Ystävämme Air
Julkaistu 8.10.2009, 10:25, Oodi Mahtavuudelle -blogi. Kirjoittanut: Aleksi Pahkala
Ranskalainen Air on kuulunut koko Radio Helsingin historian ajan suosikkeihimme. Air patsastelee joka vuosi Radio Helsingin soitetuimpien yhtyeiden listalla.
Minä muistan kun ensimmäisen kerran kuulin Airia ystävältäni Teemulta, joka kopioi (laittomasti tietty) bändin ekoja vinyyli-ep:tä mulle c-kasetille kultaisella yhdeksänkymmentä luvulla ja sen jälkeen onkin tullut kasvettua yksi vuosikymmen yhtyeen seurassa. Yleensä on ollut mukavaa, välistä vähän vaikeampaa – kuten kavereiden kanssa tahtoo käydä muutenkin.
Pocket Symphony -levy vuodelta 2007 oli minulle ensimmäinen pettymys yhtyeen tuotannosta, tuntui että bändin magia oli kadonnut ja se kuuluisa luomisen vimma olisi poissa – pelotti että hyvä ystävä on muuttunut tylsäksi virkamieheksi.
Pelonsekaisin tuntein odottelin kuulevani uutta Love 2 -levyä. Ensin kuuntelin levy-yhtiön palvelimen kautta streemattuna, eikä se miltään klassikolta heti kuulostanut – paremmalta kuitenkin kuin edeltäjänsä ja vielä köppäsillä kaiuttimilla ja ties minkä laatusena nettiformaattina. Kun levy saapui kauppan, ostin sen heti ja onneksi se kuulosti tuhat kertaa vielä lämpimämmältä ja paremmalta kuin se nettistreemaus ja ensimmäisestä soinnusta oli mukava nähdä (tai kuulla) vanha ystävänsä taas vedossa.
Love 2:lla Air sukeltaa hitusen psykedeelisempiin maisemiin, kuulostaen monella tapaa samalta kuin ensimmäisellä Premiers Sypmtomes -ep-kokoelmallaan tai Sofia Coppolan Virgin Suicides -elokuvan soundtrackillä. Levy on bändivetoisempi, soundeiltaan luomumpi ja sellainen mukavasti hassuttelevampi – tarjolla on hempeilyä, Serge Gainsbourgilta lainailtua magiaa sekä jopa Laika & The Cosmonautsilta kuulostavaa surffigaragea.
Ihan tosissaan bändiä ei aina kannata ottaa, So Light Is Her Football on yhden kappaleen nimi ja se vielä hempeästi överiranskalaisella aksentilla väännettynä kertoo hienosti sen, että Air on löytänyt hitusen kadoksissa ollutta nerouttaan ja nokkeluuttaan takaisin!
Parasta on myös se että Love 2 -levyn tiimoilta Air saapuu ensimmäisetä kertaa Helsinkiin keikalle joulukuun alussa Kaapelitehtaalle. Lippuja oli vielä tätä kirjoittaessa jäljellä, joten hopi hopi lippuja ostamaan.
4 kommenttia artikkeliin “Ystävämme Air”
Kommentoi
Shoutbox
Virhe
Taisit tulvia. 1 viesti/minuutti.
Viestisi lähti matkaan.
Radio Helsinki Videot
- Mistä Leninki-monologissa on kyse?
- Ville Leinosen Majakanvartijan uni
- Herra Ylpön uusi levy nousi listaykköseksi
Soittolistat
Viikon valiolevy
Viikon aamulevy
Radio Helsingissä seuraavaksi
- Mahtavaa Helsinki Mahtavaa
- Act Like You Know
- Special Request
- Planetaario
- Valiojoukko
- Aamu Helsingissä
- Valiojoukko
- Musaneuvosto
» Katso päivän ohjelmat
» Katso viikon ohjelmakartta
Radio Helsingissä tapahtuu
Pe 12.3. klo 8:35 vieraana antiikkikauppias Wenzel Hagelstam
La 13.3. klo 10 vieraana kitaristi Muta Manninen
Su 14.3. klo 16-18 vieraana Reckless Loven laulaja Olli Herman
Su 21.3. klo 16-18 vieraana Laineen Kasperi
To 25.3. klo 15 vieraana J. Karjalainen
Ke 31.3. klo 9:30 vieraana Michael Monroe ja Sami Yaffa
Mikä mättää?

Miksi ratikoissa teinit kiljuu ja suomenruotsalaiset puhuu aina niin kovaan ääneen? Miksi junat myöhästelee jatkuvasti ja kaduilla on aina yrjöä ja virtsaa?
Kerro mikä sinua kaupungissa ärsyttää! Radio Helsingin Mikä Helsingissä mättää? -valitussarja selvittää syyt ja mitä asialle voisi tehdä, aina torstaisin Aamu Helsingissä -ohjelmassa klo 8:40.
