Minä olen lätäkkö.
Julkaistu 23.3.2009, 9:29Harri: Naapurin poika parkui erittäin kuuluvasti pihalla. Itkuraivareiden syy oli lätäkkökielto. Pikkumiestä ei oltu päästetty pihan isoon lätäkköön kastumaan ja nyt kastumisella ei puhuta nyt ihan vaan kenkien kastumisesta vaan totaalisesta dippauksesta jonka veijari olisi tahtonut tehdä. Kengät, haalarit, tumput ja pipa -kaikki kuraan! Siis ai miten hienoa: pieni ihminen haluaa rikkoa sovinnaisuuden sääntöjä ja kun valtakoneisto jyrää anarkistisen mini-individualistin lopputuloksena on puhdas raivo ja räkky. Uskaltaisipa itsekin vielä toimia noin ilman, että tarvitsisi kuulla takamatkalta suputuksia skitsahtamisestaan. Missä vaiheessa se vastuunotto omasta elämästäni muutti minutkin sovinnaiseksi puuroksi? Voi lätäkkö, voi pikkupoika miten saittekaan minut pohtimaan eksistenssiäni.
Tänään kysyimme mitä voisi yhdistää:
-Aion tänään yhdistää innon ja pitkäpinnaisuuden ja syöksyä hankalan työtehtävän kimppuun
-Kondomeja Afrikkaan!: Paavi ja äly pitäisi yhdistää.
-Sään havaitessa on alkanut päivä sen verran hieno että yhdistää voisi viikonlopun tunnelmat alkaneeseen arkeen. Makuualustan kera piknikin tapaiselle jonnekin luonnon helmaan vain oleilemaan.
-Ratikka ja metro samaan raideleveyteen = Metrotikka
-pitäisi yhdistää moraalisuus ja moraalittomuus. Kaikilta löytyy se orastava pieni pahuus, joka voi myös rikastuttaa. Ei, moraalittomuus ei tarkoita sitä että lyödään naapuria kirveellä. yhdistä nämä kaksi asiaa, ajattelet myös itseäsi.
-RH:n levysoitin ja Bitter Sweetin GoGo -levy.
-Radiota kuunnellessa tuli mieleen, että jos yhdistäisi vaikka Kauko Röyhkän ja Tuomon, voisi saada aika mielenkiintoisen muusikon.
-Kimi Räikkönen + Esko-Juhani Tennilä = maailman nopein punainen
-Tänään olisi kiva yhdistää polkupyöränkumi ja asfaltti.
-Aamu ja ilta. Ja sitten olisikin jo huominen.
-Yhdistää pitäisi Kela ja Alko. Vähentäisi turhaa ramppaamista.
Kommentoi
Radio Helsinki Player
Shoutbox
Virhe
Taisit tulvia. 1 viesti/minuutti.
Viestisi lähti matkaan.
Radio Helsinki Videot
- Herra Ylppö kirjoitti uuden levyn kappaleet vereslihalla ja nopeasti
- Miksi sota on in?
- Kari Peitsamo kertoo uuden Road Hogs yhtyeensä synnystä
- Miten Tomi Björck päätyi Master Chef -tuomariksi?
- Samuli Putro kaipaa festareille
- Kaikki videot
Soittolistat
Viikon valiolevy
Viikon aamulevy
Radio Helsingissä seuraavaksi
- Helsingin aamuradio ja Harri
- Helsingin aamuradio ja Pauliina
- Norsuradio
- Helsingin Henki
- Valiojoukko
- Rakkaudesta
- Divari
- Iltasoitto
» Katso päivän ohjelmat
» Katso viikon ohjelmakartta
Radio Helsingissä tapahtuu
Ma 6.2. klo 16 vieraana First Aid Kit
Ti 7.2. klo 17 vieraana Stam1na
To 9.2. klo 17 vieraina trumpetisti Jukka Eskola ja saksofonisti Mikko Innanen
Ti 14.2. klo 17 vieraana Rita Lovely & The Soultwisters
Pe 17.2. klo 14 vieraana Aino Venna
La 18.2. klo 12 vieraana ohjaaja Aku Louhimies
Ke 22.2. klo 17 vieraana Pariisin Kevät
To 23.2. klo 17 vieraana Husky Rescue
Radio Helsinki podcastit
- Tukevasti Ilmassa 6.2.2012
Tuomas Nevanlinna ja Jukka Relander keskustelevat presidentinvaaleista.
(75min, 37mb)
- Helsingin Henki 3.2.2012
Anna Laineen vieraana K-X-P:n Timo Kaukolampi.
(13min, 6mb)
- Helsingin aamuradio ja Harri 3.2.2012
Harri Niemen ja Tuuli Hongiston vieraana Hulluna Saraan -elokuvassa näyttelevä Jussi Nikkilä.
(15min, 7mb)
- Musaneuvosto 2.2.2012
Musaneuvostossa keskustellaan autotunekulttuurista. Markus Nordenstrengin vieraina ovat laulaja Janna Hurmerinta, äänittäjä Tommi Vainikainen ja Nyt-liitteen Otto Talvio.
(43min, 21mb)
- Valiojoukko 1.2.2012
Uuge Kojolan vieraana Tundramatiks.
(17min, 8mb)
- Kaikki podcastit
Videot
- Jyväskylän Talwiajot järjestettiin lauantaina 4.2. jo 39. kerran. Pakkaslukemat laskivat 110 kilometrin ajoreitin varrella hurjimmillaan -32 asteeseen. Arktista rämäpäisyyttä nähtiin 160 autokunnan verran. Mukana oli myös pari moottoripyörää. Vanhin mukana olleista autoista oli vuosimallia 1925.
- Uusi Beetle on hauskan erinäköinen. Edellismallia pystympi tuulilasi muistuttaa alkuperäisestä Kuplasta. Tammikuussa 2012 tarjolle tuleva Beetle on edeltäjäänsä matalampi, leveämpi ja pitempi. Toimittaja Marko Jokela
- Monipuolinen Toyota Yaris sopii yhtä hyvin kaupunkiin kuin maantielle. Toimittaja Timo Turkula
Nyt
- Mitä Franzenialle pitäisi tehdä?
- Aamutoimi: Auta senioria somessa
- Autoilumusiikin ei tarvitse olla amispoppia
- Alko juhlii kymmenen pienpanimo-oluen voimin
- Katso: Eleanor O’Hara ylevöittää Nurse Jackien hahmokaartin
