Four Tet * Stam1na *  Owen Pallett * Laura Veirs * Surfer Blood * Midlake * Husky Rescue * Yona *Massive Attack * The Drums

…..ja paljon muuta! Huhhu! Tsissus! Klikkaa linkkejä ja tutustu tai tietty kuuntele The Mahtavaa Helsinki Mahtavaa -ohjelmaa.

ALKUSANAT

10 vuotta on kulunut tätäkin vuosituhatta ja nyt on aika fiilistellä meikäläisenkin näitä millenniumin parhaita levyjä. Aluksi vaikealta tuntunut listaus ei olisi onnistunut, jos olisi pitänyt valita vain esimerkiksi 10 parasta levyä, 20 oli jo vähän helpompaa, sata olisi ollut ehkä se optimaalinen lista. Tälläsiä listoja tehdessä ei pidä kuunnella muuta kuin omaa sydäntään ja käydä järjestyksessä levyhyllyä läpi. Jokainen albumi listalla on jollain tapaa muodostunut erittäin henkilökohtaiseksi aarteeksi, avartanut maailmaani ja pyörii yhä säännöllisesti levylautasella. Jokaisen levyistä huomasin omistavani vähintään kahtena kappaleena, useimmat jostain syystä vieläkin useampana; eli vinyylit, cd:t, varmuuskopio-cd:t, erikoisversiot ja tietty kaikki singlet levyiltä – eli friikkihommaa. Ja kaikki näitä levyjä on tullut Radio Helsingissäkin soitettua vuosien varrella ja isosti!

Listalla ei ole paljon vuosituhannen lopun levyjä, koska perspektiivi niihin on vielä niin lyhyt – esim. Prince Of Assyrian debyytti varmaan ensi vuonna löytyisi jo listalta.
Tässä siis fiiliksellä ja suurella sydämellä tehty lista, kiitos kaikille erinomaista musiikkia tekeville taiteilijoille!

The Official Top 20 of The Millennium:

1. UUSI FANTASIA ’TOP TEN’
-Tässä on albumi, joka kiteyttää sisäänsä melkein koko suomalaisen musiikin historian.
-Yhä ja aina ja ikuisesti aikaansa edellä oleva klassikko, joka nauttii maailmallakin kulttimainetta.
-Kaikki röyksoppit ja muut takaisin rock’n'roll high schooliin – Uusi Fantasia on luokan priimus!

2. PHOENIX ’UNITED’
-Ensin tuli Too Young -single, sitten tuli If I Ever Feel Better -single ja sitten odoteltiinkin ranskalaisherrojen debyyttiä kuin kuuta nousevaa…No sitten kun United ilmestyi en tainnut seuraavaan puoleen vuoteen kauheesti muuta levyä kuunnellakkaan.
-Stupido-Shopissa taisin suositella aikas monelle tätä levyä ja siihen aikaan oli meillä pirun kova, jos jotain levyä Stupidoilta myytiin yli 100 kappaletta (varsinkin jos sitä ei Suomessa oltu julkastu, niinkuin tätä). Stupidon Iso-Pomo Mr. Ristilä lupasi polleena tarjota illan
(oikeesti yhden kaljan) jos mä myisin tätä levyä yli 100 kappaletta – ja arvatkaas kuinka hyvältä se kalja sitten Black Doorissa maistu – kun 100 oli myyty. No nyt levyä on Stupidoilla myyty varmaan jo reilut tuhat ja If I Ever Feel Better on Radio Helsingin yksi soituimpia biisejä koskaan ja levykin jossain vaiheessa salaa julkaistiin Suomessa.

3. SUFJAN STEVENS ’ILLINOISE’

-Sufjan Stevens oli ennen Illinoise-levyä sellanen indieväen kulttisankari, eikä esim. meikäläisellekään yhtään tuttu kaveri.
-Illinois levy avasi joitain sellaisia kanavia meikäläisen aivoissa, kuin teki joku Lemonheadsin It’s A Shame About Ray 90-luvun alussa.

-Täydellistä poppia, herkkää, melodista, isoa orkesteria ja niin no täydellistä popmusiikkia vain.

