperjantai on klo 18-22 Radio Helsingin taajuudella kuuluva ohjelma, jota juontavat Laura Haapala, Ville Arponen ja Tuomas Rinta-Panttila. Ohjelmassa painotetaan ajankohtaisuutta ja paikallisuutta, mutta perjantai-iltaan sopivalla, kepeällä otteella.
  • 10.2 klo 22:00 - 23:00 Iltasoitto

    Iltasoitossa kuullaan Mikko Mattlarin valitsemaa musiikkia.
  • 10.2 klo 23:00 - 03:00 Lauantaidisko

    Lauantaidisko-ohjelma tuo klubin musiikkitarjonnan radiotaajuuksille. Tavastian Lauantaidiskon resident dj:t Erkko, Marko Makelove, Harvest, mini ja Johannes Kostaja soittavat Tavastian tanssilattialta tuttuja indiedisko-hittejä, pop/rock-klassikoita ja mielenkiintoisia uutuuslevyjä. Tiimiä vahvistaa Radio Helsinki -veteraani Sami Häikiö. Uusinta
  • 11.2 klo 03:00 - 05:00 Valiojoukko

    Valiojoukossa tarjolla on musiikkiasiantuntemusta ja mielenkiintoisia vieraita. Studiossa Norppa. Ohjelma on uusinta viime viikon perjantailta.
  • 11.2 klo 05:00 - 08:00 Terraario

    Mikael Wiikin erinomaisen perusteellinen ja polveileva musiikkiohjelma. Uusinta viime sunnuntailta.
  • 11.2 klo 08:00 - 12:00 Planetaario

    Lepopäivän matka tuonpuoleiseen, jonka jälkeen mikään ei ole entisellään. Oppaana Uuge Kojola.
  • 11.2 klo 12:00 - 16:00 Norpan Maailma

    Norpan nelituntinen lauantai-iltapäivän spesiaali, jossa puheenaiheita poimitaan muun muassa ajankohtaisista leffoista, kirjoista ja musiikista. Jakorasiassa lahjotaan kuulijoita. Klo 14:30 soitetaan Nyt-liitteessä arvioituja levyjä.
  • 11.2 klo 16:00 - 18:00 Ahvosen askelmerkit

    Niko Ahvonen antaa tahtia lauantaille.
  • 11.2 klo 18:00 - 20:00 Koirankoppi

    Karri Koira ja Paha-Nuutti maastoutuvat lauantai-iltaan yhdistellen urbaania musatunnelmaa, yleistä fiilistelyä ja alan avainpelaajien kuulumisia. Sille päälle sattuessaan Karri Koira ja Paha-Nuutti saattavat myös syventyä ansioituneen levy-yhtiön, klassikkoalbumin tai yksittäisen sämplen anatomiaan.
  • 11.2 klo 20:00 - 22:00 Lauantaidisko

    Lauantaidisko-ohjelma tuo klubin musiikkitarjonnan radiotaajuuksille. Tavastian Lauantaidiskon resident dj:t Erkko, Marko Makelove, Harvest, mini ja Johannes Kostaja soittavat jokaisena lauantai-iltana Tavastian tanssilattialta tuttuja indiedisko-hittejä, pop/rock-klassikoita ja mielenkiintoisia uutuuslevyjä. Tiimiä vahvistaa Radio Helsinki -veteraani Sami Häikiö.
  • 11.2 klo 22:00 - 02:00 Komposti

    Kompostiradio eli Helsingin reggaeradio tarjoaa monipuolisen valikoiman jamaikalaisen musiikin klassikoita, harvinaisuuksia, hittejä sekä uusimpia julkaisuja. Reggaen juuria ja dancehall-kulttuurin viimeisimpiä virtauksia vaalivat Komposti Soundin DJ:t Enrico ja Veikko "VG+" Grönroos. Uusinta.
  • 12.2 klo 02:00 - 06:00 Tyylit Takaisin

    Maanantaiseen tyyliin Dj Didier ja täräyttävimmät Hiphop, Jazz, Soul ja Funk-tyylit. Uusinta.
  • 12.2 klo 06:00 - 09:00 Valiojoukko

    Valiojoukko tuo maanantaista perjantaihin Radio Helsingin taajuudelle joukon erilaisia levylaukkuja ja laukkujen asiantuntevia omistajia. Tänään äänessä Njassa. Uusinta viime viikolta.
  • 12.2 klo 09:00 - 12:00 Terraario

