Valiojoukko -blogi
Valiojoukon blogi käsittelee maailman parasta musiikkia, sen tekijöitä ja ilmiöitä musiikin ympärillä.
Valiojoukko maanantaista perjantaihin Radio Helsingin aamupäivässä yhdeksästä puoleen päivään. (Maanantaisin lisäaika kello kolmeentoista).
Morrisseyn laulu on kauheaa!
Julkaistu 16.2.2009, 15:00, Valiojoukko -blogi. Kirjoittanut: Njassa
Monen mielestä viikon valiolevyn Years of refusal, tekijän Morrisseyn laulu on epämiellyttävää kiekumista.
”I know you and you can’t sing” . ”That’s alright, you should hear me play the piano”. the Smithsin Morriseyn kuvitteellista sanailua kuningattaren kanssa Queen is dead levyn nimiraidalla.
Musiikkiopettajani mielestä Frank Sinatra ei ollut hyvä laulaja.
”Mikä hirveä ”tulkinta” tämä on?” kysyi eräs kuuntelija, eräänä aamupäivänä Scott Walkerin kohtalokkaasta, okei, hieman ylidramaattisesta tulkinnasta.
Onko tämä ”Rufus Wainwright” ?, oli erään kuuntelijan kommentti Antony Hegartyn persoonallisesta laulutavasta.
Persoona, sehän se , äänen kautta hahmottuu mieltymyksemme laulajien olemukseen. Makuja on monia ja makuasioista ei sovi kiistellä, mutta mikä sen herkullisempaa.
Suosikkilaulajiini kuuluvan Elvis Presleyn lataus oli aikoinaan niin käsittämätöntä monille, että huomio kiinnittyi herran lantioon: Elvis the Pelvis! Oikeaan osuivat, koko kroppa miehen laulaessa resonoi ja mitä alempaa voima lähtee, sitä rock’n rollimpaa se on.
Elvis on ikoni, jonka kuvaa myös Morrissey monesti lainaa, vaikkakin hänen selityksensä kaikenvoipasta kaihosta on hieman analysoivampaa miehen sanomisen täyttyessä oivaltavista verbaaleista letkautuksista.
”Something is squeezing my skull”,on avausraidan nimi- onko vanne kiristänyt päätäsi, kysyi aikoinaan myös puolustusvoimain ”palikkatesti”. Tästä on hyvä jatkaa.
A change is gonna come.
Julkaistu 20.1.2009, 8:31, Valiojoukko -blogi. Kirjoittanut: NjassaTänään se on täällä, Barack Obama vannoo virkavalansa ja sitten hommiin, työtä piisaa. Asiaa juhlistettiin Washingtonissa jo sunnuntaina megakonsertilla ja hehkuteltiinkin oikein kunnolla. Barack on stara!
Bruce Springsteen, U2, Stevie Wonder, filmitähdet ja popstarat heittivät timanttisen keikan.
Esityksistä voi olla montaa mieltä mm. amerikkalaisen siirappimaisuuden äitelyystasosta, mutta biisit olivat makeita, ihan valiojoukkoa.
A Change Is Gonna Come, viikon valioartistin Sam Cooken elämää suurempi manifesti, Bob Marleyn One Love, Pete Seeger ja Bossin This Land Is Your Land ja U2:n Pride, kaikki kappaleita, jotka yksinkertaisella nerokkuudellaan kertovat enemmän kuin vaalikamppanjoiden älykkäät huippupalkatut ässät pystyvät koskaan kynäilemään.
Uskoa ja toivoa tähän maailmaan tarvitaan.
http://www.youtube.com/watch?v=Xg0wiOHc9tI
Vuoden 2008 paras levy on…
Julkaistu 27.11.2008, 16:05, Valiojoukko -blogi. Kirjoittanut: Njassa
Huh huh, taas se aika vuodesta, että pitäisi muistaa mistä sitä on oikein digannut vuoden aikana.
Levyjä on tullut ja mennyt ja kollegiomme on ollut vähintäänkin innostuneina ”vuoden levystä” jo tammikuusta saakka. Merkittäväähän on, että sanoo diggaavansa jotain levyä ennen kuin muut ovat edes siitä kuulleet.
Toisaalta viisas varovaisuus on poikaa, mutta liiallinen jahkailu saattaa kostautua. Esimerkiksi, jos levyä on tehty noin viisitoista vuotta on ehkä hieman liian aikaista arvioida levyä aiemmin kuin vasta noin vuonna 2020. Siis Guns N’ Rosesin levy ei voi olla vuoden 2008 paras.
Ja ne ikisuosikit: Oasis on tehnyt niin paljon hyviä biisejä, että niitä on mahdoton ylittää uudella levyllä. Smithsin tupla best of on kyllä täydellisyyttä hipova, mutta eihän kokoelmia lasketa.
Elvis, Johnny Cash, Roy Orbison ja Joe Strummer, manan mailla kaikki. Clashin live Shea-stadionilla on kyllä hieno levy, antaen kuvan yhtyeen lavaenergiasta parhaimmillaan. Ja Siekkarit livenä lavalla noin 20 vuotta sitten, silkkaa hurmiota!
Kraftwerkiltä ei tullut tänä vuonna levyä.
Äh, palaan asiaan hieman myöhemmin, kun olen saanut täydellisempää totuutta asiasta.
Radio Helsingin 20 vuoden parasta levyä vuodelta 2008 esittelyssä joulukuun ajan valiojoukossa maanantaista perjantaihin klo 11.30 , yksi per päivä.
Saako artisti tehdä konserteissaan mitä lystää?!