4. JAY DEE: ’J.DILLA DONUTS’
-Jay Dee / J.Dilla (R.I.P.) merkitsee monelle hiphop-orientoituneelle ihmiselle enemmän kuin elämä, mulle ei merkinnyt ihan niin paljon, ennen kuin Donuts julkastiin.
-Turhaan ei miestä ole ylistetty 2000-luvun John Coltraneksi.
-Täydellinen sample/hip hop/funk/jazz/soul -paketti – jos 90-luvulla oli DJ Shadow’n Endtroducing, niin Milleniumina oli sitten tämä.

5. AT THE DRIVE IN ’RELATIONSHIPS OF COMMAND’
-Tällästä halollapäähän-levyä ei toista ole. -Täydellinen tykkialbumi täynnä punk-mäiskettä, asennetta, vuosituhannen vaihteen kapinaa ja nerokasta soittoa.
-Beastie Boysin Grand Royal -lafka tämän alunperin julkaisi ja vaikka kaikkien yllätykseksi myi yli miljoona kappaletta, ei valitettavasti pelastanut maailman parasta levy-yhtiötä konkurssilta.
-Jos tämä bändi joskus tekee paluun, niin kuukausi Tavastialla putkeen ei edes riitä loppuunmyytyjä keikkoja.

6. LUOMO ’PRESENT LOVER’

-Vladislav Delay on jälleen yksi esimerkki suomalaisista, jotka todellakaan eivät ole profeettoja omalla maallaan.
-Miestä pidetään ambient-musiikin jeesuksena maailmalla ja miehen
Luomo-aliasta taas house-musiikin pelastajana.
-Luomon ensimmäinen albumi Vocalcity on monen mielestä täydellinen, musta taas tällä kakkoslevyllä kaikki naksahti kohilleen.
-Elektronisen musiikin yksi mestariteoksia ja piste.
-Mun triplavinyyli on niin ruvella kaikkien dj-keikkojen jäljiltä, että jos jollain on myydä, niin ostan!
-Parempi kuin esim. yksikään Massive Attack -albumi 2000-luvulla, Luomon Massive Attack -remix muuten on myös Ässä!

7. N.E.R.D ’IN SEARCH OF’
-No one ever really dies!
-Pharrell Williams ja Chad Hugo tunnettiin, ja tunnetaan vieläkin, ennen tätä The Neptunes -tuottajakaksikkona.
-NERDin debyyttialbumi In Search Of… pamahti vuonna 2001 Euroopassa markkinoille ja meikäläinen monen muun mukana oli myyty.
-Albumissa oli jotain sellaista legendaarista magiaa, mitä hiphopalbumeissa ei pitkään aikaan oltu kuultu.
-Euroopan versio vedettiin markkinoilta ja tilalle tuli bändillä soitettu uusi versio, joka julkaistiin myös Jenkkilässä – rautaa oli sekin.
-Tähän kohtaan kuulultus: Jos joku Radio Helsingin työntekijä on joskus vahingossa pistänyt levylaukkuunsa taannoin mun Eurooppa-version tästä levystä (CD), niin saa palauttaa nimettömänä mun lokeroon.

8. LIEKKI ’MAGIO’
-Karkkiautomaatti-yhtyeen Suudelmilla-albumi on 90-luvun legendaarisimpia suomalaisia albumeita.
-Karkkiksen hajottua, vokalisti/kitaristi Jansku otti aikalisän elämässään, puhalsi vähän aikaa höryjä pihalle ja palasi uuden Liekki-yhtyeen kanssa.
-Magio-albumi, jonka julkaisi ex-bändikaveri Sami Häikiön Hawaii Sounds -yhtiö pisti pöytään folkahtavan herttavärisuoran ja paljon huiluja – täydellistä!

9. RAPTURE ’ECHOES’ (2003)
-Vähän sellanen unohdettu klassikko vuodelta 2003, The Rapturen kakkosalbumi, jonka tuotannosta vastasi nyt jo legendaarinen DFA.
-Strokesit ja muut olivat dominoineet indie-kenttää soundillaan vähän liikaakin ja Stokes-, Hives- ja White Stripes -kopioita tuli kuin sieniä sateella.
-Rapturen Echoes oli kuitenkin freessi ja omaperäinen tuulahdus jotain aivan uutta, siinä sekoittui indie-rock, post-punk ja kovasti päätään nostava DFA-soundi (LCS Soundsystemin debyytti tuli vasta pari vuotta perässä).
-House of Jealous Lovers ja I Need Your Love ovat sellaisia kappaleita, joita tehdään kerran vuosikymmenessä.
-Muutama vuosi myöhemmin julkaistuna tämä levy olisi myynyt miljoonia.
-Äskön googlettamalla oli mahtava huomata, että levy oli vuoden albumi 2003 Pitchforkissakin.