    Mikael Wiikin erinomaisen perusteellinen ja polveileva musiikkiohjelma.
  • 12.2 klo 12:00 - 14:00 Rakkaudesta

    Monimuotoinen musiikin menneisyyttä, nykyisyyttä ja tulevaisuutta kartoittava ohjelma, jossa tarkkaillaan populaarikulttuuria suurella sydämellä. Toimittajana Lasse Kurki.
  • 12.2 klo 14:00 - 16:00 El Mundo

    Musiikin kenttää hämmästyttävällä laajudella ja pulssilla jo neljättäkymmentä vuotta tutkinut Dj Bunuel tarjoaa raikkaan kulman ilman musiikillisia rajoja. Hämmästyttävä Suomi, ällistyttävä maailma.
  • 12.2 klo 16:00 - 18:00 Levylaukku

    Ohjelma, jossa Radio Helsingin kuulijat saavat esitellä omia suosikkejaan. Laura Haapala toimittaa.
  • 12.2 klo 18:00 - 20:00 Supersunnuntai

    Sunnuntain musaerikoinen Vilunki 3000:n seurassa.
  • 12.2 klo 20:00 - 22:00 Iskelmäiltama

    " />Iskelmäiltama on vanhempaan suomalaiseen musiikkiin keskittyvä radio-ohjelma. Ohjelmaa pyörittää Mikko Mattlar.
  • 12.2 klo 22:00 - 00:00 Divari

    Divari on musiikkiohjelma, jossa keskitytään kaivelemaan pölyn ja ullakon tuoksuisia vinyylilaareja. Mukana on koko populäärimusiikin kirjo, menneiden vuosikymmenien tutut ja tuntemattomammatkin klassikot, unohtamatta myös nykyhetken parhaimpia. Toimittajana Tuomas Kirkkopelto. Uusinta viime tiistailta.
  • 13.2 klo 00:00 - 02:00 Rakkaudesta

    Musiikkiohjelma, jossa perehdytään musiikin ihmeelliseen maailmaan hivenen pintaa syvemmältä. Toimittajana Lasse Kurki. Uusinta viime tiistailta.
  • 13.2 klo 02:00 - 06:00 Norpan Maailma

    Uusinta viime lauantailta. Studiossa Norppa.
  • 13.2 klo 06:00 - 07:00 Aamusoitto

  • 13.2 klo 07:00 - 09:00 Helsingin aamuradio ja Harri

    Arkisin klo. 7-9 studiossa Harri Niemi, Tuuli Hongisto ja Pauli Salonen. Pääkaupunkiseudun uutisia, ajankohtaisia juttuja ja haastatteluja, hyvää aamumusiikkia, mustaa kahvia ja mukavaa seuraa.
  • 13.2 klo 09:00 - 12:00 Helsingin aamuradio ja Pauliina

    Arkisin klo 9-12 studiossa Pauliina Siniauer. Uutta musiikkia, vieraita, listakatsauksia meiltä ja muualta, levylöytöjä laarin pohjalta, kaupungin tapahtumia ja kaikkea muuta hyvää ja kivaa.
  • 13.2 klo 12:00 - 13:00 Pop-puutarha

    Ohjelmassa tutustutaan uuteen musiikkiin ja ilmiöihin – unohtamatta vanhempia vaikuttajia. Pop-puutarhassa kasvaa uusia, vanhoja, tuttuja ja vielä tuntemattomia lajikkeita, joista Johanna Sumuvuori tekee kerran viikossa musiikintäyteisen asetelman.
  • 13.2 klo 13:00 - 15:00 Tukevasti Ilmassa

    Tuomas Nevanlinna ja Jukka Relander pohtivat elämää ja sen sivuvaikutuksia.
  • 13.2 klo 15:00 - 18:00 Valiojoukko

    Valiojoukko tuo maanantaista perjantaihin Radio Helsingin taajuudelle joukon erilaisia levylaukkuja ja laukkujen asiantuntevia omistajia. Tänään äänessä Uuge Kojola.
  • 13.2 klo 18:00 - 20:00 Tyylit Takaisin

    Maanantaiseen tyyliin Dj Didier ja täräyttävimmät Hiphop, Jazz, Soul ja Funk-tyylit.
  • 13.2 klo 20:00 - 22:00 Kompostiradio

