”Minun nimeni on Phileas Fogg, olen Lontoosta.”

Ja näin oli tullut aika viimeisen ja ratkaisevan päivän. Vaikka tämä olikin ollut tiedossa jo pitkään niin silti se iski kuin salama kirkkaalta taivaalta. Samalla se oli myös ehkä pisin päivä kaikista, jos nyt ei lasketa mukaan tuota aikavääristymää vuorokauden rajan kohdalla.

Päässä kai naksahti jotain sillä silmät aukesivat rävähtäen kello kolme yöllä, enää tunti aamupalaan ja siitä tunti maihin siirtymiseen. Säätöähän tästäkään ei puuttunut, mutta onneksemme seuraamme lyöttäytyi äärettömän mukava englantilainen miekkonen jonka kanssa lähdimme kokeilemaan onneamme päästä Liverpoolin puolelle tähän aikaan aamuyöstä. Pitkän tuskailun jälkeen taksikeskus viimein vastasi hänelle ja pääsimme matkaan kohti Liverpoolin juna-asemaa joka tulisi olemaan tukikohtanamme tämän päivän ajan. Eihän koko asema ollut tietenkään auki joten jäimme odottelemaan aukeamista oven välittömään läheisyyteen, hetken kuluttua kuitenkin seuralaisemme ja tällä kertaa myös oiva tiedustelijamme vilkuttikin kuitenkin jo viereisen, yöllisten vaeltajien kokoontumispaikkana toimivan kahvilan, ovelta joka soi hieman suojaa matkaajille ja näin aamun pikkutunnit kuluivatkin mukavasti tämän mystisen herrasmiehen kanssa jutustellen. Kun vihdoin asema aukesi jätimme hyvästit hälle, ja myöhemmin tätä muistellessamme selkeni se ajatus mikä oli kalvanut mieltämme jo reissun alkuajoilta lähtien: kuka oikeasti on Phileas Fogg ja miksi? Olimmeko siis viimeinkin tavanneet sen oikea Mr.Foggin koska kaikki palaset tuntuivat loksahtavan kohdalleen. Tarina on liian pitkä kerrottavaksi tässä, mutta vahvasti ja vakaasti uskomme niin, että vastaus on vahva kyllä.

Seuraavaksi siirryimme aseman suojiin tarkastelemaan tulevaa. Kuuden tunnin kuluttua alkaisi fudispeli johon menisimme ja siitä kuusi tuntia eteenpäin pitäisi junamme nytkähtää liikkeelle toivottavasti vieden meidät perille maaliin ennen määräajan umpeutumista.

Koko päivän ajan keli oli juuri niin kuin englannissa voi vaan ikinä olla eli aurinkoa, rakeita, vettä, lunta, tuulta ja muuta pirun mukavaa taivaan täydeltä joten odottelu sujui siis pubin suojissa katsellen töllöä ja yrittäen saada Elviksen soittamaan kolikoiden muodossa.

Pelissä oli kylmä kuin pakastimessa ja väsymys alkoi painaa pahasti kroppaa ja kuuppaa. Olo oli kuin onkimadolla, vain odottaen katkeamista. Sinnikkäästi kuitenkin saimme itsemme pidettyä kasassa ja takaisin asemalle. Vielä hetken aikaa lisää lämpöä tulvivaa pubia, kellon tuijotusta, jumitusta ja sitten junaan vetämään hirsiä, olisihan se ok? Kyllä, ei, kyllä, kyllä isolla K:lla.

Junamatkasta ei paljoa kerrottavaa ole kun kuola poskella mailit taittuvat ja maali alkaa häämöttää. Olo on hämmentynyt, väsynyt, mutta onnellinen, iloinen, surullinen, epätodellinen, muta silti tarkasti havainnoiva. Olemme voittajia, häviäjiä, valloittajia, orjia, kuninkaita ja ja ja ja… kuin sateenkaaren kirjo tunteiden värein kirjailtuna. Mutta se kai vain on täysin normaalia ihmisluonnolle.

