Vuosikymmenen parhaat levyt / Aleksi Pahkala
Julkaistu 18.12.2009, 8:36, Oodi Mahtavuudelle -blogi. Kirjoittanut: Aleksi Pahkala
ALKUSANAT
10 vuotta on kulunut tätäkin vuosituhatta ja nyt on aika fiilistellä meikäläisenkin näitä millenniumin parhaita levyjä. Aluksi vaikealta tuntunut listaus ei olisi onnistunut, jos olisi pitänyt valita vain esimerkiksi 10 parasta levyä, 20 oli jo vähän helpompaa, sata olisi ollut ehkä se optimaalinen lista. Tälläsiä listoja tehdessä ei pidä kuunnella muuta kuin omaa sydäntään ja käydä järjestyksessä levyhyllyä läpi. Jokainen albumi listalla on jollain tapaa muodostunut erittäin henkilökohtaiseksi aarteeksi, avartanut maailmaani ja pyörii yhä säännöllisesti levylautasella. Jokaisen levyistä huomasin omistavani vähintään kahtena kappaleena, useimmat jostain syystä vieläkin useampana; eli vinyylit, cd:t, varmuuskopio-cd:t, erikoisversiot ja tietty kaikki singlet levyiltä – eli friikkihommaa. Ja kaikki näitä levyjä on tullut Radio Helsingissäkin soitettua vuosien varrella ja isosti!
Listalla ei ole paljon vuosituhannen lopun levyjä, koska perspektiivi niihin on vielä niin lyhyt – esim. Prince Of Assyrian debyytti varmaan ensi vuonna löytyisi jo listalta.
Tässä siis fiiliksellä ja suurella sydämellä tehty lista, kiitos kaikille erinomaista musiikkia tekeville taiteilijoille!
The Official Top 20 of The Millennium:
1. UUSI FANTASIA ’TOP TEN’
-Tässä on albumi, joka kiteyttää sisäänsä melkein koko suomalaisen musiikin historian.
-Yhä ja aina ja ikuisesti aikaansa edellä oleva klassikko, joka nauttii maailmallakin kulttimainetta.
-Kaikki röyksoppit ja muut takaisin rock’n'roll high schooliin – Uusi Fantasia on luokan priimus!
2. PHOENIX ’UNITED’
-Ensin tuli Too Young -single, sitten tuli If I Ever Feel Better -single ja sitten odoteltiinkin ranskalaisherrojen debyyttiä kuin kuuta nousevaa…No sitten kun United ilmestyi en tainnut seuraavaan puoleen vuoteen kauheesti muuta levyä kuunnellakkaan.
-Stupido-Shopissa taisin suositella aikas monelle tätä levyä ja siihen aikaan oli meillä pirun kova, jos jotain levyä Stupidoilta myytiin yli 100 kappaletta (varsinkin jos sitä ei Suomessa oltu julkastu, niinkuin tätä). Stupidon Iso-Pomo Mr. Ristilä lupasi polleena tarjota illan
(oikeesti yhden kaljan) jos mä myisin tätä levyä yli 100 kappaletta – ja arvatkaas kuinka hyvältä se kalja sitten Black Doorissa maistu – kun 100 oli myyty. No nyt levyä on Stupidoilla myyty varmaan jo reilut tuhat ja If I Ever Feel Better on Radio Helsingin yksi soituimpia biisejä koskaan ja levykin jossain vaiheessa salaa julkaistiin Suomessa.

3. SUFJAN STEVENS ’ILLINOISE’
-Sufjan Stevens oli ennen Illinoise-levyä sellanen indieväen kulttisankari, eikä esim. meikäläisellekään yhtään tuttu kaveri.
-Illinois levy avasi joitain sellaisia kanavia meikäläisen aivoissa, kuin teki joku Lemonheadsin It’s A Shame About Ray 90-luvun alussa.
-Täydellistä poppia, herkkää, melodista, isoa orkesteria ja niin no täydellistä popmusiikkia vain.

4. JAY DEE: ’J.DILLA DONUTS’
-Jay Dee / J.Dilla (R.I.P.) merkitsee monelle hiphop-orientoituneelle ihmiselle enemmän kuin elämä, mulle ei merkinnyt ihan niin paljon, ennen kuin Donuts julkastiin.
-Turhaan ei miestä ole ylistetty 2000-luvun John Coltraneksi.
-Täydellinen sample/hip hop/funk/jazz/soul -paketti – jos 90-luvulla oli DJ Shadow’n Endtroducing, niin Milleniumina oli sitten tämä.