    Kompostiradio eli Helsingin reggaeradio tarjoaa monipuolisen valikoiman jamaikalaisen musiikin klassikoita, harvinaisuuksia, hittejä sekä uusimpia julkaisuja. Reggaen juuria ja dancehall-kulttuurin viimeisimpiä virtauksia vaalivat Komposti Soundin DJ:t Bommitommi ja Veikko "VG+" Grönroos.
  • 13.2 klo 22:00 - 23:00 Iltasoitto

  • 13.2 klo 23:00 - 01:00 Musiikin lahja

    Perttu Häkkinen tarjoaa ohjelmassaan nimen mukaisesti musiikillisia lahjoja, jotka voivat löytyä miltä tahansa maailman kolkalta ja mistä tahansa genrestä. Uusinta viime keskiviikolta.
  • 14.2 klo 01:00 - 03:00 El Mundo

    Musiikin kenttää hämmästyttävällä laajudella ja pulssilla jo neljättäkymmentä vuotta tutkinut Dj Bunuel tarjoaa raikkaan kulman ilman musiikillisia rajoja. Hämmästyttävä Suomi, ällistyttävä maailma. Uusinta viime sunnuntailta.
  • 14.2 klo 03:00 - 06:00 Valiojoukko

    Valiojoukko tuo maanantaista perjantaihin Radio Helsingin taajuudelle joukon erilaisia levylaukkuja ja laukkujen asiantuntevia omistajia. Tänään äänessä Njassa. Uusinta viime viikolta.
  • 14.2 klo 06:00 - 07:00 Aamusoitto

  • 14.2 klo 07:00 - 09:00 Helsingin aamuradio ja Harri

    Arkisin klo. 7-9 studiossa Harri Niemi, Tuuli Hongisto ja Pauli Salonen. Pääkaupunkiseudun uutisia, ajankohtaisia juttuja ja haastatteluja, hyvää aamumusiikkia, mustaa kahvia ja mukavaa seuraa.
  • 14.2 klo 09:00 - 12:00 Helsingin aamuradio ja Pauliina

    Arkisin klo 9-12 studiossa Pauliina Siniauer. Uutta musiikkia, vieraita, listakatsauksia meiltä ja muualta, levylöytöjä laarin pohjalta, kaupungin tapahtumia ja kaikkea muuta hyvää ja kivaa. Tiistaisin ja torstaisin studiossa myös Panu Hietaneva.
  • 14.2 klo 12:00 - 13:00 Norsuradio

    Helsingin Sanomien toimittajien toimittama Keskusteluohjelma. Vetäjinä vuorottelevat Esa Mäkinen, Hanna Kaarto ja Anna-Stina Nykänen.
  • 14.2 klo 12:00 - 13:00 Norsuradio

    Helsingin Sanomien kulttuuritoimituksen toimittama keskusteluohjelma. Studiossa Esa Mäkinen.
  • 14.2 klo 13:00 - 15:00 Helsingin Henki

    Helsingin Hengessä kuullaan ajankohtaista asiaa pääkaupunkiseudun tapahtumista ja ilmiöistä. Kaupungin kuumia puheenaiheita, popkulttuuria, elokuvia ja menovinkkejä, parhaalla musiikilla höystettynä. Ohjelman toimittaa Anna Laine.
  • 14.2 klo 15:00 - 18:00 Valiojoukko

    Valiojoukossa on tarjolla musiikkiasiantuntemusta ja mielenkiintoisia vieraita. Toive30 maanantaista torstaihin klo. 16 alkaen. Tänään äänessä Njassa.
  • 14.2 klo 18:00 - 20:00 Rakkaudesta

    Musiikkiohjelma, jossa perehdytään musiikin ihmeelliseen maailmaan hivenen pintaa syvemmältä. Toimittajana Lasse Kurki.
  • 14.2 klo 20:00 - 22:00 Divari

    Divari on musiikkiohjelma, jossa keskitytään kaivelemaan pölyn ja ullakon tuoksuisia vinyylilaareja. Mukana on koko populäärimusiikin kirjo, menneiden vuosikymmenien tutut ja tuntemattomammatkin klassikot, unohtamatta myös nykyhetken parhaimpia. Toimittajana Tuomas Kirkkopelto.
  • 14.2 klo 22:00 - 23:00 Iltasoitto