10. METRO AREA ’METRO AREA’
-Tälle albumille toi listan ykkösenä oleva Uusi Fantasia on paljon velkaa, Metro Arean -debyytti (ja vieläkin ainoa albumi) on vain täydellinen lunki elektroninen vasemman laidan diskoalbumi ja piste.

11. KINGS OF CONVENIENCE ’QUIET IS THE NEW LOUD’
-Kun Kings Of Conveniencen debyyttialbumi julkaistiin 2001, ei moni voinut kuvitella akustisen Simon & Garfunkel -tyylisen norjalaisen musiikin juuri kiinnostavan ketään.
-Täydellisen epämuodikas soundi nousi yhtäkkiä täydellisen muodikkaaksi ja raivasi tietä tuleville akustisille julkaisuille.

12. STROKES ’IS THIS IT’
-Kun mietitään albumeita, jotka oikeasti muokkasivat musiikkiteollisuutta ja mediaa 2000-luvulla on Strokesin debyytti listalla korkealla, ikäänkuin Millenniumin Nevermind. mutta hitusen pienemmässä skaalassa.
-Albumi, joka julkaistiin juuri oikeaan aikaan ja joka rehellisyydellään ja yksinkertaisuudellaan muistutti kaikkia siitä, mikä rockmusiikista tekee tärkeän.

13. ASA ’TERVEISIÄ KAAOKSESTA’
-Suomalainen hiphopalbumi numero yksi, albumi jota kuunnellessa ei enää mieti musiikkia, vaan kuuntelee sanoja.
-Terveisiä Kaaoksesta -levyä tuli kuunneltua nonstoppina melkein puoli vuotta ja sen myötä ymmärsin mm. mitä joku Pelle Miljoona merkitsee 70-80-luvuilla aikuistuneille.
-Täydellistä suomalaista runoutta ja kulttuuria, joka kuuluu jokaiseen kotiin Kalevalan ja Moottoritie on kuuman viereen.

14. CAT POWER ’JUKEBOX’
-Cat Powerilla oli kolme albumia tulossa tähän listalle, mutta päätin nostaa listalle tämän levyn, jota itse ole kuunnellut eniten ja jota jostain syystä ei arvosteta niin paljon.
-Cover-albumi, jolta ei tunnista melodioiden puolesta yhtään alkuperäistä.
-Täyden kympin tunnelmointipläjäys, joka ei kalpene esim. Nina Simone -klassikkojen rinnalla.
-Ja vielä äydellinen taustabändi Dirty Delta Blues, jossa meikäläisen suuri jumala Judah Bauer (Jon Spencer Blues Explosion) kitarassa.

15. BADLY DRAWN BOY ’ONE PLUS ONE IS ONE’
-Tältä pipopäiseltä herralta olisi voinut ottaa kaikki levyt tälle listalle, mutta vähän vittuillessaan otin tämän täyden kympin albumin mukaan.
-Taisi saada Rumbassa about yhden pisteen tämä klassikko, jonka mä nostan popneroudessaan ja sovituksien täydellisyydessä melkein jonkuN Kevin Rowlandin soololevyn tai Elton Johnin debyytin tasolle.
-Eli levyjä, jota kuunnellessa isokin mies saattaa tirauttaa ison
kyyneleen.

16. CHARLOTTE GAINSBOURG ’5:55′
-Parhaiten näyttelijänä tunnetun Charlotte Gainsbourgin kakkosalbumi ja aikuisiän debyyttialbumi.
-5:55 on samalla AIR-yhtyeen paras tuotos 2000-luvulla.
-AIR-yhtyeen lisäksi albumille kappaleita tekivät Jarvis Cocker sekä Divine Comedy -mies Neil Hannon.
-5:55 ei välttämättä ollut (jostain ihme syystä) muualla kuin Stupidoilla kaupallinen menestys, mutta pitkällä juoksulla tämä levy ei kalpene yhtään Charlotten vanhempien legendaariselle Jane et Serge
-albumille.