Ja niin 79 päivää, 19 tuntia ja 00 minuuttia lähtömme jälkeen olimme takaisin Lontoossa, ajoissa, mutta mikä tärkeintä, elossa ja miljoonia kokemuksia rikkaampana. Kiitos maailma.

Pidemmittä puheitta ja seremonioitta:

“Ja Mr.Fogg sulki rauhallisesti oven. Phileas Fogg oli siis voittanut vetonsa.”

Click here to view the embedded video.

Musiikkini tänään - osiossa kyselemme paikallisilta viimeksi pyörinyttä tai henkilön tämän hetken kuunnelluinta - levyä, artistia tai muuta musiikkikanavaa.

Minun paikkani – osiossa tiedustelemme paikallisilta mika on kyseessa olevan kaupungin paras paikka heidan mielestaan ja pyrimme parhaamme mukaan myos paasta kaymaan kyseisessa spotissa oli se sitten kaupungin osa, puisto, baari, museo tai mika tahansa kohde.

Lisää kuvia matkalta näet täältä.

Haluamme kiittää:

Anna Laine ja Mikko Knutas / Radio Helsinki (loistavasta supportista ja duunista), Tiina Vuorinen (alustuksesta blogiin), Miia Muhonen (lennot osuivat kuin Robin Hoodin nuoli), Tema (manit tänne!), Antti Niemi (nollapelistä ja hetkistä), Kimi Räikkönen (tunnettuvuutesi takia pääsimme pois Kiinasta), Rod Medina / Kings Cross Tattoo (tattoos stays  4ever, you know), Olli Noroviita (tulipahan passikuvat otettua), Pate M. ja Popeda (parhautta!), muoviraha (magneettinauhat hehkuu punaisena), Judge Percy / Deadwoodin oikeuslaitos (ymmärryksestä) ja kaikki te jotka tiedätte, että teitä kuuluu kiittää!

Viimeiseksi, mutta ei tosiaankaan vähäisemmäksi, erikoiskiitokset kaikille jotka ovat jaksaneet seurata toilailuamme pitkin reissua sekä matkalla tapaamillemme avuliaille herrasmiehille –ja naisille avusta, neuvoista ja tarinoista!

”Hänestä ei myöskään näkynyt merkkiäkään siitä, että hän olisi ollut kiinnostunut laivalla vallitsevasta elämästä.”

Ehkä onnetar ei sittenkään ollut kääntänyt meille kokonaan selkäänsä sillä tänä aamuna saatiin pientä myönnytystä hostellilla.

Olin jättänyt pyykist pesuun edellisenä aamuna ja ennen check outia kello yksitoista aamulla niiden piti olla valmiina, mutta kuinkas ollakaan masiina oli pettänyt ja pesut pahasti kesken joten saatiin pitää huonetta vielä aina tuonne puoli neljään asti iltapäivällä jolloin kaikki vihdoin oli valmista. Pitkä pesu ohjelma pakko sanoa, mutta meille niin loistavaan saumaan sillä muuten olisimme olleet kaikkien romujemme kanssa makamassa pitkin Dublinin katuja ja ehkä jopa päästy putkaan kun kerran näytetään  siltä, että elämä ei ole kohdellut silkkihansikkain.

Pienistä asioista pitää osata olla iloinen, right?

Tästä tapahtumasarjasta johtuen meille ei sitten jäänytkään enää kuin muutama tuntia aikaa tapettavaksi ennen Liverpoolin lauttaan siirtymistä ja kuinkas se onnistuisikaan paremmin kuin paikallisessa pubissa hyvän ruoan, juoman ja urheilun parissa. Tätä voisi tehdä vaikka elääkseen, löytyykö siihen kenties koulutusta? Epäilen.

Turisti-infon idiootti oli täysin väärässä bussien suhteen joten jouduimmekin sitten pienelle patikkaretkelle kun bussi jättikin reippaan kilometrin päähän laivaterminaalista. Ei siinä sinäänsä mitään, kyllähän tuo kävelykin onnistuu, mutta kun se saman numeroinen, mutta eri kirjaimella varustettu bussi olisi ajanut noin kahden metrin päähän ovesta.