Radio Helsinki podcastit
- Rakkaudesta 9.3.2010
- Mahtavaa Helsinki Mahtavaa 9.3.2010
- Helsingin Henki 9.3.2010
- Norsuradio 9.3.2010
- Valiojoukko 9.3.2010
- Mahtavaa Helsinki Mahtavaa 8.3.2010
- Tukevasti Ilmassa 8.3.2010
- Mahtavaa Helsinki Mahtavaa 5.3.2010
- Helsingin Henki 5.3.2010
- Aamu Helsingissä 5.3.2010
- Kaikki podcastit
Around the world in 80 days
(in a few new ways)
Radio Helsingin nettisivulla voi nyt seurata matkablogia, jota päivittävät Jules Vernen 80 päivässä maailma ympäri -tarinaan viehtyneet Ale Ripatti ja Oskari Riikonen.
- Liverpool – London Veni Vidi Vici! (Day 80 20.12.)
- Dublin – Liverpool – Loppu häämöttää (Day 79 19.12.)
- Dublin – Perinteitä kunnioittaen (Day 78 18.12.)
Parasta Helsingissä
Oma kaupunki
Aamiaista kohtuuhintaan
Helsingin Sanomien ruokatoimitus testasi Helsingin aamiaispaikat.
Oodi Mahtavuudelle
- Vuosi 2010 on hyvän musiikin vuosi
- Vuosikymmenen parhaat levyt / Aleksi Pahkala
- Prince Of Assyria – täydellistä musiikkia!
Valiojoukko
Videot
- Yhdysvalloissa 61-vuotiaan kalifornialaismiehen vuoden 2008 Toyota Priuksen kaasupoljin juuttui lattiaan, jonka vuoksi ajoneuvoa ei saatu pysäytettyä noin 50 kilometriin.
- Videolla näkyvät välähdykset tulevat tornadon katkaisemista sähkölinjoista.
- Suosittua Late Night -talkshowta isännöivältä David Lettermanilta yritettiin kiristää miljoonia seksisuhteen paljastamisen uhalla.
Nyt.fi Menot
- Euroopan taivaan alla (Ryhmäteatterin Helsinginkadun-näyttämö ke 10.3. 19:00)
- Jippu ja Gospel Girls (Sellosali ke 10.3. 19:00)
- Emma Salokoski ja Ilmiliekki Quartet (Malmitalo, Malmisali ke 10.3. 19:00)
Viihde
- Turun Myllysilta halutaan räjäyttää Vares-elokuvassa
- Peter Franzén on uusi Harjunpää
- Michael Monroe aloittaa kiertueen San Franciscosta
Kulttuuri
- Miltä näyttää tulevaisuuden HS? Kommentoi uutta blogia
- Turun Myllysilta halutaan räjäyttää Vares-elokuvassa
- Työryhmä: Kouluihin lisää taideaineita


ump
8.10.2009, 11:59AIR <3! hopi hopi tosiaan. itsekin pitäisi..
Niko
8.10.2009, 15:23Älä, Aleksi, huoli! Ihan laillista tuo kopiointi on ollut, sillä omaan ja lähipiirin käyttöön on saanut tehdä kopioita ihan vapaasti. Lähipiiri on melkoisen häilyvä käsite, mutta varmasti olet kuulunut ystäväsi Teemun lähipiiriin. Myös nykyään kopiosuojaamattomasta cd-materiaalista saa tehdä kopioita samalla periaatteella.
Antipiracy.fi:
”Tekijänoikeuslain 12 § mukaan jokainen saa tehdä tekijän luvalla julkistetusta teoksesta muutaman kopion yksityistä käyttöään varten. Kopion lähteen on oltava laillinen, esimerkiksi alkuperäinen cd-levy tai tv-lähetys. Oikeuskirjallisuudessa muutaman kappaleen on todettu tarkoittavan 2-4 kappaletta. Teoksessa mahdollisesti olevia teknisiä suojauksia ei saa purkaa kopiointia varten.”
juuso
8.10.2009, 18:24Eli siis kaikkien näiden vuosien jälkeen olen osoittautumassa rikolliseksi.. kyllä mun mielestä tuohon aikaan on ollut ihan laillista nauhoittaa vinyyliltä (tai kasetilta) kasetille musaa ja antaa se vaikka naapurin Jormalle, kunhan ei sillä Jormaa rahastanut.
Arto M.
20.10.2009, 13:54”So Light Is Her Football”?
Onko tämä suomalaista uumorintajua vai epätoivoista absurdismin kaipuuta, sillä oman cd-pyörylän kansissa lukee ”So Light Is Her Footfall”