17. RADIOHEAD ’KID A’
-Pari asiaa mun on myönnettävä: 1) musta Creep-hitti oli ihan hirveä ja ramopunkkarina inhosin Radioheadia, ennen kuin näin ne legendaarisella Huvilateltan keikalla 2) musta OK Computer ei ole yhtään legendaarinen albumi.
-Ennen kuin tämä levy ilmestyi mä olin kuunnellut paljon mm. Manitoban debyyttialbumia ja Warp Recordsin sen vuoden julkaisuja, sitten kun Radiohead päräytti Kid A -albumin markkinoille yhdisti se täydellisesti elektronisen musiikin ja indierockin ja sitä mieltä olen vieläkin.
-Ei Radiohead vieläkään ole meikälle mikään jeesusbändi, mutta Kid A teki sen aivan saman kuin se taannoinen Huvilateltan keikka eli räjäytti tajunnan.

18. ST.GERMAIN ’TOURIST’

-Yksi ranskalaisen elektronisen musiikin uuden tulemisen tunnelmointiklassikoista, palkintopallilla AIRin Moon Safarin ja Kid Locon debyytin kannsa.
-St.Germain Blue Notella julkaistu sampletäytteinen helmi yhdisti ranskalaisen elektronisen musiikin parhauden, housen ja Blue Noten legendaarisuuden tavalla, johon ei moni ole pystynyt,
-Nu Spirit Helsinki ja Five Corners Quintet (jotka molemmat listalla tossa sijoilla <30) ovat paljon velkaa tälle klassikolle.

19. HIVES ’VENI VIDI VICIOUS’
-Taisi olla noita nykyisen Legacy Tattoon herroja kun ennen levyn ilmestymistä kävi Stupidoilla hehkuttamassa tätä albumia sen jälkeen Hypnomenin (ja Yleisradion) Pekka Laine ja Flaming Sideburns- / Jungle-guru (ja Helsingin Sanomat) Jarkko Jokelainen vuoronperää, että tyhmempikin osasi odottaa jotain isoa.
-Täydellinen sekoitus garage-rokkia àla The Sonics ja 90-lukuista ruotsalaista Burning Heart -tyyliä.
-Ilmestymisvuonna saatiin virallinen stipendi yhtyeeltä Stupidoille kehystetyn ja nimmareilla varustetun julisteen muodossa, koska oltiin myyty tätä klassikkoa melkein puolet siitä mitä koko Suomessa oli myyty, sittemmin Hives löi läpi isosti ensin Briteissä ja sitten Jenkkilässä.
-Kiitos kuitenkin vielä meidän mahtaville kanta-asiakkaille tästäkin tipistä ja elämää parantavasta albumista.

20. CHICKS ON SPEED ’CHICKS ON SPEED WILL LOVE US ALL’
-DJ Hell julkaisi taannoin Munich Machine -nimisen levyn, jolla vokalistivieraana oli päräyttävä-ääninen Melissa.
-Opel Bastardsin ja Larry & Lefthandedin Timpan ja kumppaneiden Ratto-klubilla Tavastialla esiintyi Chicks On Speed vuonna 2000 ennen tämän debyytin julkaisua ja kyseisellä keikalla tulikin sitten selväksi, mikä tulee oleman elektronisen musiikin tuleva tyylisuunta ja
kuka tuo HELL-albumilla laulanut mimmi oikein oli.
-Jos joku muistaa taannoisen electro clash -genren, niin tämä on se yksi albumi siitä genrestä ylitse muiden.
-Albumi, joka opettaa vieläkin monia, ensin keskisormi pystyyn, sitten musiikki, sitten muoti ja sinne väliin politiikka ja se täydellinen ajassa mukana oleminen.

Nyt on löytynyt täydellinen tunnelmointialbumi Suomen ”talveen”! Ruotsalaisen Prince of Assyrian eli Ninos Dankhasin debyyttialbumi Missing Note esittelee tyylikkään melankolista ja tummaa popmusiikkia käsittämättömän koskettavasti. Bagdadissa syntynyt ja Ruotsissa kasvanut Dankhas tarinoi rakkaudesta ja menetyksestä hieman erilaisella perspektiivillä kuin Ruotsin kansankodissa on yleensä totuttu.

