Ricky-Tick Records 5 vuotta! Kaikki Kultsalle juhlimaan!

Julkaistu 1.4.2009, 8:25, Oodi Mahtavuudelle -blogi. Kirjoittanut: Aleksi Pahkala

ricky-tick-5-vuotta1

Kotimainen Ricky-Tick Records on ilahduttanut minua, sinua, heitä ja kaikkia (you, me, them and everybody – kuten Blues Brothersissakin ylistetään)  jo reilut 5 vuotta eli ison osan uudesta millenniummista.

Ricky-Tickin julkaisut ovat vieneet suomalaista uutta jazzia maailmalle ja moniin suomalaisiin koteihin ja toki myös esitellyt meille vanhaa skandinaavista jazzia kokoelmillaan.

Levy-yhtiön lippulaivana porskuttaa The Five Corners Quintet, jonka hienous, aitous ja rullaavuus tunnistetaan aina vain laajemmalti. Ryhmä palkittiin tänä vuonna sillä ainoalla Emma-patsaalla, joka oikeasti annetaan vain musiikillisin perustei, eli kriitikoiden valitsemalla Emmalla.

Meikä meikäläinen on kerännyt järjestäen kaikki Ricky-Tickin julkaisut vinyylisingeleistä albumeihin ja sen sanon kaikille, että jos ei ikinä ole esimerkiksi Timo Lassyn Soul & Jazz Of… -albumia kuullut, niin kannattaa tsekata hopi hopi – vaikka tuolta –>LassySpacesta

Onnittelut Ricky-Tickille ja kiitokset menneistä ja tietty tulevista vuosista ja niin nyt lauantaina 4.4.2009 Kultsalla hipataan Ricky-Tickin 5-vuotisjuhlilla Five Corners Quintetin, Auteur Jazzin, Dalindèon sekä etiopian jazzlegenda Mulatu Astatken ja uuden taustabändinsä hot ass Heliocentricsin tahtiin! Lippuja oli vielä jäljellä – mutta ei kuulemma paljon – siellä skoolataan shampanjat tai skumpat lasissa – paitti me vantaalaiset kilistellään ihan peruspökellä vaan.


Yksi kommentti artikkeliin “Ricky-Tick Records 5 vuotta! Kaikki Kultsalle juhlimaan!”

  1. Davidoff

    Nyt puhuu Aleksi silkkaa asiaa!

Kommentoi


(Vaaditaan)

Radio Helsinki Player

Radio Helsingin kuunteluun selaimen välityksellä tarvitset Adobe Flash Player version 8 tai uudemman.
» Avaa erillisessä ikkunassa

Shoutbox

» Mikä ihmeen shoutbox?

Virhe

Taisit tulvia. 1 viesti/minuutti.

Viestisi lähti matkaan.

» Uusi viesti

Lataa Radio Helsinki sovellus Appstoresta

Radio Helsinki Videot

» Katso päivän ohjelmat
» Katso viikon ohjelmakartta

RSS Videot

RSS Nyt

Olemme soittaneet eri kappaleita

01.03.2001 lähtien: 208003

tänä vuonna: 6791

tässä kuussa: 1708

viikon aikana: 1514

tänään: 99

[päivitetty: 09.02.2012 11:00]