  • 14.2 klo 23:00 - 01:00 Levylaukku

    Ohjelma, jossa Radio Helsingin kuulijat saavat esitellä omia suosikkejaan. Laura Haapala toimittaa. Uusinta viime sunnuntailta.
  • 15.2 klo 01:00 - 03:00 Ahvosen askelmerkit

    Uusinta viime lauantailta. Studiossa Niko Ahvonen.
  • 15.2 klo 03:00 - 06:00 Valiojoukko

    Valiojoukko tuo maanantaista perjantaihin Radio Helsingin taajuudelle joukon erilaisia levylaukkuja ja laukkujen asiantuntevia omistajia. Tänään äänessä Njassa. Uusinta viime viikolta.
  • 15.2 klo 06:00 - 07:00 Aamusoitto

  • 15.2 klo 07:00 - 09:00 Helsingin aamuradio ja Harri

    Arkisin klo. 7-9 studiossa Harri Niemi, Tuuli Hongisto ja Pauli Salonen. Pääkaupunkiseudun uutisia, ajankohtaisia juttuja ja haastatteluja, hyvää aamumusiikkia, mustaa kahvia ja mukavaa seuraa.
  • 15.2 klo 09:00 - 12:00 Helsingin aamuradio ja Pauliina

    Arkisin klo 9-12 studiossa Pauliina Siniauer. Uutta musiikkia, vieraita, listakatsauksia meiltä ja muualta, levylöytöjä laarin pohjalta, kaupungin tapahtumia ja kaikkea muuta hyvää ja kivaa.
  • 15.2 klo 12:00 - 13:00 Kyselytunti

    Kyselytunti on puheohjelma, jossa Anna Laineen ja Ville Blåfieldin vieraaksi ja tentattavaksi suoraan lähetykseen saapuu joka keskiviikko ajankohtainen kasvo.
  • 15.2 klo 13:00 - 15:00 Helsingin Henki

    Helsingin Hengessä kuullaan ajankohtaista asiaa pääkaupunkiseudun tapahtumista ja ilmiöistä. Kaupungin kuumia puheenaiheita, popkulttuuria, elokuvia ja menovinkkejä, parhaalla musiikilla höystettynä. Ohjelman toimittaa Anna Cadia.
  • 15.2 klo 15:00 - 18:00 Valiojoukko

    Valiojoukossa on tarjolla musiikkiasiantuntemusta ja mielenkiintoisia vieraita. Toive30 maanantaista torstaihin klo. 16 alkaen. Tänään äänessä Njassa.
  • 15.2 klo 18:00 - 20:00 Musiikin lahja

    Perttu Häkkinen tarjoaa ohjelmassaan nimen mukaisesti musiikillisia lahjoja, jotka voivat löytyä miltä tahansa maailman kolkalta ja mistä tahansa genrestä.
  • 15.2 klo 20:00 - 22:00 Asian Ytimessä

    Asian Ytimessä -ohjelmaa vetävät Sampo Axelsson ja Leo Karhunen. Yöelämästä paremmin salanimillä DJ Anonymous ja DJ Fiskars tunnettu duo lupaa kevyttä keskustelua ja erittäin monipuolista musiikkia viikoittain vaihtuvasta aiheesta, tarpeen vaatiessa myös aiheen vierestä.
  • 15.2 klo 22:00 - 23:00 Iltasoitto

  • 15.2 klo 23:00 - 00:00 Pop-puutarha

    Ohjelmassa tutustutaan uuteen musiikkiin ja ilmiöihin – unohtamatta vanhempia vaikuttajia. Pop-puutarhassa kasvaa uusia, vanhoja, tuttuja ja vielä tuntemattomia lajikkeita, joista Johanna Sumuvuori tekee kerran viikossa musiikintäyteisen asetelman. Uusinta viime maanantailta.
  • 16.2 klo 00:00 - 02:00 Kohti Valoa

    Kohti Valoa, ohjelma jonka musiikkityyli on musiikki. Uskomme hienoihin biiseihin. Meille on ihan sama onko levy julkaistu 1920 – luvulla vai julkaistaanko se ensi kuussa. Eli jos sinulla on malttia, me osumme. Studiossa DJ Bunuel. Uusinta viime lauantailta.
  • 16.2 klo 02:00 - 06:00 Planetaario

