Kaunis, mutta haastava talvi
Julkaistu 12.1.2010, 14:00, Parasta Helsingissä -blogi. Kirjoittanut: Anna LaineEn muista koska olisin nähnyt tällaisia postikorttimaisemia kuin tänä talvena. Kuuraiset puut, viipylevä sumu ja paksut lumikinokset suorastaan pakottavat ulkoilemaan ja ihailemaan näkymiä.
Talvi on kuitenkin myös koetellut. Yhtenä esimerkkinä voi pitää Rautatientoria, jonne ei kohta pääse kuin jalan. Viime yönä Kaisaniemessä halkesi jälleen yksi putki, joka katkaisi ratikkaliikenteen Unioninkatua pitkin Hakaniemestä keskustaan. Kun metrokaan ei kulje ja bussit köröttelevät Kaisanimen kautta, toteutuu vanha hokema: kävellen olisit jo perillä. Onneksi on upea maisema jossa kulkea!
4 kommenttia artikkeliin “Kaunis, mutta haastava talvi”
Kommentoi
Radio Helsinki Player
Shoutbox
Virhe
Taisit tulvia. 1 viesti/minuutti.
Viestisi lähti matkaan.
Radio Helsinki Videot
- Stam1na julkaisi uuden levyn
- Herra Ylppö kirjoitti uuden levyn kappaleet vereslihalla ja nopeasti
- Miksi sota on in?
- Kari Peitsamo kertoo uuden Road Hogs yhtyeensä synnystä
- Miten Tomi Björck päätyi Master Chef -tuomariksi?
- Kaikki videot
Soittolistat
Viikon valiolevy
Viikon aamulevy
Radio Helsingissä seuraavaksi
- Planetaario
- Aamusoitto
- Helsingin aamuradio ja Harri
- Helsingin aamuradio ja Pauliina
- Musaneuvosto
- Helsingin Henki
- Valiojoukko
- 8 ½
» Katso päivän ohjelmat
» Katso viikon ohjelmakartta
Radio Helsingissä tapahtuu
To 9.2. klo 17 vieraina trumpetisti Jukka Eskola ja saksofonisti Mikko Innanen
Pe 10.2. klo 8:35 vieraana näyttelijä Amanda Pilke
Su 12.2. klo 14 vieraana Risto Nevanlinna
Su 12.2. klo 16-18 vieraana muusikko Kalevi Louhivuori
Ti 14.2. klo 17 vieraana Rita Lovely & The Soultwisters
Pe 17.2. klo 8:35 vieraana Hannele Lauri
Pe 17.2. klo 14 vieraana Aino Venna
La 18.2. klo 12 vieraana ohjaaja Aku Louhimies
Su 19.2. klo 16-18 vieraana Mirel Wagner
Ke 22.2. klo 17 vieraana Pariisin Kevät
Radio Helsinki podcastit
- Kyselytunti 8.2.2012
Anna Laineen ja Ville Blåfieldin vieraana on ravintoloitsija ja keittokirjailija Sikke Sumari.
(41min, 19mb)
- Valiojoukko 7.2.2012
Njassan vieraana Stam1nan Antti Hyyrynen ja Pekka Olkkonen.
(27min, 13mb)
- Norsuradio 7.2.2012
Norsuradiossa vedetään kasaan käydyt presidentinvaalit. Mikä muuttui Suomessa? Onko vihreät vaalien todellinen voittaja? Esa Mäkisen vieraina ovat vihreiden ja kokoomuksen nuorisojärjestöjen Inka Venetvaara ja Akseli Hakala.
(37min, 17mb)
- Valiojoukko 6.2.2012
Njassan vieraana First Aid Kitin Klara.
(16min, 7mb)
- Tukevasti Ilmassa 6.2.2012
Tuomas Nevanlinna ja Jukka Relander keskustelevat presidentinvaaleista.