Julkaistu 12.11.2008, 16:33, Valiojoukko -blogi. Kirjoittanut: Lasse Kurki
Musadiggarin arki on pulmallista. Uusien levyjen ilmestyessä tutuilta artisteilta odottaa uudistumista ja kekseliäisyyttä, mutta keikkarintamalla kuitenkin toivoo heidän elävän mielummin menneissä kuin nykyisyydessä.
Todd Rundgrenin keikalla mielessäni heräsi taas kysymys: Saanko suuttua artistille, kun hän pitkän uransa aikana saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen ja jättää suurimman osan vanhoista hiteistään soittamatta? Samaa kyselin itseltäni Rushin soittaessa Helsingissä noin vuoden päivät sitten ja aikanaan Ruisrockissa kun David Bowie soitti 90-luvun tuotoksiaan (Bowie ei tosin silloin ollut ensimmäistä kertaa Suomessa). Näin kaikki em. artistit ensimmäistä kertaa lavalla ja odotukseni olivat tietenkin korkealla. Lue lisää…!
Valiojoukko- avaruusajan airue
Julkaistu 3.11.2008, 10:20, Valiojoukko -blogi. Kirjoittanut: NjassaVuonna 1983 tehtiin leffa, joka kertoo Yhdysvaltain ensimmäisistä astronauteista.
The Right Stuff, suomeksi Valiojoukko on kertomus 1950-luvulla parhaista lentäjistä kootuista joukosta, jonka tarkoituksena oli lentää jonain päivänä avaruudessa. Äänivallit murrettiin ja kuussa käveltiin, tietää historia kertoa, kiitos paljolti näiden rohkeiden miesten ansiosta.
Radio Helsinki Player
Shoutbox
Virhe
Taisit tulvia. 1 viesti/minuutti.
Viestisi lähti matkaan.
Radio Helsinki Videot
- Stam1na julkaisi uuden levyn
- Herra Ylppö kirjoitti uuden levyn kappaleet vereslihalla ja nopeasti
- Miksi sota on in?
- Kari Peitsamo kertoo uuden Road Hogs yhtyeensä synnystä
- Miten Tomi Björck päätyi Master Chef -tuomariksi?
- Kaikki videot
Soittolistat
Viikon valiolevy
Viikon aamulevy
Radio Helsingissä seuraavaksi
- Aamusoitto
- Helsingin aamuradio ja Harri
- Helsingin aamuradio ja Pauliina
- Musaneuvosto
- Helsingin Henki
- Valiojoukko
- 8 ½
- Uusi Aalto
» Katso päivän ohjelmat
» Katso viikon ohjelmakartta
Radio Helsingissä tapahtuu
To 9.2. klo 17 vieraina trumpetisti Jukka Eskola ja saksofonisti Mikko Innanen
Pe 10.2. klo 8:35 vieraana näyttelijä Amanda Pilke
Su 12.2. klo 14 vieraana Risto Nevanlinna
Su 12.2. klo 16-18 vieraana muusikko Kalevi Louhivuori
Ti 14.2. klo 17 vieraana Rita Lovely & The Soultwisters
Pe 17.2. klo 8:35 vieraana Hannele Lauri
Pe 17.2. klo 14 vieraana Aino Venna
La 18.2. klo 12 vieraana ohjaaja Aku Louhimies
Su 19.2. klo 16-18 vieraana Mirel Wagner
Ke 22.2. klo 17 vieraana Pariisin Kevät
Radio Helsinki podcastit
- Kyselytunti 8.2.2012
Anna Laineen ja Ville Blåfieldin vieraana on ravintoloitsija ja keittokirjailija Sikke Sumari.
(41min, 19mb)
- Valiojoukko 7.2.2012
Njassan vieraana Stam1nan Antti Hyyrynen ja Pekka Olkkonen.
(27min, 13mb)
- Norsuradio 7.2.2012
Norsuradiossa vedetään kasaan käydyt presidentinvaalit. Mikä muuttui Suomessa? Onko vihreät vaalien todellinen voittaja? Esa Mäkisen vieraina ovat vihreiden ja kokoomuksen nuorisojärjestöjen Inka Venetvaara ja Akseli Hakala.
(37min, 17mb)
- Valiojoukko 6.2.2012
Njassan vieraana First Aid Kitin Klara.
(16min, 7mb)
- Tukevasti Ilmassa 6.2.2012
Tuomas Nevanlinna ja Jukka Relander keskustelevat presidentinvaaleista.
(75min, 37mb)
- Kaikki podcastit
Videot
- Jyväskylän Talwiajot järjestettiin lauantaina 4.2. jo 39. kerran. Pakkaslukemat laskivat 110 kilometrin ajoreitin varrella hurjimmillaan -32 asteeseen. Arktista rämäpäisyyttä nähtiin 160 autokunnan verran. Mukana oli myös pari moottoripyörää. Vanhin mukana olleista autoista oli vuosimallia 1925.
- Uusi Beetle on hauskan erinäköinen. Edellismallia pystympi tuulilasi muistuttaa alkuperäisestä Kuplasta. Tammikuussa 2012 tarjolle tuleva Beetle on edeltäjäänsä matalampi, leveämpi ja pitempi. Toimittaja Marko Jokela
- Monipuolinen Toyota Yaris sopii yhtä hyvin kaupunkiin kuin maantielle. Toimittaja Timo Turkula
Nyt
- Aamutoimi: Käy kaljalla kieltolain kumoamisen kunniaksi
- Leiki hetki Zooey Deschanelin kanssa
- Timbaland ja Missy Elliott julkaisevat uudet albumit kesäkuussa
- Ämpäripää tarttui hittibiiseihin: Tältä kuulostaa Frontside Saulie
- Jazzia ja soulia yhdistelevä klubi muuttaa Kuudennelta linjalta Bassmentiin