5. AT THE DRIVE IN ’RELATIONSHIPS OF COMMAND’
-Tällästä halollapäähän-levyä ei toista ole. -Täydellinen tykkialbumi täynnä punk-mäiskettä, asennetta, vuosituhannen vaihteen kapinaa ja nerokasta soittoa.
-Beastie Boysin Grand Royal -lafka tämän alunperin julkaisi ja vaikka kaikkien yllätykseksi myi yli miljoona kappaletta, ei valitettavasti pelastanut maailman parasta levy-yhtiötä konkurssilta.
-Jos tämä bändi joskus tekee paluun, niin kuukausi Tavastialla putkeen ei edes riitä loppuunmyytyjä keikkoja.

6. LUOMO ’PRESENT LOVER’
-Vladislav Delay on jälleen yksi esimerkki suomalaisista, jotka todellakaan eivät ole profeettoja omalla maallaan.
-Miestä pidetään ambient-musiikin jeesuksena maailmalla ja miehen
Luomo-aliasta taas house-musiikin pelastajana.
-Luomon ensimmäinen albumi Vocalcity on monen mielestä täydellinen, musta taas tällä kakkoslevyllä kaikki naksahti kohilleen.
-Elektronisen musiikin yksi mestariteoksia ja piste.
-Mun triplavinyyli on niin ruvella kaikkien dj-keikkojen jäljiltä, että jos jollain on myydä, niin ostan!
-Parempi kuin esim. yksikään Massive Attack -albumi 2000-luvulla, Luomon Massive Attack -remix muuten on myös Ässä!

7. N.E.R.D ’IN SEARCH OF’
-No one ever really dies!
-Pharrell Williams ja Chad Hugo tunnettiin, ja tunnetaan vieläkin, ennen tätä The Neptunes -tuottajakaksikkona.
-NERDin debyyttialbumi In Search Of… pamahti vuonna 2001 Euroopassa markkinoille ja meikäläinen monen muun mukana oli myyty.
-Albumissa oli jotain sellaista legendaarista magiaa, mitä hiphopalbumeissa ei pitkään aikaan oltu kuultu.
-Euroopan versio vedettiin markkinoilta ja tilalle tuli bändillä soitettu uusi versio, joka julkaistiin myös Jenkkilässä – rautaa oli sekin.
-Tähän kohtaan kuulultus: Jos joku Radio Helsingin työntekijä on joskus vahingossa pistänyt levylaukkuunsa taannoin mun Eurooppa-version tästä levystä (CD), niin saa palauttaa nimettömänä mun lokeroon.

8. LIEKKI ’MAGIO’
-Karkkiautomaatti-yhtyeen Suudelmilla-albumi on 90-luvun legendaarisimpia suomalaisia albumeita.
-Karkkiksen hajottua, vokalisti/kitaristi Jansku otti aikalisän elämässään, puhalsi vähän aikaa höryjä pihalle ja palasi uuden Liekki-yhtyeen kanssa.
-Magio-albumi, jonka julkaisi ex-bändikaveri Sami Häikiön Hawaii Sounds -yhtiö pisti pöytään folkahtavan herttavärisuoran ja paljon huiluja – täydellistä!

9. RAPTURE ’ECHOES’ (2003)
-Vähän sellanen unohdettu klassikko vuodelta 2003, The Rapturen kakkosalbumi, jonka tuotannosta vastasi nyt jo legendaarinen DFA.
-Strokesit ja muut olivat dominoineet indie-kenttää soundillaan vähän liikaakin ja Stokes-, Hives- ja White Stripes -kopioita tuli kuin sieniä sateella.
-Rapturen Echoes oli kuitenkin freessi ja omaperäinen tuulahdus jotain aivan uutta, siinä sekoittui indie-rock, post-punk ja kovasti päätään nostava DFA-soundi (LCS Soundsystemin debyytti tuli vasta pari vuotta perässä).
-House of Jealous Lovers ja I Need Your Love ovat sellaisia kappaleita, joita tehdään kerran vuosikymmenessä.
-Muutama vuosi myöhemmin julkaistuna tämä levy olisi myynyt miljoonia.
-Äskön googlettamalla oli mahtava huomata, että levy oli vuoden albumi 2003 Pitchforkissakin.