Paatti oli taas perinteinen rekkamiehet ja me tyyppinen, mutta sehän vaan passasi kun kerran meidät kaikki neljä ilman ajoneuvoa matkustavaa herraa ajettiin oikein autolla sisään ja siihen päälle saatiin vielä ateriatkin ilmaiseksi joten ei valittamista. Yöpyminenkin oli perinteinen nuku missä pystyt eli ei muuta kun baarin sohville pötkölleen, toivotaan mahdollisimman pitkiä unia vaikka eipä tuossa paljoa ehdi kun laivan pitäisi olla jo aamu viideltä perillä Liverpoolin vieressä, joen toisella puolella, sijatsevassa Birkenheadin satamassa.

Musiikkini tänään - osiossa kyselemme paikallisilta viimeksi pyörinyttä tai henkilön tämän hetken kuunnelluinta - levyä, artistia tai muuta musiikkikanavaa.

Minun paikkani – osiossa tiedustelemme paikallisilta mika on kyseessa olevan kaupungin paras paikka heidan mielestaan ja pyrimme parhaamme mukaan myos paasta kaymaan kyseisessa spotissa oli se sitten kaupungin osa, puisto, baari, museo tai mika tahansa kohde.

Lisää kuvia matkalta näet täältä.

”Tyynenä ja flegmaattisena kuten aina, Mr.Fogg yritti puolustautua ainoilla aseilla, jotka luonto on antanut englantilaiselle, nimittäin nyrkeillään, mutta se ei hyödyttänyt lainkaan.”

Koska perinteet ovat vahvasti esillä irlantilaisten elämässä ja he ovat ylepitä näistä piti meidänkin nyt sitten lähteä tutustumaan hiukan tarkemmin pariin kohteeseen. Ensinnäkin harvinaisen ylpeitä he ovat viskistään ja eritoten Jamesonista jota tällä saarella on valmistettu aina 1700-luvun lopulta alkaen.

Vanha tehdas jossa nykyään toimii tämä viskin teon salaisuuksiin pinnalta raapaiseva kierto”ajelu” on aivan keskustan liepeillä joten aikaa ei tarvitse siihen varata juurikaan. Opastettu rundi itsessään ei paljoa kostuta mieltä ja kieltä paitsi yhden ilmaisen maistiaisen verran sillä kestoltaan noin puolituntinen esittely periaatteessa käy vain läpi viskin teon vaiheet ja sen miksi Jameson on se paras kaikista. Toisin sanoen siis perus kierros mikä löytyy jokaisen juomatehtailijan pytingistä.

Koska rahat olivat huvenneet oli aika lähteä taas yrttämään saada hieman lisää pätäkkää ja kuinkas muutenkaan täällä kuin menemällä vinttikoira-kisoihin. Eikun siis bussia alle ja tunnelmaan. Paikalla oli kaiken ikäistä porukkaa lapsista, isukkiin, ukkiin ja bileryhmiin, kaikki kyllä pelasivat vaikka vaikuttikin siltä, että osa oli täällä vain viettämässä perjantai-iltaa samaan tapaan kuin Suomessa mentäisiin vaikka baariin, ja meininkikin oli sen mukainen kun koirat kirmasivat ja ihmiset huusivat joko onnesta tai raivosta.

Mehän ei oikeastaan ymmärretty koko hässäkästä mitään, mutta löysimme kuitenkin pelitiskin jotta päästiin laittamaan vetoa voittajasta. Kuten raveissakin, jos ei ole tietoa hevosista niin vedetään nimen perusteella ja viitoslähdöstä löytyikin se, nimittäin Compass Danny niminen menijä. Ja kuinkas ollakaan sehän pamautti 750 jaardia johtaen koko ajan joten manit tänne, niinkuin sanonta kuuluu. Kokonaiset kaksikymmentäviisi euroa rikkaampana päätimme lopettaa koska näin ollen reissumme oli lopulta +/- 0, hyvä jätkät!

