Musiikillinen alkuvuosi 2009 ei kärsi lamasta.
Julkaistu 28.1.2009, 10:14, Oodi Mahtavuudelle -blogi. Kirjoittanut: Aleksi Pahkala
Musiikillisesti alkuvuosi 2009 on alkanut ja ennusmerkkien mukaan jatkuu pitkälle kevääseen erinomaisena – lamasta ei musiikin tarjonnassa ole merkkiäkään!
Uutta mainiota musiikkia on julkaistu jo tammikuun lopussa kasapäin, tulevista uutuuksista on annettu maistiaisia ja elävän musiikin tarjonta on, kuten vuonna 2008, aivan mieletön meillä Suomessa.
Hyvää musiikkia tarjoilevat niin kotimaiset pienet ja hitusen suuremmat tahot, lähialueiden pienet ja suuret tahot sekä rapakontakaisen ison Ameriikan meiningit. Itse tykkään näistä kaikista ja kuten muussakin kulutuksessani suosin mieluusti kotimaista, reilulla meiningillä, suurella sydämellä ja intohimolla tehtyä tavaraa.
Naapurimaamme Ruotsikin, josta aivan aiheettomasti kotiäiti-Mikkonen käytti termiä ”sammuva yhteiskunta”, tarjoilee musiikin saralta alkuvuonna jo henkeäsalpaavia musiikillisia kokemuksia; The Knifen Karinin uusi Fever Ray -yhtye saapuu Tavastialle ja julkaisee debyyttinsä, ruotsinsuomalainen Anna Järvinen julkaisee odotetun kakkosalbumin yms. yms yms yms
Tammikuussa albumeita on ehtinyt julkaista jo mm. Antony & The Johnsons, Animal Collective, Bruce Springsteen, Hiskias Möttö & Mojakka, Franz Ferdinand, Pekka Streng (pilven reunalta), Laura Sippola sekä suoraan brittilistan ykköseksi noussut uusi White Lies (suositellaan Editors, Interpol, Killers -diggareille) ja Damn Seagulls.
Alkuvuosi jatkuu heti helmikuussa mainiosti mm. Samae Koskisen toisella sooloalbumilla ( joka kuuluisi jokaisen suomalaisen kotiin), Tuomon kakkosalbumilla, Reginan kolmannella albumilla, Morrisseyn uudella levyllä -uutena yrittäjänä meille esitellään myös mielenkiintoinen Röyhkä ja Rättö ja Lehtisalo -kolmikko (klikkaa nimeä, niin ihastut!).
Keikkatarjonta ympäri Suomen on sekin tajutonta, kotimaisia ja ulkomaisia helmiä on tarjolla lähes päivittäin ja kesällä 2009 kylään saapuu Springsteen, AC/DC, ehkä Madonna, ehkä Metallica...muitakin huhuja sitä ovat pikkulinnut visertäneet kaupungin lumisilla kaduilla, ”tuleeko Abba takaisin?”, ”tekeekö Smiths comebackin?”, ”onko Kraftwerk tulossa kesällä Helsinkiin?”, ”julkaiseeko Ville Valo vihdoin Olavi Virralle kumartavan tangoalbumin?”
Taloustilanteen painaessa on kulttuurilla aina tärkeä tehtävä (kuten tietenkin muutenkin) ihmisten elämänlaadun parantamisessa – kevyen musiikin puolelta homma on ainakin hanskassa – toki tapahtumat ja äänilevyt voisivat olla halvempia – mutta jätetään se arvonlisäverokeskustelu tuonnemmaksi.
muista aina vanha viisaus: ”SHAKE YOUR BUTT! WITH GOOOD MUSIC!”
3 kommenttia artikkeliin “Musiikillinen alkuvuosi 2009 ei kärsi lamasta.”
Kommentoi
Radio Helsinki Player
Shoutbox
Virhe
Taisit tulvia. 1 viesti/minuutti.
Viestisi lähti matkaan.
Radio Helsinki Videot
- Stam1na julkaisi uuden levyn
- Herra Ylppö kirjoitti uuden levyn kappaleet vereslihalla ja nopeasti
- Miksi sota on in?