10. METRO AREA ’METRO AREA’
-Tälle albumille toi listan ykkösenä oleva Uusi Fantasia on paljon velkaa, Metro Arean -debyytti (ja vieläkin ainoa albumi) on vain täydellinen lunki elektroninen vasemman laidan diskoalbumi ja piste.

11. KINGS OF CONVENIENCE ’QUIET IS THE NEW LOUD’
-Kun Kings Of Conveniencen debyyttialbumi julkaistiin 2001, ei moni voinut kuvitella akustisen Simon & Garfunkel -tyylisen norjalaisen musiikin juuri kiinnostavan ketään.
-Täydellisen epämuodikas soundi nousi yhtäkkiä täydellisen muodikkaaksi ja raivasi tietä tuleville akustisille julkaisuille.

12. STROKES ’IS THIS IT’
-Kun mietitään albumeita, jotka oikeasti muokkasivat musiikkiteollisuutta ja mediaa 2000-luvulla on Strokesin debyytti listalla korkealla, ikäänkuin Millenniumin Nevermind. mutta hitusen pienemmässä skaalassa.
-Albumi, joka julkaistiin juuri oikeaan aikaan ja joka rehellisyydellään ja yksinkertaisuudellaan muistutti kaikkia siitä, mikä rockmusiikista tekee tärkeän.

13. ASA ’TERVEISIÄ KAAOKSESTA’
-Suomalainen hiphopalbumi numero yksi, albumi jota kuunnellessa ei enää mieti musiikkia, vaan kuuntelee sanoja.
-Terveisiä Kaaoksesta -levyä tuli kuunneltua nonstoppina melkein puoli vuotta ja sen myötä ymmärsin mm. mitä joku Pelle Miljoona merkitsee 70-80-luvuilla aikuistuneille.
-Täydellistä suomalaista runoutta ja kulttuuria, joka kuuluu jokaiseen kotiin Kalevalan ja Moottoritie on kuuman viereen.

14. CAT POWER ’JUKEBOX’
-Cat Powerilla oli kolme albumia tulossa tähän listalle, mutta päätin nostaa listalle tämän levyn, jota itse ole kuunnellut eniten ja jota jostain syystä ei arvosteta niin paljon.
-Cover-albumi, jolta ei tunnista melodioiden puolesta yhtään alkuperäistä.
-Täyden kympin tunnelmointipläjäys, joka ei kalpene esim. Nina Simone -klassikkojen rinnalla.
-Ja vielä äydellinen taustabändi Dirty Delta Blues, jossa meikäläisen suuri jumala Judah Bauer (Jon Spencer Blues Explosion) kitarassa.

15. BADLY DRAWN BOY ’ONE PLUS ONE IS ONE’
-Tältä pipopäiseltä herralta olisi voinut ottaa kaikki levyt tälle listalle, mutta vähän vittuillessaan otin tämän täyden kympin albumin mukaan.
-Taisi saada Rumbassa about yhden pisteen tämä klassikko, jonka mä nostan popneroudessaan ja sovituksien täydellisyydessä melkein jonkuN Kevin Rowlandin soololevyn tai Elton Johnin debyytin tasolle.
-Eli levyjä, jota kuunnellessa isokin mies saattaa tirauttaa ison
kyyneleen.

16. CHARLOTTE GAINSBOURG ’5:55′
-Parhaiten näyttelijänä tunnetun Charlotte Gainsbourgin kakkosalbumi ja aikuisiän debyyttialbumi.
-5:55 on samalla AIR-yhtyeen paras tuotos 2000-luvulla.
-AIR-yhtyeen lisäksi albumille kappaleita tekivät Jarvis Cocker sekä Divine Comedy -mies Neil Hannon.
-5:55 ei välttämättä ollut (jostain ihme syystä) muualla kuin Stupidoilla kaupallinen menestys, mutta pitkällä juoksulla tämä levy ei kalpene yhtään Charlotten vanhempien legendaariselle Jane et Serge
-albumille.

