Miksi kantaa miljonääreille rahaa siitä, että ehkä pääsee pahimmillaa jonnekin piippuhyllylle tiiraamaan lavalla näkyvää uudistettuja versioita riekkuvaa (esim. Dylan – - nojoo, ”yhteistyökumppani” tarjosi) tyyppiä, joka ei osaa luopua ajoissa (toisaalta taas positiivinen kokemus oli Tom Fogerty).

60-70 -luvun starat ovat parhaan musiikkinsa tehneet aikoja sitten – tulkoot soittamaan niitä biisejä – eli rehellisesti viihdyttämään. Uudempaa tuotantoa mukaan vain pakolliset viimeisimmän levyn mainostusbiisit ellei uusia suosikkeja fanipiireissä ko. artistin biisivalikoimasta aidosti ole syntynyt (en tarkoita jotain pienimmän diggaripiirin periaatteellista hehkutusta, joka on pahinta Dylanin kohdalla – kun kaikki on jumalan sanaa mitä äijä pukkaa ulos levyllä tai livenä)

Kun mietin kysymystä, saako artisti tehdä konsertissa mitä lystää, vastaan kyllä ja ei. Kyllä siinä mielessä, että en näe mitään syytä, miksi artistin pitäisi välttää uudempaa tuotantoa vain nostalgiannälkäisen yleisön miellyttämiseksi, varsinkin kun myös uudemmalla tuotannolla on innokas kuulijakunta. Ymmärrän myös artistin halun versioida vanhoja biisejä, sillä kaipa häntä uhkaa sama leipääntymisen sudenkuoppa kuin tavallisempaakin töiden parissa ahertajaa. Jos esitys toteutetaan yleisöä ylenkatsoen ja ylimielisellä asenteella, artisti ylittää ehdottomasti rajan, jonka jälkeen yleisö saa minunkin mielestäni olla täydestä syystä vimmastunut. Parhaimmillaan konsertti on muusikon ja musiikin ystävän yhteistyötä: kumpikin innostaa ja inspiroi toisiaan.

Olin Rundgrenin keikalla ja minä ainakin nautin täysin rinnoin. Tiesin tosin mitä tuleman piti ja olin myös ehtinyt perehtyä uuteen Arena albumiin, levystä myös pitäen. Ja vaikka porukkaa olikin katsomassa vain kourallinen niin kyllä Todd sai yleisön syttymään myös uusiin biiseihinsä. Ehkäpä jotkut jopa ostivat sen jälkeen levyn? Ja eikä tuosta juuri ole kysymys?

On mielestäni hienoa että vuosikymmenien uran tehneet artistit jaksavat edelleen tehdä uutta musiikkia ja myös olla innostuneita siitä (=soittaa biisejä keikoilla). Pidin myös vuoden takaisessa Rushin vedossa uusien biisien isoa edustusta setissä pelkästään hienona asiana.

Kyllä tuollainen aina voittaa esim. Rolling Stonesin harrastamat hittijukeboxit. Cohenin keikka oli kyllä upea mutta herrapa ei ollut aikoihin keikkaillutkaan.

Saat suutua, ihan vapaasti. Se kuuluu olemisen sietämättömään keveyteen, kun metsästetään kokonaisvaltaisia elämyksiä.

”Hello, It’s Me” ilmestyi 40 vuotta sitten. Runt on veivannut tuota biisiä varmaan riittävän monta kertaa. ”I Saw The Light” taitaa olla 70-luvun alkupuolen kamaa?

Kosmis-psykedeelisiä laajempia teemojaan Rundgren pyöritti livenä aikoinaan Parliament/Funcadelic -tyyppisellä kattauksella, mutta siitäkin on aikaa. Utopia-kuviot ovat oma lukunsa.

Pop-pastissit ja häkellyttävät hiilikopiot alkuperäisistä biiseistä Rundgren halusi jostain syystä myös toteuttaa, mutta ehkä lopulta kyse on siitä, kuinka relevantti artisti on tänään, tässä ja nyt?

Todd Harry Rundgrenin kaltaisella perfektionistilla olisi varmaankin melkoisia vaikeuksia tuottaa oikean kuvan antavaa retrospektiivia urastaan? Pirun vaikea toteuttaa?

Voi myös olla niin, että Rundgren ei arvosta vanhoja biisejään korkeuksiin eikä koe tarpeelliseksi lämmitellä niitä uudelleen edes keikoilla.

The New Cars -projekti oli ehkäpä Rundgrenin tapa hankkia voita leivän päälle. Sen jälkeen tie on ollut avoin taas uusille seikkailuille.