Old school ja putiikit
Julkaistu 4.3.2009, 12:00, Parasta Helsingissä -blogi. Kirjoittanut: Anna Laine
Kiertelin viikonloppuna Punavuoressa. Aloitin ensin Uudenmaankadulta. Aamiaisklubilla sain mahtavan aamupalan ja lasin skumppaa Maria Veitolan soittaman ihanan musiikin tahdittamana. Jatkoin Annankadulle ja pistäydyin pienissä vaateliikkeissä. Mukaan tarttui etelä-amerikkalaisen isoäidin kutoma mekko ja bambuiset alushousut. Menin Ivana Helsinkiin ihastelemaan kuoseja. Iso-Roballa livahdin levykauppaan ja kirpputorille. Kävin myös näyteikkunaostoksilla suomalaisten suunnittelijoiden liikkeessä, jossa on todella hauskoja T-paitoja. Lopuksi istahdin nauttimaan kylmän siiderin yhteen lempibaareistani.
Oliko tämä nyt minun Älä ruoki lamaa -päiväni? Ehkä niin. Tärkeämpää minulle silti oli se, että sain nähdä kaikki ne pienet yrittäjien ja ammatinharjoittajien putiikit, jotka tekevät Helsingistä mielenkiintoisemman, persoonallisemman ja paremman paikan elää. Yrittäminen ei aina ole se kaikkein kiitollisin työ. Ihanaa, että joku jaksaa.
Ensi viikonloppuna valitsen toisen kaupunginosan ja toisenlaiset kohteet.
5 kommenttia artikkeliin “Old school ja putiikit”
Kommentoi
Radio Helsinki Player
Shoutbox
Virhe
Taisit tulvia. 1 viesti/minuutti.
Viestisi lähti matkaan.
Radio Helsinki Videot
- Herra Ylppö kirjoitti uuden levyn kappaleet vereslihalla ja nopeasti
- Miksi sota on in?
- Kari Peitsamo kertoo uuden Road Hogs yhtyeensä synnystä
- Miten Tomi Björck päätyi Master Chef -tuomariksi?
- Samuli Putro kaipaa festareille
- Kaikki videot
Soittolistat
Viikon valiolevy
Viikon aamulevy
Radio Helsingissä seuraavaksi
- Helsingin aamuradio ja Pauliina
- Norsuradio
- Helsingin Henki
- Valiojoukko
- Rakkaudesta
- Divari
- Iltasoitto
- Levylaukku
» Katso päivän ohjelmat
» Katso viikon ohjelmakartta
Radio Helsingissä tapahtuu
Ma 6.2. klo 16 vieraana First Aid Kit
Ti 7.2. klo 17 vieraana Stam1na
To 9.2. klo 17 vieraina trumpetisti Jukka Eskola ja saksofonisti Mikko Innanen
Ti 14.2. klo 17 vieraana Rita Lovely & The Soultwisters
Pe 17.2. klo 14 vieraana Aino Venna
La 18.2. klo 12 vieraana ohjaaja Aku Louhimies
Ke 22.2. klo 17 vieraana Pariisin Kevät
To 23.2. klo 17 vieraana Husky Rescue
Radio Helsinki podcastit
- Tukevasti Ilmassa 6.2.2012
Tuomas Nevanlinna ja Jukka Relander keskustelevat presidentinvaaleista.
(75min, 37mb)
- Helsingin Henki 3.2.2012
Anna Laineen vieraana K-X-P:n Timo Kaukolampi.
(13min, 6mb)
- Helsingin aamuradio ja Harri 3.2.2012
Harri Niemen ja Tuuli Hongiston vieraana Hulluna Saraan -elokuvassa näyttelevä Jussi Nikkilä.
(15min, 7mb)
- Musaneuvosto 2.2.2012
Musaneuvostossa keskustellaan autotunekulttuurista. Markus Nordenstrengin vieraina ovat laulaja Janna Hurmerinta, äänittäjä Tommi Vainikainen ja Nyt-liitteen Otto Talvio.
(43min, 21mb)
- Valiojoukko 1.2.2012
Uuge Kojolan vieraana Tundramatiks.
(17min, 8mb)
- Kaikki podcastit
Videot
- Jyväskylän Talwiajot järjestettiin lauantaina 4.2. jo 39. kerran. Pakkaslukemat laskivat 110 kilometrin ajoreitin varrella hurjimmillaan -32 asteeseen. Arktista rämäpäisyyttä nähtiin 160 autokunnan verran. Mukana oli myös pari moottoripyörää. Vanhin mukana olleista autoista oli vuosimallia 1925.
- Uusi Beetle on hauskan erinäköinen. Edellismallia pystympi tuulilasi muistuttaa alkuperäisestä Kuplasta. Tammikuussa 2012 tarjolle tuleva Beetle on edeltäjäänsä matalampi, leveämpi ja pitempi. Toimittaja Marko Jokela
- Monipuolinen Toyota Yaris sopii yhtä hyvin kaupunkiin kuin maantielle. Toimittaja Timo Turkula
Nyt
- Mitä Franzenialle pitäisi tehdä?
- Aamutoimi: Auta senioria somessa
- Autoilumusiikin ei tarvitse olla amispoppia
- Alko juhlii kymmenen pienpanimo-oluen voimin
- Katso: Eleanor O’Hara ylevöittää Nurse Jackien hahmokaartin

MikKohOo
4.3.2009, 12:45Parasta tänään on ehdottomasti uutinen siitä, että HKL laskee lippujensa hintoja! Jospa pikkuhiljaa sitkeimmätkin punaniskamaasturikuskit edes harkitsisivat julkista liikennettä. Ja meille aktiivikäyttäjille tietty mukava juttu näinä ankeita uutisia tulvivina aikoina =0)
Laura
4.3.2009, 13:49Parasta Helsingissä on se, että se on niin lähellä!!! Kun ikävän yllättäessä on helppoa hypätä lähijunaan kehä kolmosen ulkopuolelta ja lähteä koluamaan kaupungin kahviloita ystävien kanssa. Ja kaiken lisäksi parhautta vain lisäävät ystävälliset kanssamatkustajat, jotka auttavat reissaamaan pienen pojan ja vaunujenkin kanssa pekkä hymy ja kiitos palkkanaan. Tästä syystä reissaammekin Helsinkiin usein…
ANU
4.3.2009, 14:04Tänään matkustin ykkösen ratikalla työhuoneelle kahden viikon ulkomaanmatkan jälkeen. Ratikassa oli perusmeininki: juopunut henkilö haastamassa riitaa toisen matkustajan kanssa. Ajattelin, että tätä tää nyt sit taas on. Tilanne sai kuitenkin yllättävän käänteen kun riitaa haastanut juoppo rupesi spontaanisti laulamaan maamme-laulua, ja itseasiassa aika kauniisti. Ratikkaan laskeutui hämmentävän harras tunnelma ja hetki sitten tapahtunut kinastelu oli tipo tiessään. Nerokasta! Tätähän voisi käyttää missä tahansa riita-tilanteessa. ”Oi maamme Suomi synnyinmaa, soi sana kultainen… Parasta Helsingissä tänään: Laulamisen voima.
Saivartelija
4.3.2009, 14:45Tuo kuva on otettu Kampissa. Punavuoreen on matkaa useampi korttelinväli :)
Anna Laine
5.3.2009, 11:14O ou, niinpä onkin. Kiitos huomiosta Saivartelija!