Parasta Helsingissä: Oodi arkkitehdeille

Julkaistu 23.3.2010, 12:55, Parasta Helsingissä -blogi. Kirjoittanut: Anna Laine

Antiikin roomalaiset rakensivat seitsemälle planeetalle ja niiden jumalille Pantheonin pyhäkön. Sen pienen huoneen kupoli on maailmankuulu ja lukuisat myöhempien aikojen arkkitehdit ovat sitä jäljitelleet. Veikkaisin, että Suvilahden tiiliverhoillun kaasukellon suunnitellut Selim A. Lindqvist kuului näihin Pantheonin ihailijoihin. Pääsin kurkistamaan kaasukelloa sisältä ja voi hyvänen aika, se on UPEA! Kunto on rähjäinen, mutta edes kymmenien vuosien unohdus ei ole pystynyt tuhoamaan loisteliaasti suunniteltua kupolia. (Laittaisin kuvia tähän blogiin ellen olisi ollut tyhmä ja jättänyt kameraa kotiin…)

Katsellessani paketista avautuvaa Musiikkitaloa, aloin muistella visiittiäni Oslon uudelle oopperatalolle. Tuntui häkellyttävältä kävellä vuonosta nousevan talon katoilla, häikäistyä vaaleasta kivestä, katsella merta toisaalla, kaupunkia toisaalla.

Musiikkitalo ei tule olemaan samanlainen rohkea urbaani tila, mutta ei se (Luojan kiitos!) muistuta talopakettitaloakaan. Minulta ei kulu päivääkään, etten ilahtuisi rakennetun ja ennen kaikkea suunnitellun ympäristömme pienistä ja suurista saavutuksista. Kiitos arkkitehdit!

6 kommenttia artikkeliin “Parasta Helsingissä: Oodi arkkitehdeille”

  1. E

    Jep. Kustannustehokas arkkitehtuuri hurmaa harvoin. Olisi ihanaa jos uskallettaisiin enemmän, otettaisiin riskejä, jaksettaisiin rakentaa kauemmin.

  2. Sanna

    Aivan superia, ihana oodi, kiitos ja mahtavaa!

    Nuoren ja innokkaan arkkitehdin puolisona olen liian usein joutunut huomaamaan, kuinka surulliseksi arkkitehtuurin halveksiminen ilman rakentavaa kritiikkiä vetääkään. Arkkitehtejä ja arkkitehtuuria eivät tunnu liioin hehkuttavan edes alan omat edunvalvojat, joten en enää ihmettele, että talopakettitehtaat porskuttavat tulevaisuuden alvaraaltojen uupuessa visioineen ja intoineen yksin piirustuspöytiensä ääreen.

    Niinpä sanon: ihana oodi, ihana Anna Laine!

  3. Taneli

    Tällaiselle junantuomalle, mutta jo kantakaupunkiin juurtuneelle nuorukaiselle, esikaupungit ovat ehtymätön lähde, josta ammentaa kaupunkisuunnitteluelämyksiä.

    Kaupunginosakokonaisuuksien helmien, kuten Pihlajamäki ja Tapiola, kaikki muutkin tarjoavat omanlaisen tarinan lähimenneisyyden kehityksestä kerrottavakseen.

    Mielenkiintoinen julkaisu esikaupunkien tulevaisuutta koskien on KSV:n laatima ’Esikaupunkien renessanssi’, joka käsittelee esikaupunkien kehittämisvisioita ja tavoitteita.

    Eli ei muuta kuin matakortti taskuun ja menoksi.

    (pahoittelut kökkökielestä, tämä on mobiili kommentti)

  4. Maiju

    Odotan jo innolla Flow-festivaaleja, joita ilakoidaan aivan kaasukellon läheisyydessä. Olisi hienoa, jos kyseinen kupoli saataisiin jotenkin yleisölle auki ja käyttöön !! Saman tapainen kaasukello löytyy muuten Helsingin ystävyyskaupungista Turusta :D eikä sielläkään tuo upea kupoli ole käytössä.

    Musiikkitalon valmistumista olen seuraillut työpaikasta, joka sijaitsee aivan musiikkitalon tuntumassa. Hitaasti on tuntunut, että etenee, mutta nyt tuntuu, että viimein on tapahtunut iso harppaus ja sieltä ponnistaa ihan oikea, hieno arkkitehtuurinen voimainnäyte. Odotukset ovat korkealla paljon puhutun ja parjatun Musiikkitalon suhteen, niin arkkitehtuurisesti kuin sisällön tuotannon suhteen!

    Aurinko onneksi paistaa ja kirkkaassa valossa monet vanhat kivirakennukset paljastavat kauniit yksityiskohtansa Helsingissä. Silmät sirrilleen ja hienojen yksityiskohtien löytöretkelle vaikka Krunikkaan :)

  5. natsi

    Kaikki suomalaiset uudet kulttuurirakennukset muistuttavat lähinnä itäsaksalaisia vessoja tai uimahalleja, Ooppera ja kaupunginteatteri näistä pahimmat. Ei ole myöskään vaikea kuvitella kuinka hakaristiliput liehuvat eduskuntatalon ja ateneumin julkisivuilla. Täällä on kepeys kaukana ja kaakelit kunniassa. Saapa nähdä kuinka musiikkitalo kaakeloidaa?

  6. Rullaan

    Parasta Helsingissä juuri nyt on fillarille tehty keväthuolto ja käyttöönotto!
    Ei enää työmatkoja parilla bussilla vaan omien jalkojen siiviitämänä kevätaurinkoon heräilevän kaupungin läpi.

    ”I want to ride my bicycle , I want to ride my bike ”

Kommentoi


(Vaaditaan)

Radio Helsinki Player

Radio Helsingin kuunteluun selaimen välityksellä tarvitset Adobe Flash Player version 8 tai uudemman.
» Avaa erillisessä ikkunassa

Shoutbox

» Mikä ihmeen shoutbox?

Virhe

Taisit tulvia. 1 viesti/minuutti.

Viestisi lähti matkaan.

» Uusi viesti

Lataa Radio Helsinki sovellus Appstoresta

Radio Helsinki Videot

» Katso päivän ohjelmat
» Katso viikon ohjelmakartta

RSS Videot

RSS Nyt

Olemme soittaneet eri kappaleita

01.03.2001 lähtien: 208000

tänä vuonna: 6779

tässä kuussa: 1693

viikon aikana: 1499

tänään: 0

[päivitetty: 09.02.2012 07:08]