Liverpool – London Veni Vidi Vici! (Day 80 20.12.)
Julkaistu 22.12.2009, 11:37, Around the world in 80 days (in a few new ways).
”Minun nimeni on Phileas Fogg, olen Lontoosta.”
Ja näin oli tullut aika viimeisen ja ratkaisevan päivän. Vaikka tämä olikin ollut tiedossa jo pitkään niin silti se iski kuin salama kirkkaalta taivaalta. Samalla se oli myös ehkä pisin päivä kaikista, jos nyt ei lasketa mukaan tuota aikavääristymää vuorokauden rajan kohdalla.
Päässä kai naksahti jotain sillä silmät aukesivat rävähtäen kello kolme yöllä, enää tunti aamupalaan ja siitä tunti maihin siirtymiseen. Säätöähän tästäkään ei puuttunut, mutta onneksemme seuraamme lyöttäytyi äärettömän mukava englantilainen miekkonen jonka kanssa lähdimme kokeilemaan onneamme päästä Liverpoolin puolelle tähän aikaan aamuyöstä. Pitkän tuskailun jälkeen taksikeskus viimein vastasi hänelle ja pääsimme matkaan kohti Liverpoolin juna-asemaa joka tulisi olemaan tukikohtanamme tämän päivän ajan. Eihän koko asema ollut tietenkään auki joten jäimme odottelemaan aukeamista oven välittömään läheisyyteen, hetken kuluttua kuitenkin seuralaisemme ja tällä kertaa myös oiva tiedustelijamme vilkuttikin kuitenkin jo viereisen, yöllisten vaeltajien kokoontumispaikkana toimivan kahvilan, ovelta joka soi hieman suojaa matkaajille ja näin aamun pikkutunnit kuluivatkin mukavasti tämän mystisen herrasmiehen kanssa jutustellen. Kun vihdoin asema aukesi jätimme hyvästit hälle, ja myöhemmin tätä muistellessamme selkeni se ajatus mikä oli kalvanut mieltämme jo reissun alkuajoilta lähtien: kuka oikeasti on Phileas Fogg ja miksi? Olimmeko siis viimeinkin tavanneet sen oikea Mr.Foggin koska kaikki palaset tuntuivat loksahtavan kohdalleen. Tarina on liian pitkä kerrottavaksi tässä, mutta vahvasti ja vakaasti uskomme niin, että vastaus on vahva kyllä.
Seuraavaksi siirryimme aseman suojiin tarkastelemaan tulevaa. Kuuden tunnin kuluttua alkaisi fudispeli johon menisimme ja siitä kuusi tuntia eteenpäin pitäisi junamme nytkähtää liikkeelle toivottavasti vieden meidät perille maaliin ennen määräajan umpeutumista.
Koko päivän ajan keli oli juuri niin kuin englannissa voi vaan ikinä olla eli aurinkoa, rakeita, vettä, lunta, tuulta ja muuta pirun mukavaa taivaan täydeltä joten odottelu sujui siis pubin suojissa katsellen töllöä ja yrittäen saada Elviksen soittamaan kolikoiden muodossa.
Pelissä oli kylmä kuin pakastimessa ja väsymys alkoi painaa pahasti kroppaa ja kuuppaa. Olo oli kuin onkimadolla, vain odottaen katkeamista. Sinnikkäästi kuitenkin saimme itsemme pidettyä kasassa ja takaisin asemalle. Vielä hetken aikaa lisää lämpöä tulvivaa pubia, kellon tuijotusta, jumitusta ja sitten junaan vetämään hirsiä, olisihan se ok? Kyllä, ei, kyllä, kyllä isolla K:lla.
Junamatkasta ei paljoa kerrottavaa ole kun kuola poskella mailit taittuvat ja maali alkaa häämöttää. Olo on hämmentynyt, väsynyt, mutta onnellinen, iloinen, surullinen, epätodellinen, muta silti tarkasti havainnoiva. Olemme voittajia, häviäjiä, valloittajia, orjia, kuninkaita ja ja ja ja… kuin sateenkaaren kirjo tunteiden värein kirjailtuna. Mutta se kai vain on täysin normaalia ihmisluonnolle.
Ja niin 79 päivää, 19 tuntia ja 00 minuuttia lähtömme jälkeen olimme takaisin Lontoossa, ajoissa, mutta mikä tärkeintä, elossa ja miljoonia kokemuksia rikkaampana. Kiitos maailma.
Pidemmittä puheitta ja seremonioitta:
“Ja Mr.Fogg sulki rauhallisesti oven. Phileas Fogg oli siis voittanut vetonsa.”
http://server1.radiohelsinki.fi/team_holidays.flv
Musiikkini tänään - osiossa kyselemme paikallisilta viimeksi pyörinyttä tai henkilön tämän hetken kuunnelluinta - levyä, artistia tai muuta musiikkikanavaa.
Minun paikkani – osiossa tiedustelemme paikallisilta mika on kyseessa olevan kaupungin paras paikka heidan mielestaan ja pyrimme parhaamme mukaan myos paasta kaymaan kyseisessa spotissa oli se sitten kaupungin osa, puisto, baari, museo tai mika tahansa kohde.
Lisää kuvia matkalta näet täältä.