(75min, 37mb)
- Kaikki podcastit
Videot
- Jyväskylän Talwiajot järjestettiin lauantaina 4.2. jo 39. kerran. Pakkaslukemat laskivat 110 kilometrin ajoreitin varrella hurjimmillaan -32 asteeseen. Arktista rämäpäisyyttä nähtiin 160 autokunnan verran. Mukana oli myös pari moottoripyörää. Vanhin mukana olleista autoista oli vuosimallia 1925.
- Uusi Beetle on hauskan erinäköinen. Edellismallia pystympi tuulilasi muistuttaa alkuperäisestä Kuplasta. Tammikuussa 2012 tarjolle tuleva Beetle on edeltäjäänsä matalampi, leveämpi ja pitempi. Toimittaja Marko Jokela
- Monipuolinen Toyota Yaris sopii yhtä hyvin kaupunkiin kuin maantielle. Toimittaja Timo Turkula
Nyt
- Leiki hetki Zooey Deschanelin kanssa
- Timbaland ja Missy Elliott julkaisevat uudet albumit kesäkuussa
- Ämpäripää tarttui hittibiiseihin: Tältä kuulostaa Frontside Saulie
- Jazzia ja soulia yhdistelevä klubi muuttaa Kuudennelta linjalta Bassmentiin
- Lue ainakin nämä: Kaupunginkirjasto jakoi 12 osumaa -tunnustuksen laatukirjoille

johanna
12.1.2010, 13:31Parasta helsingissä tällaisina lumisen kauniina päivinä on tehdä kävelyretki vähän keskustan ulkopuolelle, esim puistoon tai meren rantaan, ottaa valokuvia mahtavista maisemista ja vain nauttia..Mukaan voi pyytää ystävän ja käydä lopuksi vaikka kaakaolla jossakin viihtyisässä kahvilassa. Myös luistelu on mahtava tapa nauttia talvipäivästä. Ja kaikkein parasta on jos kirpeiden pakkasten jälkeen on mahdollisuus päästä kunnolla lämmittelemään hyviin löylyihin. Jos omaa saunaa ei ole (tai vaikka olisikin) Helsingissä se onnistuu hienosti vaikka Harjutorin saunassa tai Yrjönkadun uimahallissa, viihtyisiä kummatkin!
Lauri
12.1.2010, 14:31Samaa olen itsekin ihmetellyt. Viime sunnuntaina kävelin Eirassa ja kamera olikin jatkuvasti kuvausvalmiudessa sillä maisemat olivat kuin suoraan satukirjasta. Etenkin Eirassa jugend-talot tulivat oikein omaan elementtiinsä kun olivat lumen peitossa ja vieressä kauniit valkoista hohkavat puut. Sääli että kylmyys sakotti kuvausta, kamerat eivät meinaan tykkää miinusasteista!
Fillaristi
15.1.2010, 16:18Kyllä hiihtäjien nyt kelpaa kun on latuja ja lunta. Mutta kuinka on meidän fillaristien! Miksi ei pyöräteitä pidetä auki ja suolata ja laiteta mursketta, mehän ajamme säässä kuin säässä; hiihtäjät vain talvella hiihtävät.
Rahat menee ihan väärään paikkaan talvella kun ne menee laduille.
Vai pitäisikö meidänkin hankkia muka sukset?
Gunnel
30.1.2010, 23:16Varför inte njuta av denna fantastiska vinter. Här i södra Sverige är det inte vanligt att vi dag efter dag kan ta en skidtur. Tänk om man kunde låta bli allt saltet som dagligen kastas ut på våra vägar så kunde vi ta oss fram med spark istället. Det skulle vara härligt. Ikväll har vi minus15 grader och 2 dm snö. Tids nog kommer de grå dagarna före vårens inträde.
Jag bjuder in till besök i södra Sveriges vinterlandskap.
Men det kunde vara fint att åka till Kreta och Rethymnon också. Särskilt om man träffar intressanta finländare!