Ja viikonloppu kun oli niin olihan se pakko käydä myös lähihotellin ravitsemusliikkeessä tutkimassa paikallisten loppuillan viettoa ja sitähän se oli  mitä Suomessakin, puolet suuhun, puolet rinnuksille ja pohjat muiden päälle, kaatuilua, tonttulakkeja sekä tuoppiintuijottajia. Onneksi ei sentään nyrkeillä jouduttu alkaa kisaamaan, sillä meidän hauiksilla siitä ei olisi tullut kuin uusi Waterloo.

Musiikkini tänään - osiossa kyselemme paikallisilta viimeksi pyörinyttä tai henkilön tämän hetken kuunnelluinta - levyä, artistia tai muuta musiikkikanavaa.

Minun paikkani – osiossa tiedustelemme paikallisilta mika on kyseessa olevan kaupungin paras paikka heidan mielestaan ja pyrimme parhaamme mukaan myos paasta kaymaan kyseisessa spotissa oli se sitten kaupungin osa, puisto, baari, museo tai mika tahansa kohde.

Lisää kuvia matkalta näet täältä.

”Ja teen sen myös, Mr.Fogg vastasi kylmästi ja löi patakympin.”

Kun sitä vähiten odottaa tai toivoo niin silloin matka taittuu jouhevasti, joka on tietenkin hyvä juttu, mutta perille päästyä iskee kylmä todellisuus kun koneessa ei kuitenkaan ole saanut nukutuksi kuin pari pientä silmäystä. Varsinkin jos sattuu istumaan kahden penkkirivin päässä siitä ainoasta sylivauvasta joka paineiden vaihteluiden ja kaiken muunkin takia itkee ja huutaa yhdeksänkymmentä prosenttia ajasta, ei millään pahalla.

Kun vihdoin Dublinin kentällä bussi joka johdattaisi meidät kaupungin ytimeen saapui alkoi jo hieman nupissa viheltää unen, rytmin ja levon puute, mutta ei auta valittaa kun itse mennyt sen näin suunnittelemaan. Paperilla kaikki näytti niin paljon helpommalta.

Saimme kuitenkin luovittua itsemme hostellille ja siitä suoraa syömään, vohdoinkin jotain hieman suomalaista kotitekoista lähempänä olevaa ruokalajia nimittäin paahtopaistia. Ja voi herren gyyden kuinka se tuntuikaan hyvältä varsinkin huuhdottuna alas tällä oivalla paikallisella vaahtopäällä. Kaikille ei välttämättä heti aukea mikä siinä voi nyt noin hienoa olla, siis tuossa ruoassa, mutta se vaatii hieman vain hieman pidempää poissa oloa ennen kuin alkaa ymmärtää mihin on tottunut ja mitä kaipaa jossain syvällä sielunsa sopukoissa, oli se sitten ruoka tai jotain syvällisempää. Meille tämä sopi mainiosti.

Kaupunki kutsui syleilyynsä, mutta uni vei voiton ja siinä sitten sitä oltaisiinkin vedetty hirsiä varmaan koko päivä ellei neljän maissa olisi yht’äkkiä soinut palohälytin ja piti pinkaista pihalle. Piti tietenkin tälle päivälle juuri sattua se pelastautumisharjoitus, muuta toisaalta eipähän tarvinnut kelloa laittaa soimaan. Näin pääsimme vielä tutustumaan hieman kaupunkiinkin ja perinteiseen, meille jo tutuksi tulleeseen, tapaan dallailimme pitkin Temple Barin aluetta sekä joulukatuja jotka täälläkin olivat vallanneet itselleen melkoisesti alaa.

Toivottavasti huomenna sitten paremmin voimin liikenteeseen.

Musiikkini tänään - osiossa kyselemme paikallisilta viimeksi pyörinyttä tai henkilön tämän hetken kuunnelluinta - levyä, artistia tai muuta musiikkikanavaa.