17. RADIOHEAD ’KID A’
-Pari asiaa mun on myönnettävä: 1) musta Creep-hitti oli ihan hirveä ja ramopunkkarina inhosin Radioheadia, ennen kuin näin ne legendaarisella Huvilateltan keikalla 2) musta OK Computer ei ole yhtään legendaarinen albumi.
-Ennen kuin tämä levy ilmestyi mä olin kuunnellut paljon mm. Manitoban debyyttialbumia ja Warp Recordsin sen vuoden julkaisuja, sitten kun Radiohead päräytti Kid A -albumin markkinoille yhdisti se täydellisesti elektronisen musiikin ja indierockin ja sitä mieltä olen vieläkin.
-Ei Radiohead vieläkään ole meikälle mikään jeesusbändi, mutta Kid A teki sen aivan saman kuin se taannoinen Huvilateltan keikka eli räjäytti tajunnan.

18. ST.GERMAIN ’TOURIST’
-Yksi ranskalaisen elektronisen musiikin uuden tulemisen tunnelmointiklassikoista, palkintopallilla AIRin Moon Safarin ja Kid Locon debyytin kannsa.
-St.Germain Blue Notella julkaistu sampletäytteinen helmi yhdisti ranskalaisen elektronisen musiikin parhauden, housen ja Blue Noten legendaarisuuden tavalla, johon ei moni ole pystynyt,
-Nu Spirit Helsinki ja Five Corners Quintet (jotka molemmat listalla tossa sijoilla <30) ovat paljon velkaa tälle klassikolle.

19. HIVES ’VENI VIDI VICIOUS’
-Taisi olla noita nykyisen Legacy Tattoon herroja kun ennen levyn ilmestymistä kävi Stupidoilla hehkuttamassa tätä albumia sen jälkeen Hypnomenin (ja Yleisradion) Pekka Laine ja Flaming Sideburns- / Jungle-guru (ja Helsingin Sanomat) Jarkko Jokelainen vuoronperää, että tyhmempikin osasi odottaa jotain isoa.
-Täydellinen sekoitus garage-rokkia àla The Sonics ja 90-lukuista ruotsalaista Burning Heart -tyyliä.
-Ilmestymisvuonna saatiin virallinen stipendi yhtyeeltä Stupidoille kehystetyn ja nimmareilla varustetun julisteen muodossa, koska oltiin myyty tätä klassikkoa melkein puolet siitä mitä koko Suomessa oli myyty, sittemmin Hives löi läpi isosti ensin Briteissä ja sitten Jenkkilässä.
-Kiitos kuitenkin vielä meidän mahtaville kanta-asiakkaille tästäkin tipistä ja elämää parantavasta albumista.

20. CHICKS ON SPEED ’CHICKS ON SPEED WILL LOVE US ALL’
-DJ Hell julkaisi taannoin Munich Machine -nimisen levyn, jolla vokalistivieraana oli päräyttävä-ääninen Melissa.
-Opel Bastardsin ja Larry & Lefthandedin Timpan ja kumppaneiden Ratto-klubilla Tavastialla esiintyi Chicks On Speed vuonna 2000 ennen tämän debyytin julkaisua ja kyseisellä keikalla tulikin sitten selväksi, mikä tulee oleman elektronisen musiikin tuleva tyylisuunta ja
kuka tuo HELL-albumilla laulanut mimmi oikein oli.
-Jos joku muistaa taannoisen electro clash -genren, niin tämä on se yksi albumi siitä genrestä ylitse muiden.
-Albumi, joka opettaa vieläkin monia, ensin keskisormi pystyyn, sitten musiikki, sitten muoti ja sinne väliin politiikka ja se täydellinen ajassa mukana oleminen.
6 kommenttia artikkeliin “Vuosikymmenen parhaat levyt / Aleksi Pahkala”
Kommentoi
Shoutbox
Virhe
Taisit tulvia. 1 viesti/minuutti.
Viestisi lähti matkaan.
Radio Helsinki Videot
- Mistä Leninki-monologissa on kyse?
- Ville Leinosen Majakanvartijan uni
- Herra Ylpön uusi levy nousi listaykköseksi
Soittolistat
Viikon valiolevy
Viikon aamulevy
Radio Helsingissä seuraavaksi
- Aamu Helsingissä
- Valiojoukko
- Helsingin Henki
- Paskalista
- Mahtavaa Helsinki Mahtavaa
- Little Steven's Underground Garage
- Iskelmäiltama
- Rakkaudesta
» Katso päivän ohjelmat
» Katso viikon ohjelmakartta
Radio Helsingissä tapahtuu
Pe 12.3. klo 8:35 vieraana antiikkikauppias Wenzel Hagelstam
La 13.3. klo 10 vieraana kitaristi Muta Manninen
Su 14.3. klo 16-18 vieraana Reckless Loven laulaja Olli Herman
Ti 16.3. klo 17 vieraana Dinosauruxia
Su 21.3. klo 16-18 vieraana Laineen Kasperi
To 25.3. klo 15 vieraana J. Karjalainen
Ke 31.3. klo 9:30 vieraana Michael Monroe ja Sami Yaffa
Mikä mättää?