Prince on Assyrian musiikikka on sukulaisuutta Göteborgin argentiinalaiselle Jose Gonzalezille, molempien tyyli osata akustisen musiikin voimin lumota kuulijansa on jotain uniikkia. Prince Of Assyria käyttää musiikissaan paljon muutakin kuin akustista kitaraa. Monesta tyylipalasta kuuluu David Bowien vaikutus biisinkirjoitukseen, muita hengenheimolaisia ovat esimerkiksi Leonard Cohen, The National, indiesankari Bill Callahan tai jopa Nick Cave herkimmillään.

Pienelle Kning Disk -levy-yhtiölle levyttävä Assyrian prinssi pysäyttää kuulijan käsittämättömällä tavalla. Olen todistanut levyä soittamalla viimeisen viikon parin sisällä usein hienoja ”leuanloksahtamisia” ja totaalisia instant-ihastumisia Prince Of Assyrianiin. Miehen musiikissa on jokin, mikä meihin suomalaisiin uppooaa heti ensi kosketuksella.

Ruotsissaa herra ei ole vielä edes kovin maineikas, miehen levyä on painettu vain pieni ja numeroitu 799 kappaleen painos, josta Suomessa on jo myyty iso erä. Eli ehkä saamme Prince of Assyriasta suomeen vihdoin oman ruotsalaisen kuninkaan, King Of Helsingin?  Merkit ovat vahvasti ilmassa uuden kuninkaan saamisesta Suomeen, sillä Prinssi saapuu maamme kamaralle  ensi kertaa 16.12.2009, jolloin luvassa on mm. esiintyminen Maria!-ohjelmassa Nelosella.

Tsekatkaa miehen menoa MySpace-sivuilta ja kuunnelkaa Radio Helsinkiä, tänään levystä luvassa Mahtavaa Helsinki mahtavaa -ohjelmassa (15-18) ainakin kolme biisiä tätä täydellisyyttä!

Minä muistan kun ensimmäisen kerran kuulin Airia ystävältäni Teemulta, joka kopioi (laittomasti tietty) bändin ekoja vinyyli-ep:tä mulle c-kasetille kultaisella yhdeksänkymmentä luvulla ja sen jälkeen onkin tullut kasvettua yksi vuosikymmen yhtyeen seurassa. Yleensä on ollut mukavaa, välistä vähän vaikeampaa – kuten kavereiden kanssa tahtoo käydä muutenkin.

Pocket Symphony -levy vuodelta 2007 oli minulle ensimmäinen pettymys yhtyeen tuotannosta, tuntui että bändin magia oli kadonnut ja se kuuluisa luomisen vimma olisi poissa – pelotti että hyvä ystävä on muuttunut tylsäksi virkamieheksi.

Pelonsekaisin tuntein odottelin kuulevani uutta Love 2 -levyä. Ensin kuuntelin levy-yhtiön palvelimen kautta streemattuna, eikä se miltään klassikolta heti kuulostanut – paremmalta kuitenkin kuin edeltäjänsä ja vielä köppäsillä kaiuttimilla ja ties minkä laatusena nettiformaattina. Kun levy saapui kauppan, ostin sen heti ja onneksi se kuulosti tuhat kertaa vielä lämpimämmältä ja paremmalta kuin se nettistreemaus ja ensimmäisestä soinnusta oli mukava nähdä (tai kuulla) vanha ystävänsä taas vedossa.

Love 2:lla Air sukeltaa hitusen psykedeelisempiin maisemiin, kuulostaen monella tapaa samalta kuin ensimmäisellä Premiers Sypmtomes -ep-kokoelmallaan tai Sofia Coppolan Virgin Suicides -elokuvan soundtrackillä.  Levy on bändivetoisempi, soundeiltaan luomumpi ja sellainen mukavasti hassuttelevampi – tarjolla on hempeilyä, Serge Gainsbourgilta lainailtua magiaa sekä jopa Laika & The Cosmonautsilta kuulostavaa surffigaragea.

Ihan tosissaan bändiä ei aina kannata ottaa,  So Light Is Her Football on yhden kappaleen nimi ja se vielä hempeästi överiranskalaisella aksentilla väännettynä kertoo hienosti sen, että Air on löytänyt hitusen kadoksissa ollutta nerouttaan ja nokkeluuttaan takaisin!