Minun paikkani – osiossa tiedustelemme paikallisilta mika on kyseessa olevan kaupungin paras paikka heidan mielestaan ja pyrimme parhaamme mukaan myos paasta kaymaan kyseisessa spotissa oli se sitten kaupungin osa, puisto, baari, museo tai mika tahansa kohde.

Lisää kuvia matkalta näet täältä.

”Matkustan takaisin Amerikkaan ja etsin hänet käsiini, Phileas Fogg sanoi rauhallisesti ja kylmästi.”

Meidän ei tarvitse tulla ketään tänne pätkimään, mutta takaisin on silti tultava. Kuten ehkä jo liian monesti olen huomauttanut tämän reissun aikana niin ei aika, eikä kyllä säiden herratkaan, olleett puolellamme ja paljon asioita jäi näkemättä sekä kokematta, mutta sehän vain merkitsee, että nälkää on jatkaa maailman turujen tutkimista.

Tänään saisi siis jäädä viimeinenkin manner taakse ennen paluuta tuolle tuulen tuivertamalle saarivaltioiden ryhmälle josta tähän reissuun lähdimmekin, tosin nyt ensin olisi tarkoitus rantautua läntisemmälle näistä kahdesta eli Irlannin puolelle, saas nähdä kuis kavereiden käy.

Vain hetki oli aikaa joten käytimme sen kurvailemalla taksilla kesken ruuhkahuipun kohti Kennedyn, Brooklynin reunamilla sijaitsevaa lentokenttää. Jos lähdette autolla tai taksilla Manhattanilta kohti tuota saareketta niin taksikuskin neuvojen mukaan aina ennen kello 3pm tai sitten joskus kello 6pm jälkeen sillä muuten saat joko maksaa mukavasti extraa matkasta tai sitten saat olla, ja pitkään, kadun varressa kyselemässä mahdollisia halukkaita joita ei todellakaan montaa tahdo löytyä.

Ennen tätä ruuhkassa nököttämistä käivmme kuitenkin paikallisessa Momassa eli modernin taiteen museossa katsastamassa meneillä olleen vierailevan näyttelyn eli tuon kuulun elokuvaohjaajan ja animaattorin Tim Burtonin tuotantoa ja jos vain missään pääsette tähän tutustumaan on se vähintäänkin käymisen arvoinen vaikka ette niin herran tuotoksista pitäisikään.

Any how anyway ja niin justiinsa. Amerikka takana, mutta kutedn mainitsin jo alkutekstissä niin takaisin on tultava, myös ihmisten takia. Vaikka ei ehkä tuolle Japanin kohteliaisuuden tasolle aivan päästykään, eikä kyllä kaikkien missään nimessä tarvitsekaan, niin sen verran voi sanoa, että yhtään mulukkua ei tavattu vaan jos vain uskaltaa avata suunsa ja kysyä niin apua sa aina, välillä kyllä jopa vaikka et sanoisikaan mitään, mutta kun eksyneellä ihmisellä voi olla se koiranpentu ilme niin se riittää, ja se on tullut kyllä tutuksi, hah!

Musiikkini tänään - osiossa kyselemme paikallisilta viimeksi pyörinyttä tai henkilön tämän hetken kuunnelluinta - levyä, artistia tai muuta musiikkikanavaa.

Minun paikkani – osiossa tiedustelemme paikallisilta mika on kyseessa olevan kaupungin paras paikka heidan mielestaan ja pyrimme parhaamme mukaan myos paasta kaymaan kyseisessa spotissa oli se sitten kaupungin osa, puisto, baari, museo tai mika tahansa kohde.

Lisää kuvia matkalta näet täältä.

”Oikein, Mr.Fogg sanoi, ja korvapuusti on aina korvapuusti vaikka se olisi poliittinenkin.”