    Lepopäivän matka tuonpuoleiseen, jonka jälkeen mikään ei ole entisellään. Oppaana Uuge Kojola.
  • 16.2 klo 06:00 - 07:00 Aamusoitto

  • 16.2 klo 07:00 - 09:00 Helsingin aamuradio ja Harri

    Arkisin klo. 7-9 studiossa Harri Niemi, Tuuli Hongisto ja Pauli Salonen. Pääkaupunkiseudun uutisia, ajankohtaisia juttuja ja haastatteluja, hyvää aamumusiikkia, mustaa kahvia ja mukavaa seuraa.
  • 16.2 klo 09:00 - 12:00 Helsingin aamuradio ja Pauliina

    Arkisin klo 9-12 studiossa Pauliina Siniauer. Uutta musiikkia, vieraita, listakatsauksia meiltä ja muualta, levylöytöjä laarin pohjalta, kaupungin tapahtumia ja kaikkea muuta hyvää ja kivaa. Tiistaisin ja torstaisin studiossa myös Panu Hietaneva.
  • 16.2 klo 12:00 - 13:00 Musaneuvosto

    Musaneuvostossa puhutaan populaarimusiikin ajankohtaisista aiheista ja sen jäsenet ovat oman alansa asiantuntijoita ja intohimoisia musiikinystäviä. Keskusteluja johtaa Tuomas Kirkkopelto ja vakiovieraina vuorottelevat Helsingin Sanomien ja Radio Helsingin Ilkka Mattila, Jarkko Jokelainen, Otto Talvio, Pertti Avola ja Anna Laine.
  • 16.2 klo 13:00 - 15:00 Helsingin Henki

    Helsingin Hengessä kuullaan ajankohtaista asiaa pääkaupunkiseudun tapahtumista ja ilmiöistä. Kaupungin kuumia puheenaiheita, popkulttuuria, elokuvia ja menovinkkejä, parhaalla musiikilla höystettynä. Torstaisin Helsingin Hengen Ääniraidassa keskitytään elokuvien maailmaan. Ohjelman toimittaa Anna Cadia.
  • 16.2 klo 15:00 - 18:00 Valiojoukko

    Valiojoukossa on tarjolla musiikkiasiantuntemusta ja mielenkiintoisia vieraita. Toive30 maanantaista torstaihin klo. 16 alkaen. Tänään äänessä Njassa.
  • 16.2 klo 18:00 - 20:00 8 ½

    The best of modern indie & pop. Dj Nick Triani.
  • 16.2 klo 20:00 - 23:00 Uusi Aalto

    Uusimmat tuulet indiemusiikin ihmeellisestä maailmasta. Huomisen hitit ja kadonneet klassikot genreistä välittämättä. Oppaina vaihtoehtomusiikin asiantuntijat Artemi ja Marko Makelove. Klassikkotoiveita voi lähettää osoitteeseen uusiaalto(at)radiohelsinki.fi. Tämän kuun klassikkoartisti on Swell Maps ja Myrskyvaroitus Oneohtrix Point Never-yhtyeen "Replica".
  • 16.2 klo 23:00 - 00:00 Iltasoitto

  • 17.2 klo 00:00 - 02:00 Supersunnuntai

    Sunnuntain musaerikoinen Vilunki 3000:n seurassa. Uusinta viime sunnuntailta.
  • 17.2 klo 02:00 - 04:00 Iskelmäiltama

    " />Iskelmäiltama on vanhempaan suomalaiseen musiikkiin keskittyvä radio-ohjelma. Ohjelmaa pyörittää Mikko Mattlar. Uusinta viime sunnuntailta.
  • 17.2 klo 04:00 - 06:00 Rakkaudesta

    Monimuotoinen musiikin menneisyyttä, nykyisyyttä ja tulevaisuutta kartoittava ohjelma, jossa tarkkaillaan populaarikulttuuria suurella sydämellä. Toimittajana Lasse Kurki. Uusinta viime sunnuntailta.
  • 17.2 klo 06:00 - 07:00 Aamusoitto

  • 17.2 klo 07:00 - 09:00 Helsingin aamuradio ja Harri

    Arkisin klo. 7-9 studiossa Harri Niemi, Tuuli Hongisto ja Pauli Salonen. Pääkaupunkiseudun uutisia, ajankohtaisia juttuja ja haastatteluja, hyvää aamumusiikkia, mustaa kahvia ja mukavaa seuraa.
  • 17.2 klo 09:00 - 12:00 Helsingin aamuradio ja Pauliina