- Kari Peitsamo kertoo uuden Road Hogs yhtyeensä synnystä
- Miten Tomi Björck päätyi Master Chef -tuomariksi?
- Kaikki videot
Soittolistat
Viikon valiolevy
Viikon aamulevy
Radio Helsingissä seuraavaksi
- Helsingin aamuradio ja Harri
- Helsingin aamuradio ja Pauliina
- Musaneuvosto
- Helsingin Henki
- Valiojoukko
- 8 ½
- Uusi Aalto
- Iltasoitto
» Katso päivän ohjelmat
» Katso viikon ohjelmakartta
Radio Helsingissä tapahtuu
To 9.2. klo 17 vieraina trumpetisti Jukka Eskola ja saksofonisti Mikko Innanen
Pe 10.2. klo 8:35 vieraana näyttelijä Amanda Pilke
Su 12.2. klo 14 vieraana Risto Nevanlinna
Su 12.2. klo 16-18 vieraana muusikko Kalevi Louhivuori
Ti 14.2. klo 17 vieraana Rita Lovely & The Soultwisters
Pe 17.2. klo 8:35 vieraana Hannele Lauri
Pe 17.2. klo 14 vieraana Aino Venna
La 18.2. klo 12 vieraana ohjaaja Aku Louhimies
Su 19.2. klo 16-18 vieraana Mirel Wagner
Ke 22.2. klo 17 vieraana Pariisin Kevät
Radio Helsinki podcastit
- Kyselytunti 8.2.2012
Anna Laineen ja Ville Blåfieldin vieraana on ravintoloitsija ja keittokirjailija Sikke Sumari.
(41min, 19mb)
- Valiojoukko 7.2.2012
Njassan vieraana Stam1nan Antti Hyyrynen ja Pekka Olkkonen.
(27min, 13mb)
- Norsuradio 7.2.2012
Norsuradiossa vedetään kasaan käydyt presidentinvaalit. Mikä muuttui Suomessa? Onko vihreät vaalien todellinen voittaja? Esa Mäkisen vieraina ovat vihreiden ja kokoomuksen nuorisojärjestöjen Inka Venetvaara ja Akseli Hakala.
(37min, 17mb)
- Valiojoukko 6.2.2012
Njassan vieraana First Aid Kitin Klara.
(16min, 7mb)
- Tukevasti Ilmassa 6.2.2012
Tuomas Nevanlinna ja Jukka Relander keskustelevat presidentinvaaleista.
(75min, 37mb)
- Kaikki podcastit
Videot
- Jyväskylän Talwiajot järjestettiin lauantaina 4.2. jo 39. kerran. Pakkaslukemat laskivat 110 kilometrin ajoreitin varrella hurjimmillaan -32 asteeseen. Arktista rämäpäisyyttä nähtiin 160 autokunnan verran. Mukana oli myös pari moottoripyörää. Vanhin mukana olleista autoista oli vuosimallia 1925.
- Uusi Beetle on hauskan erinäköinen. Edellismallia pystympi tuulilasi muistuttaa alkuperäisestä Kuplasta. Tammikuussa 2012 tarjolle tuleva Beetle on edeltäjäänsä matalampi, leveämpi ja pitempi. Toimittaja Marko Jokela
- Monipuolinen Toyota Yaris sopii yhtä hyvin kaupunkiin kuin maantielle. Toimittaja Timo Turkula
Nyt
- Aamutoimi: Käy kaljalla kieltolain kumoamisen kunniaksi
- Leiki hetki Zooey Deschanelin kanssa
- Timbaland ja Missy Elliott julkaisevat uudet albumit kesäkuussa
- Ämpäripää tarttui hittibiiseihin: Tältä kuulostaa Frontside Saulie
- Jazzia ja soulia yhdistelevä klubi muuttaa Kuudennelta linjalta Bassmentiin

Júlia
28.1.2009, 20:20Could somebody tell me (in english) what they say about Ville Valo, please?
Aleksi Pahkala
29.1.2009, 12:58We are (or I am) waiting (and hoping) that VIlle Valo makes a tango album in the tradition of Olavi Virta.
lordagskorv
5.2.2009, 11:19Hope not.