Nonnih, täällä sitä nyt sitten oltiin, Isossa Omenassa viisitoista päivää länsirannikolta lähtömme jälkeen. Matka ei ollut sujunut niin kuin olimme ajatelleet, mutta perille oli kumminkin päästy ja vielä kaiken lisäksi hengissä joten kai sitä nyt voisi todeta, että ei kai matkaaminen ole oikein matkaamista ilman kaiken näköistä säätöä ja hässäkkää.

Koska aikataulu oli siis mutkistunut entisestään niin meille jäi vain kaksi puolikasta päivää tutkailla Manhattania ja niistäkin tuo jälkimmäinen oli taas näitä ”mene lentokentälle kulkematta lähtöruudun kautta”-päiviä niin eikun pyörimään kaduille kunhan ensin oltiin hostellille päästy tiputtamaan rojut.

Siinä mukavassa iltapäivän hieman talvisessa kelissä päätettiin ensin siirtyä etelän suuntaan tuolta Central Parkin puolivälin tienoilta kävellen juurikin tämän kyseisen puiston halki ja ryhmäähän siellä riittikin vaikka olikin arkipäivä ja duunit sekä koulut vielä päällä täydellä höngällä.

Puiston vieressä kulkeva Fifth Avenue on likimain pelkkää kauppaa täynnä joka tietenkin myös merkitsee pirusti porukkaa. Yksi eriskummallisimmista kaupoista sieltä kumminkin loisti yli ihmismassojen ja tietenkin näin omenan-orjana tämä paikallinen Apple-store oli muutenkin mieluisa poikkeamispaikka. Se, että sisään ”kellari”-kerroksessa olevaan kauppaan mentiin jättimäisen lasikuution keskeltä ei ollut kaikkein kummallisinta tässä vaan se, että tämä kauppa on auki 24/365 eli siis milloinkaan ei tarvitse repiä hiuksia päästä jos iPod tilttaa vaan eikun poikkemaan. Vaikka baarinkin jälkeen.

Jatkoimme vain dallaillen ympäriinsä sillä jotenkin se tuntui tällä kertaa parhaimmalta tavalta nähdä kaupungin vilinää eli perus nähtävyydet kuten Empire State ja niin edelleen saivat jäädä. Tottahan toki piti silti käväistä kääntymässä Times Squarella kun kellot jo nyt kävivät aikaa kohti uutta vuotta ja maailman luokan bileitä sekä myös ihmettelemässä kuinka jumalattoman paljon nämä päättäjät tässä maassa ovat saaneet velkaa aikaan tälle maalle. Kun tätä kansallista velkakelloa kävimme vilkaisemassa oli summa nyt jaettuna per USA:n kansalainen sievoiset 120.000$ ja rapiat päälle joten siitä ei muuta kuin repimään huumoria.

Niin ja muistakaahan muuten sellainen homma, että jos olette tänne isoon omppuun tulossa pyörimään ja haluatte sen siinä joen suulla nököttävän daamin kruunuun päästä kiipiämään niin ainakin tällä hetkellä varaukset olivat Manhattanin puolelta täynnä aina tammikuun puoleen väliin asti. Olkaa aikaisin siis liikkeellä eli ajoitus, ajoitus hyvät ihmiset!

Click here to view the embedded video.

Musiikkini tänään - osiossa kyselemme paikallisilta viimeksi pyörinyttä tai henkilön tämän hetken kuunnelluinta - levyä, artistia tai muuta musiikkikanavaa.

Minun paikkani – osiossa tiedustelemme paikallisilta mika on kyseessa olevan kaupungin paras paikka heidan mielestaan ja pyrimme parhaamme mukaan myos paasta kaymaan kyseisessa spotissa oli se sitten kaupungin osa, puisto, baari, museo tai mika tahansa kohde.

Lisää kuvia matkalta näet täältä.

”Heti maihin päästyään Mr.Fogg otti selvää koska ensimmäinen juna lähtisi New Yorkiin.”

Ja taas oltiin istumassa bussissa. Nyt matka-aika seitsemäntoista ja puoli tuntia kun jurnutetaan kohti itärannikkoa ja viimeistä kohdettamme tällä mantereella eli isoa omenaa.