    Arkisin klo 9-12 studiossa Pauliina Siniauer. Uutta musiikkia, vieraita, listakatsauksia meiltä ja muualta, levylöytöjä laarin pohjalta, kaupungin tapahtumia ja kaikkea muuta hyvää ja kivaa.
  • 17.2 klo 12:00 - 13:00 Orman oppivuodet

    Orman oppivuodet -ohjelmassa kuullaan yhtä maamme merkittävimmistä kitaristeista ja muusikoista. Jukka Orma tarinoi tapansa mukaan lennokkaasti omasta työstään suomalaisen musiikin keskiössä ja sen liepeillä.
  • 17.2 klo 13:00 - 15:00 Helsingin Henki

    Helsingin Hengessä kuullaan ajankohtaista asiaa pääkaupunkiseudun tapahtumista ja ilmiöistä. Kaupungin kuumia puheenaiheita, popkulttuuria, elokuvia ja menovinkkejä, parhaalla musiikilla höystettynä. Ohjelman toimittaa Njassa.
  • 17.2 klo 15:00 - 16:00 Paskalista

    Tunti huonoa musiikkia ja huutoa. Studiossa Ari Peltonen ja Dj Pösilö!
  • 17.2 klo 16:00 - 18:00 Valiojoukko

    Valiojoukossa tarjolla on musiikkiasiantuntemusta ja mielenkiintoisia vieraita. Perjantaisin toimittajana on Norppa.
  • 17.2 klo 18:00 - 22:00 Jytäperjantai

    Jytäperjantai on klo 18-22 Radio Helsingin taajuudella kuuluva ohjelma, jota juontavat Laura Haapala, Ville Arponen ja Tuomas Rinta-Panttila. Ohjelmassa painotetaan ajankohtaisuutta ja paikallisuutta, mutta perjantai-iltaan sopivalla, kepeällä otteella.
  • 17.2 klo 22:00 - 23:00 Iltasoitto

  • 17.2 klo 23:00 - 03:00 Lauantaidisko

    Lauantaidisko-ohjelma tuo klubin musiikkitarjonnan radiotaajuuksille. Tavastian Lauantaidiskon resident dj:t Erkko, Marko Makelove, Harvest, mini ja Johannes Kostaja soittavat Tavastian tanssilattialta tuttuja indiedisko-hittejä, pop/rock-klassikoita ja mielenkiintoisia uutuuslevyjä. Tiimiä vahvistaa Radio Helsinki -veteraani Sami Häikiö. Uusinta
  • 18.2 klo 03:00 - 05:00 Valiojoukko

    Valiojoukossa tarjolla on musiikkiasiantuntemusta ja mielenkiintoisia vieraita. Studiossa Norppa. Ohjelma on uusinta viime viikon perjantailta.
  • 18.2 klo 05:00 - 08:00 Terraario

    Mikael Wiikin erinomaisen perusteellinen ja polveileva musiikkiohjelma. Uusinta viime sunnuntailta.
  • 18.2 klo 08:00 - 12:00 Planetaario

    Lepopäivän matka tuonpuoleiseen, jonka jälkeen mikään ei ole entisellään. Oppaana Uuge Kojola.
  • 18.2 klo 12:00 - 16:00 Norpan Maailma

    Norpan nelituntinen lauantai-iltapäivän spesiaali, jossa puheenaiheita poimitaan muun muassa ajankohtaisista leffoista, kirjoista ja musiikista. Jakorasiassa lahjotaan kuulijoita. Klo 14:30 soitetaan Nyt-liitteessä arvioituja levyjä.
  • 18.2 klo 16:00 - 18:00 Ahvosen askelmerkit

    Niko Ahvonen antaa tahtia lauantaille.
  • 18.2 klo 18:00 - 20:00 Koirankoppi

    Karri Koira ja Paha-Nuutti maastoutuvat lauantai-iltaan yhdistellen urbaania musatunnelmaa, yleistä fiilistelyä ja alan avainpelaajien kuulumisia. Sille päälle sattuessaan Karri Koira ja Paha-Nuutti saattavat myös syventyä ansioituneen levy-yhtiön, klassikkoalbumin tai yksittäisen sämplen anatomiaan.
  • 18.2 klo 20:00 - 22:00 Lauantaidisko

