Mustarastaat

Julkaistu 17.3.2009, 12:00, Parasta Helsingissä -blogi. Kirjoittanut: Anna Laine

Eilen illalla minä kuulin sen! Kävelin Herttoniemenrannassa kun mustarastaan liverrys helähti korviini. Mustarastas on niin selkeä kevään merkki, etten tiedä toista. Mustarastas on muutenkin lempilintuni. Sen laulutaito on käsittämätön ja uutteraa lurittelijaa ei voi kuin ihailla. Tiedän saavani nauttia mustarastaiden laulusta taas syksyyn asti!

2 kommenttia artikkeliin “Mustarastaat”

  1. Nainen

    Parjatut pulut Kontulan metroasemalla tuovat myös kevään ensi merkit. Tarkkailin yhtä rakentamassa innokkaasti pesää kattorakenteisiin. Oksa oksan jälkeen. Rauhankyyhky suorastaan.

  2. Lauri K.

    Eläinkunta on tuntunut kasvavan melkoisesti viime aikoina pääkaupunkiseudulla. Citykanien valloituksen jälkeen on tullut lukuisia havaintoja eri pöllölajeista, ilveskin taisi viuhahtaa jossain lähituntumassa ja itsekin tulin todistaneeksi eläinten vallankumousta törmäämällä kettuun Munkkiniemen metsätiellä aivan asutusten vieressä. Toivottavasti vain nämä eläimet pärjäävät erilaisessa ympäristössä, eivätkä päädy vain tylysti lopetettavaksi. Kuitenkin innolla odottelen mikä eläin se sieltä seuraavaksi mahtaa putkahtaa ulos puskasta.

Kommentoi


(Vaaditaan)

Radio Helsinki Player

Radio Helsingin kuunteluun selaimen välityksellä tarvitset Adobe Flash Player version 8 tai uudemman.
» Avaa erillisessä ikkunassa

Shoutbox

» Mikä ihmeen shoutbox?

Virhe

Taisit tulvia. 1 viesti/minuutti.

Viestisi lähti matkaan.

» Uusi viesti

Lataa Radio Helsinki sovellus Appstoresta

Radio Helsinki Videot

» Katso päivän ohjelmat
» Katso viikon ohjelmakartta

RSS Videot

RSS Nyt

Olemme soittaneet eri kappaleita

01.03.2001 lähtien: 207981

tänä vuonna: 6716

tässä kuussa: 1619

viikon aikana: 1619

tänään: 16

[päivitetty: 08.02.2012 11:19]