Miksi ratikoissa teinit kiljuu ja suomenruotsalaiset puhuu aina niin kovaan ääneen? Miksi junat myöhästelee jatkuvasti ja kaduilla on aina yrjöä ja virtsaa?
Kerro mikä sinua kaupungissa ärsyttää! Radio Helsingin Mikä Helsingissä mättää? -valitussarja selvittää syyt ja mitä asialle voisi tehdä, aina torstaisin Aamu Helsingissä -ohjelmassa klo 8:40.
Radio Helsinki podcastit
- Rakkaudesta 9.3.2010
- Mahtavaa Helsinki Mahtavaa 9.3.2010
- Helsingin Henki 9.3.2010
- Norsuradio 9.3.2010
- Valiojoukko 9.3.2010
- Mahtavaa Helsinki Mahtavaa 8.3.2010
- Tukevasti Ilmassa 8.3.2010
- Mahtavaa Helsinki Mahtavaa 5.3.2010
- Helsingin Henki 5.3.2010
- Aamu Helsingissä 5.3.2010
- Kaikki podcastit
Parasta Helsingissä
Oodi Mahtavuudelle
- Vuosi 2010 on hyvän musiikin vuosi
- Vuosikymmenen parhaat levyt / Aleksi Pahkala
- Prince Of Assyria – täydellistä musiikkia!
Oma kaupunki
Aamiaista kohtuuhintaan
Helsingin Sanomien ruokatoimitus testasi Helsingin aamiaispaikat.
Videot
- Kalifornian eteläosissa asuva Carlos soitti paikalliseen hälytyskeskukseen, kun perheen kotiin murtautui aseistettuja miehiä.
- Kaikki muoti- ja vaatealalla eivät kuitenkaan luota Madonnan uuteen aluevaltaukseen.
- Ryhmä nuoria ryhtyi heittelemään poliiseja palopommeilla, johon poliisi vastasi ampumalla kyynelkaasua.
Nyt.fi Menot
- Iskelmätorstai (Apollo Live Club to 11.3. 23:00)
- Plan-jäägaala (Helsingin jäähalli to 11.3. 18:30--21:30)
- Haloo Helsinki! (On the Rocks to 11.3. 22:00)
Viihde
- Conan O'Brien vie show'nsa kiertueelle
- Sveitsiläinen Triptykon Jalometallin pääesiintyjäksi
- Turun kaupunki kiistää Myllysillan räjäytyksen
Kulttuuri
- Emil Jensen voitti Jyväskylän pianokilpailun
- Vaara ja helpotus vuorottelevat lasten Muumi-näyttelyssä
- Kaupallisilta tv-kanavilta vaaditaan tekstityksiä kuulovammaisille


Mikko
18.12.2009, 17:31Loistava lista, Aleksin vuoden 2009 parhaat kehiin myös, kiitos!
t. laiska vanha pieru joka diggaa freesistä saundista.
ytter
21.12.2009, 13:17Strokes on yhden piisn bändi, ylihypetettyä tuubaa, kukaan ei enää kuuntele niitä ja uudet levyt on ihan soopaa.
ari peltonen
29.12.2009, 18:01Mitka uudet levyt?Eiks niilta tullu ainoastaan yks studioalbumi Is This It-debyytin jalkeen?
ari peltonen
samuli
7.1.2010, 7:52strokesilta on ilmestynyt yhteensä kolme albumia. is this it, room on fire ja first impressions of earth.
samuli
7.1.2010, 7:53mutta aivan loistava lista Burt! littipeukku tähän!
Mies
21.1.2010, 16:16”CHICKS ON SPEED ’CHICKS ON SPEED WILL LOVE US ALL”
Väärä albumin nimi. Se on ”Chicks on Speed Will Save Us All”
T: Tyytyväinen mies