Parasta on myös se että Love 2 -levyn tiimoilta Air saapuu ensimmäisetä kertaa Helsinkiin keikalle joulukuun alussa Kaapelitehtaalle. Lippuja oli vielä tätä kirjoittaessa jäljellä, joten hopi hopi lippuja ostamaan.

Englantilainen The Cribs on julkaissut urallaan muutaman levyn ja se on usein niputettu ”peruspatongiksi” brittiläisten nykybändien listalla. Yhtyeen neljäs levy Ignore the Ignorant onkin yllättäen yksi vuoden 2009 hienoimmista indierock-levyistä. Monen mielenkiintoa lisää sekin, että The Smiths -yhtyeen kitaristilegenda on liittynyt hitusen alle kolmekymppisten bändiin ihan vakiojäseneksi.

Mä kuuntelin yläasteella ja lukiossa paljon kirjastosta lainaamaa musiikkia, joita skeittariystäväni olivat löytäneet eri leffoista, sieltä löytyi bändejä kuten Mega City Four, Teenage Fanclub yms. – bändejä joilla oli täydellisiä popkappaleita, mutta kitarat surisivat komeasti säröllä ja rumpali keskittyi rokkaamaan. 90-luvulla jossain vaiheessa tälläisiä bändejä tuli kuin sieniä sateella, mutta ei enää 2000-luvulla. Onneksi siis pistin Cribsin uuden levyn soittimeen ja palasin hetkeksi takaisin teinivuosiini.

Ei enää teinivuosien muisteluita, vaan kerrotaan että The Cribsiin kannattaa tutustua kaikkien. BBC tokaisi mm. että Johnny Marr ei ole soittannut tälläisellä rokkimeinigillä sitten The Queen Is Dead -levyn.

Ignore the Ignorant -levy on kuin sekoitus Mega City Fouria, kulta-ajan Ashia, alkuajan Sunny Day Real Estatea, Shadowplayta…mukana mausteena Sonic Youth, The Smithsin kitaramelodiat ja Hüsker Dü – ja kaikki tämä siis tyylikkään ajattomiin popsävellyksiin usutettuna kepoisan rennosti.

Tajuuko tosta mitään? No ei ehkä, mutta kannattaa kuunnella Mahtavaa Helsinki Mahtavaa -ohjelmaa, siellä levyä soitetaan tänään ja lujaa!

19- ja 20-vuotiaiden nuorukaisten muodostamaa The XX -yhtyettä olemme Mahtavaa Helsinki mahtavaa -ohjelmassa hehkuttaneet jo kuukauden päivät ja luulen, että tulemme hehkuttamaan sitä koko loppuvuoden – tarjolla on taas sellainen levy, joka ei tunnu poistuvan meikäläisen levysoittimesta ei sitten millään, ei kotona, eikä töissä. Aluksi hieman yksinkertaiselta kuulostava levy tuntuu pitkällä juoksulla vain paranevan ja paranevan – ja sellaisesta musiikistahan me tykkäämme täällä Mahtavaa Helsininki mahtavaa -maassa (Mmmm…)

Bändin tunnelmallinen ja tumma soundi uppoaa monenlaiseen tallaajaan indiepopparista, bisnesmieheen, jazzhipsteristä (the original 40’s) hienoon ladyyn tai dubstep-fiilistelijästä goottiin  – yleensä siis sellaiseen rehelliseen ihmiseen, joka antaa omien korviensa kertoa, onko musiikki hyvää, vai ei.

Ai miltä se The XX kuulostaa? No pääosassa ovat tyylikkään ajattomat kappaleet ja melodiat – ei muotipepeilyä – vaan rehellisen kuuloista popmusiikkia, josta löytyy vertailukohtia  Cocteau Twinsin, Mazzy Starin, The Curen tai The Nationalin kaltaisiin tunnelmointihelmiin, sukulaisuutta löytyy myös Husky Rescuen ja Zero 7:n kaltaisiin downtempo-artisteihin sekä Chris Isaakin kaltaisen klassikkoartistin Twin Peaks -tunnelmaan, koko paketin kruunaa se, että The XX kuulostaa rehelliselta, nöyrältä ja kaiken tunnelmoinnin keskellä rehellisen vilpittömältä ja intoa täynnä olevalta yhtyeeltä. Bändin itse tuottaman levyn soundiin on jätetty paljon ilmaa ja vivahteita – ei siis sellaista hittikanavien jööttituubaa – vaan musiikkia, joka soidessaan hengittää ja antaa tilaa kuulijalle löytää aina uutta. Lontoossa valloillaan oleva dubstepin nousu on myös vaikuttanut levyn bassotaajuuksiin selkeästi – tietokoneen kaiuttimista tai mp3-muotoon tiivistettynä se ei palkitse kuulijaansa läheskään niin hienosti kuin niillä oikeilla stereoilla, oikealta äänilevyltä kuultuna.