Haluamme kiittää:
Anna Laine ja Mikko Knutas / Radio Helsinki (loistavasta supportista ja duunista), Tiina Vuorinen (alustuksesta blogiin), Miia Muhonen (lennot osuivat kuin Robin Hoodin nuoli), Tema (manit tänne!), Antti Niemi (nollapelistä ja hetkistä), Kimi Räikkönen (tunnettuvuutesi takia pääsimme pois Kiinasta), Rod Medina / Kings Cross Tattoo (tattoos stays 4ever, you know), Olli Noroviita (tulipahan passikuvat otettua), Pate M. ja Popeda (parhautta!), muoviraha (magneettinauhat hehkuu punaisena), Judge Percy / Deadwoodin oikeuslaitos (ymmärryksestä) ja kaikki te jotka tiedätte, että teitä kuuluu kiittää!
Viimeiseksi, mutta ei tosiaankaan vähäisemmäksi, erikoiskiitokset kaikille jotka ovat jaksaneet seurata toilailuamme pitkin reissua sekä matkalla tapaamillemme avuliaille herrasmiehille –ja naisille avusta, neuvoista ja tarinoista!
Yksi kommentti artikkeliin “Liverpool – London Veni Vidi Vici! (Day 80 20.12.)”
Kommentoi
Radio Helsinki Player
Shoutbox
Virhe
Taisit tulvia. 1 viesti/minuutti.
Viestisi lähti matkaan.
Radio Helsinki Videot
- Herra Ylppö kirjoitti uuden levyn kappaleet vereslihalla ja nopeasti
- Miksi sota on in?
- Kari Peitsamo kertoo uuden Road Hogs yhtyeensä synnystä
- Miten Tomi Björck päätyi Master Chef -tuomariksi?
- Samuli Putro kaipaa festareille
- Kaikki videot
Soittolistat
Viikon valiolevy
Viikon aamulevy
Radio Helsingissä seuraavaksi
- Helsingin aamuradio ja Harri
- Helsingin aamuradio ja Pauliina
- Norsuradio
- Helsingin Henki
- Valiojoukko
- Rakkaudesta
- Divari
- Iltasoitto
» Katso päivän ohjelmat
» Katso viikon ohjelmakartta
Radio Helsingissä tapahtuu
Ma 6.2. klo 16 vieraana First Aid Kit
Ti 7.2. klo 17 vieraana Stam1na
To 9.2. klo 17 vieraina trumpetisti Jukka Eskola ja saksofonisti Mikko Innanen
Ti 14.2. klo 17 vieraana Rita Lovely & The Soultwisters
Pe 17.2. klo 14 vieraana Aino Venna
La 18.2. klo 12 vieraana ohjaaja Aku Louhimies
Ke 22.2. klo 17 vieraana Pariisin Kevät
To 23.2. klo 17 vieraana Husky Rescue
Radio Helsinki podcastit
- Tukevasti Ilmassa 6.2.2012
Tuomas Nevanlinna ja Jukka Relander keskustelevat presidentinvaaleista.
(75min, 37mb)
- Helsingin Henki 3.2.2012
Anna Laineen vieraana K-X-P:n Timo Kaukolampi.
(13min, 6mb)
- Helsingin aamuradio ja Harri 3.2.2012
Harri Niemen ja Tuuli Hongiston vieraana Hulluna Saraan -elokuvassa näyttelevä Jussi Nikkilä.
(15min, 7mb)
- Musaneuvosto 2.2.2012
Musaneuvostossa keskustellaan autotunekulttuurista. Markus Nordenstrengin vieraina ovat laulaja Janna Hurmerinta, äänittäjä Tommi Vainikainen ja Nyt-liitteen Otto Talvio.
(43min, 21mb)
- Valiojoukko 1.2.2012
Uuge Kojolan vieraana Tundramatiks.
(17min, 8mb)
- Kaikki podcastit
Videot
- Jyväskylän Talwiajot järjestettiin lauantaina 4.2. jo 39. kerran. Pakkaslukemat laskivat 110 kilometrin ajoreitin varrella hurjimmillaan -32 asteeseen. Arktista rämäpäisyyttä nähtiin 160 autokunnan verran. Mukana oli myös pari moottoripyörää. Vanhin mukana olleista autoista oli vuosimallia 1925.
- Uusi Beetle on hauskan erinäköinen. Edellismallia pystympi tuulilasi muistuttaa alkuperäisestä Kuplasta. Tammikuussa 2012 tarjolle tuleva Beetle on edeltäjäänsä matalampi, leveämpi ja pitempi. Toimittaja Marko Jokela
- Monipuolinen Toyota Yaris sopii yhtä hyvin kaupunkiin kuin maantielle. Toimittaja Timo Turkula
Nyt
- Mitä Franzenialle pitäisi tehdä?
- Aamutoimi: Auta senioria somessa
- Autoilumusiikin ei tarvitse olla amispoppia
- Alko juhlii kymmenen pienpanimo-oluen voimin
- Katso: Eleanor O’Hara ylevöittää Nurse Jackien hahmokaartin

matti mätä
16.2.2010, 13:45ei tainnu jutut kiinnosta ketään?? paska reissu mut tulipa tehtyä?