Muuten tässä bussimatkaamisessa ei ole mitään valittamista kuin, että vaihtoehdot itsensä ruokkimiseen ovat aika vähissä. Esimerkiksi viime pysähdyksellä oli tasan kaksi vaihtoehtoa yksi kummallakin puolella tietä, Kultainen M ja Kultainen M.

Ei siis auttanut kuin imailla noita rasvapalloja naamariin niin kuin kaikki muutkin tekivät ja pamauttaa kaupan päälle gallonallinen kokista. Kyllä nyt jaksaa taas matkustaa, ai että.

Musiikkini tänään - osiossa kyselemme paikallisilta viimeksi pyörinyttä tai henkilön tämän hetken kuunnelluinta - levyä, artistia tai muuta musiikkikanavaa.

Minun paikkani – osiossa tiedustelemme paikallisilta mika on kyseessa olevan kaupungin paras paikka heidan mielestaan ja pyrimme parhaamme mukaan myos paasta kaymaan kyseisessa spotissa oli se sitten kaupungin osa, puisto, baari, museo tai mika tahansa kohde.

Lisää kuvia matkalta näet täältä.

”Kuten haluatte hyvä herra, Mr.Fogg vastasi hyvillään siitä, että saisi pelata mielipeliään.”

Chicago on suuri jääkiekkokaupunki ja yhtä näistä perinteen jatkajista tulimme tänne tapaamaankin eli Herra Antti Niemeä, tuota Vantaan kasvattia joka nyt siis kiekkoilee taala-liigassa Blackhawksien riveissä.

Oli kotipeli päivä näin sunnuntaille ja tiketit oli hallussa joten ei muuta kuin kohti hallia jo hyvissä ajoin ziigaamaan lämmittelyä ja imemään hieman tunnelmaa jotta oltaisiin sitten valmiina kun kiekko tippuu jäähän.

Hallin läheisyydessä sijaitsevassa Billy the Goat-nimisessä pubissa olikin jo täysi tohina päällä kun kauppiaat yrittivät saada paitoja sun muuta krääsää myytyä ja fanit keskittyivät kohottamaan omaa juhlatuntuansa muutamalla happamalla.

Halli olikin jo niin täyteen ammuttu kuin vain voi olla ja kyllähän siinä sutinaa riittää kun yli kaksikymentätuhatta fania pyörii inkkarit rinnoissaan. Peli muutenkaan ei olisi voinut paljon paremmin mennä kun Niemi byyrissä, nollapeli sinne ja neljä vastustajan selän taakse niin ei sitä auttanut kuin huutaa äänensä käheäksi Number One Fan-superlooni käsi pystyssä.

Tämä sessio tosin kestikin sitten melkein niin kauan, että ei illalla ehtinyt enää kuin syäömään ja hieman tiedustelemaan herra maalivahdilta, että miltä nyt tuntuu, perinteiseen Tapio Suomisen-tyyliin.

Mutta kuten jo siis on tullut parikin kertaa todettua niin kyllä nämä kaverit tietävät miten otetaan urheilusta kaikki irti, niin ennen peliä, sen aikana ja jälkeenkin. Loistavuutta!

Click here to view the embedded video.

Musiikkini tänään - osiossa kyselemme paikallisilta viimeksi pyörinyttä tai henkilön tämän hetken kuunnelluinta - levyä, artistia tai muuta musiikkikanavaa.

Minun paikkani – osiossa tiedustelemme paikallisilta mika on kyseessa olevan kaupungin paras paikka heidan mielestaan ja pyrimme parhaamme mukaan myos paasta kaymaan kyseisessa spotissa oli se sitten kaupungin osa, puisto, baari, museo tai mika tahansa kohde.

Lisää kuvia matkalta näet täältä.

”Meillä on ollut epäonnea, mutta onni voi muuttua viime hetkessä.”