    Lauantaidisko-ohjelma tuo klubin musiikkitarjonnan radiotaajuuksille. Tavastian Lauantaidiskon resident dj:t Erkko, Marko Makelove, Harvest, mini ja Johannes Kostaja soittavat jokaisena lauantai-iltana Tavastian tanssilattialta tuttuja indiedisko-hittejä, pop/rock-klassikoita ja mielenkiintoisia uutuuslevyjä. Tiimiä vahvistaa Radio Helsinki -veteraani Sami Häikiö.
  • 18.2 klo 22:00 - 02:00 Komposti

    Kompostiradio eli Helsingin reggaeradio tarjoaa monipuolisen valikoiman jamaikalaisen musiikin klassikoita, harvinaisuuksia, hittejä sekä uusimpia julkaisuja. Reggaen juuria ja dancehall-kulttuurin viimeisimpiä virtauksia vaalivat Komposti Soundin DJ:t Enrico ja Veikko "VG+" Grönroos. Uusinta.
  • 19.2 klo 02:00 - 06:00 Tyylit Takaisin

    Maanantaiseen tyyliin Dj Didier ja täräyttävimmät Hiphop, Jazz, Soul ja Funk-tyylit. Uusinta.
  • 19.2 klo 06:00 - 09:00 Valiojoukko

    Valiojoukko tuo maanantaista perjantaihin Radio Helsingin taajuudelle joukon erilaisia levylaukkuja ja laukkujen asiantuntevia omistajia. Tänään äänessä Njassa. Uusinta viime viikolta.
  • 19.2 klo 09:00 - 12:00 Terraario

    Mikael Wiikin erinomaisen perusteellinen ja polveileva musiikkiohjelma.
  • 19.2 klo 12:00 - 14:00 Rakkaudesta

    Monimuotoinen musiikin menneisyyttä, nykyisyyttä ja tulevaisuutta kartoittava ohjelma, jossa tarkkaillaan populaarikulttuuria suurella sydämellä. Toimittajana Lasse Kurki.
  • 19.2 klo 14:00 - 16:00 El Mundo

    Musiikin kenttää hämmästyttävällä laajudella ja pulssilla jo neljättäkymmentä vuotta tutkinut Dj Bunuel tarjoaa raikkaan kulman ilman musiikillisia rajoja. Hämmästyttävä Suomi, ällistyttävä maailma.
  • 19.2 klo 16:00 - 18:00 Levylaukku

    Ohjelma, jossa Radio Helsingin kuulijat saavat esitellä omia suosikkejaan. Laura Haapala toimittaa.
  • 19.2 klo 18:00 - 20:00 Supersunnuntai

    Sunnuntain musaerikoinen Vilunki 3000:n seurassa.
  • 19.2 klo 20:00 - 22:00 Iskelmäiltama

    " />Iskelmäiltama on vanhempaan suomalaiseen musiikkiin keskittyvä radio-ohjelma. Ohjelmaa pyörittää Mikko Mattlar.
  • 19.2 klo 22:00 - 00:00 Divari

    Divari on musiikkiohjelma, jossa keskitytään kaivelemaan pölyn ja ullakon tuoksuisia vinyylilaareja. Mukana on koko populäärimusiikin kirjo, menneiden vuosikymmenien tutut ja tuntemattomammatkin klassikot, unohtamatta myös nykyhetken parhaimpia. Toimittajana Tuomas Kirkkopelto. Uusinta viime tiistailta.

Radio Helsinki Player

Radio Helsingin kuunteluun selaimen välityksellä tarvitset Adobe Flash Player version 8 tai uudemman.
» Avaa erillisessä ikkunassa

Shoutbox

» Mikä ihmeen shoutbox?

Virhe

Taisit tulvia. 1 viesti/minuutti.

Viestisi lähti matkaan.

» Uusi viesti

Lataa Radio Helsinki sovellus Appstoresta

Radio Helsinki Videot

» Katso päivän ohjelmat
» Katso viikon ohjelmakartta

RSS Videot

RSS Nyt

Olemme soittaneet eri kappaleita

01.03.2001 lähtien: 207808

tänä vuonna: 6146

tässä kuussa: 739

viikon aikana: 1624

tänään: 0

[päivitetty: 04.02.2012 03:52]