Yhtä kaikki kuunnelkaa Mahtavaa Helsinkin mahtavaa -ohjelmassa ja varmasti myös muissa Radio Helsingin mainioissa ohjelmissa The XX:ää tai visitoikaa bändin MySpacessa kuuntelemassa ja antakaa omien korvienne tehdä arvio. The XX on keikallakin todistettavasti sympaattinen ja erinomaisen ajaton yhtye – näin sain kuulla bändiin tykästyneeltä tutultani, joka näki yhtyeen juuri keikalla Lontoossa pikkuklubilla.

Pisteet, points: 10/10 eli kymppi!

Mahtavaa Helsinki Mahtavaa -ohjelmassa tänään 15-18 keskiviikkona 12.8.2009 diggaillaan 1,5 tuntia Kraftwerkin musiikkia alkaen 16:30. Kuulijat saavat lähettää Kraftwerk-toiveita, Kraftwerk-tarinoita ja Kraftwerk-fiilistelyitä. Muuta ei soiteta kuin Kraftwerkiä, sen lupaan.

Parhaat Kraftwerk-tarinat, Kraftwerk-toiveet ja Kraftwerk-fiilistelyt palkitaan tietenkin Kraftwerk-konserttilipuilla huomiseksi Suvilahteen.

Toiveita, tarinat ja fiilistelyt voi lähetyksen aikana kirjoittaa Radio Helsingin shoutboxiin, lähettää sähköposti osoitteesseen palaute (at) Radiohelsinki.fi – kuoreen tunnus ”KRAFTWERK” tai kirjoittaa muiden nähtäväksi tähän blogiin.

Pari viikkoa sitten julkaistu Menen veteen -levy on ehdottoman suositeltava tapaus – jos levyhyllystäsi löytyy vaikka Pekka Strengiä tai Jose Gonzalezia – on tässä herra johon sinun pitää tutustua – jopa juuri näin juhannuksen kynnyksellä levykaupan kautta tämä mieletön albumi noutamaan ja Suomen suveen raikaamaan!

Kukan levyllä on ollut mukana nykyään islantilaisess múm-yhtyeessäkin soittava Samuli Kosminen sekä Òlöf Arnalds (múm), Jouhikkomestari Pekko Käppi, viulusti Pekka Kuusisto ja John McGregor.

Jos ette meikäläistä uso, niin uskokaa näitä viisaampia herrasmiehiä:

”Kukan neljäs albumi ei laadullisia leimoja kaipaa, paitsi parhaan suosituksen. Lyömäsoittaja ja ”konemies” Samuli Kosmisen tuottama Menen veteen on monimuotoisessa minimalismissaan melkein hämmentävän mykistävä…” (Harri Uusitorppa, Helsingin Sanomien kulttuurisivujen arviossaan 18.6.2009)

”Nick Drake kohtaa Konevitsan kirkonkellot” (Juha Itkonen kolumnissaan Image-lehdessä 5/2009)

**************
Sami Kukka vierailee kitaransa kanssa Mahtavaa Helsinki Mahtavaa -ohjelmassa tänää torstainan 18.6.2009

http://www.myspace.com/samikukka

Toiveita voi lähettää kommentoimalla tähän blogiin, tai lähetyksen aikana sähköpostilla palaute ätttt radiohelsinki.fi tai tietty SHOUT!-boxiin.

We’ve got Big Balls at Radio Helsinki!

Ja onpa kanavalla vieraillut myös Radio Helsingin oma Njassa – mies tekee aika-ajoin muutaman biisin Helsinki-spesiaalia J-Wavelle. Kun olette Tokiossa, virittäkää siis taajuus 81,3 FM!