Pääsimmehän vihdoin ja viimein Chicagoon johon oli nyt viikon verran ja yritetty ennättää. Bussi saapui 5:30 aamulla joten huonetta ei hotlasta saisi muuten kuin rahalla joten ei auttanut kuin majoittua aulaan odottelemaan huonetta. Yllättävän nopeasti se kyllä irtosikin, olisiko ollut asiaan vaikutusta ulkonäöllämme kun röhnötimme pitkin pituuttaa tässä kuitenkin melko tyylikkäässä aulatilassa.

Pari timmaa unta ja kaupungille mars. Mitään normi nähtävyyksiä ei nyt lähdetty pyörimään kun ne oli jo tuolla eri reissulla ehditty katsastaa hyvinkin läpi joten hieman jotian erikoisempaa lähdettiin hakemaan. Ensiksi siis kukkien ja kasvien maailmaan tuonne Lincoln Parkin Conservatoryyn johon meidät tippasi eräs ystävällinen kirjakaupan myyjä. Saniaiset oli tosin nopeasti nähty ja kun sisällä on melkein sadan prosentin kosteus niin teki hyvää päästä takaisin kylmään ulkoilmaan ennen kuin höyrystyisi ilmaan koko jätkä.

Takaisin Downtowniin jossa menikin loppupäivä mukavasti katsellen joulukadun hyörinää kun ihmisten vuoden aikana keräämät säästöt valuvat tyhjiin rättien ja riepujen vaihtaessa omistajaa tiskin yli, katumuusikoiden sankan joukon yrittäessä vielä napata välistä loputkin pennoset.

On kallista aikaa, elää joulun taikaa.

Click here to view the embedded video.

Musiikkini tänään - osiossa kyselemme paikallisilta viimeksi pyörinyttä tai henkilön tämän hetken kuunnelluinta - levyä, artistia tai muuta musiikkikanavaa.

Minun paikkani – osiossa tiedustelemme paikallisilta mika on kyseessa olevan kaupungin paras paikka heidan mielestaan ja pyrimme parhaamme mukaan myos paasta kaymaan kyseisessa spotissa oli se sitten kaupungin osa, puisto, baari, museo tai mika tahansa kohde.

Lisää kuvia matkalta näet täältä.

Matka-aikamme Chicagoon pitäisi olla kolmetoista tuntia ja viisikymmentä minuuttia yhdellä vaihdolla sekä yhdellä ruokabreikillä varustettuna.

Pakko sanoa, että kaiken tuon ajamisen jälkeen jota kumminkin kertyi meille kummallekin yhteensä noin 2400 mailia niin istuminen bussissa mukavalla penkillä, ajatellen ei mitään, maisemien vilahdellessa ohitse ja musiikin kuiskaillessa korviisi sulosointuja, on aivan mahtavaa ja rentouttavaa.

Bussilla matkustaminen on myös suhteellisen halpa sekä nopea tapa matkata ympäri tätä maata ja tuleepahan sekin koettua vaikka olisihan se hienoa ollut omalla autollakin, mutta aika kun ei anna lainaa niin näin ainakin pääsee yötä myöten paikasta toiseen.

Ei siis muuta kuin napit korviin ja relax!

P.S.

Pari miinusta tosin, hillbilly ryhmä lapsineen joilla kaikilla oli jonkin sortin  keskittymishäiriö sekä huomiona, että osalle näistä pitää saada ruokaa naamariin mahdollisimman usein ja paljon koska se

näköjään lopettaa höpötyksen ja pistää koko bussin uneen kuin sitä Nukku-MAtin kuuluisaa hiekkaa heittäisi.

Musiikkini tänään - osiossa kyselemme paikallisilta viimeksi pyörinyttä tai henkilön tämän hetken kuunnelluinta - levyä, artistia tai muuta musiikkikanavaa.

Minun paikkani – osiossa tiedustelemme paikallisilta mika on kyseessa olevan kaupungin paras paikka heidan mielestaan ja pyrimme parhaamme mukaan myos paasta kaymaan kyseisessa spotissa oli se sitten kaupungin osa, puisto, baari, museo tai mika tahansa kohde.

Lisää kuvia matkalta näet täältä.