Dublin – Uupumuksen porteilla (Day 77 17.12.)
Julkaistu 22.12.2009, 11:26, Around the world in 80 days (in a few new ways).
”Ja teen sen myös, Mr.Fogg vastasi kylmästi ja löi patakympin.”
Kun sitä vähiten odottaa tai toivoo niin silloin matka taittuu jouhevasti, joka on tietenkin hyvä juttu, mutta perille päästyä iskee kylmä todellisuus kun koneessa ei kuitenkaan ole saanut nukutuksi kuin pari pientä silmäystä. Varsinkin jos sattuu istumaan kahden penkkirivin päässä siitä ainoasta sylivauvasta joka paineiden vaihteluiden ja kaiken muunkin takia itkee ja huutaa yhdeksänkymmentä prosenttia ajasta, ei millään pahalla.
Kun vihdoin Dublinin kentällä bussi joka johdattaisi meidät kaupungin ytimeen saapui alkoi jo hieman nupissa viheltää unen, rytmin ja levon puute, mutta ei auta valittaa kun itse mennyt sen näin suunnittelemaan. Paperilla kaikki näytti niin paljon helpommalta.
Saimme kuitenkin luovittua itsemme hostellille ja siitä suoraa syömään, vohdoinkin jotain hieman suomalaista kotitekoista lähempänä olevaa ruokalajia nimittäin paahtopaistia. Ja voi herren gyyden kuinka se tuntuikaan hyvältä varsinkin huuhdottuna alas tällä oivalla paikallisella vaahtopäällä. Kaikille ei välttämättä heti aukea mikä siinä voi nyt noin hienoa olla, siis tuossa ruoassa, mutta se vaatii hieman vain hieman pidempää poissa oloa ennen kuin alkaa ymmärtää mihin on tottunut ja mitä kaipaa jossain syvällä sielunsa sopukoissa, oli se sitten ruoka tai jotain syvällisempää. Meille tämä sopi mainiosti.
Kaupunki kutsui syleilyynsä, mutta uni vei voiton ja siinä sitten sitä oltaisiinkin vedetty hirsiä varmaan koko päivä ellei neljän maissa olisi yht’äkkiä soinut palohälytin ja piti pinkaista pihalle. Piti tietenkin tälle päivälle juuri sattua se pelastautumisharjoitus, muuta toisaalta eipähän tarvinnut kelloa laittaa soimaan. Näin pääsimme vielä tutustumaan hieman kaupunkiinkin ja perinteiseen, meille jo tutuksi tulleeseen, tapaan dallailimme pitkin Temple Barin aluetta sekä joulukatuja jotka täälläkin olivat vallanneet itselleen melkoisesti alaa.
Toivottavasti huomenna sitten paremmin voimin liikenteeseen.
Musiikkini tänään - osiossa kyselemme paikallisilta viimeksi pyörinyttä tai henkilön tämän hetken kuunnelluinta - levyä, artistia tai muuta musiikkikanavaa.
Minun paikkani – osiossa tiedustelemme paikallisilta mika on kyseessa olevan kaupungin paras paikka heidan mielestaan ja pyrimme parhaamme mukaan myos paasta kaymaan kyseisessa spotissa oli se sitten kaupungin osa, puisto, baari, museo tai mika tahansa kohde.
Lisää kuvia matkalta näet täältä.
Kommentoi
Radio Helsinki Player
Shoutbox
Virhe
Taisit tulvia. 1 viesti/minuutti.
Viestisi lähti matkaan.
Radio Helsinki Videot
- Herra Ylppö kirjoitti uuden levyn kappaleet vereslihalla ja nopeasti
- Miksi sota on in?
- Kari Peitsamo kertoo uuden Road Hogs yhtyeensä synnystä
- Miten Tomi Björck päätyi Master Chef -tuomariksi?
- Samuli Putro kaipaa festareille
- Kaikki videot
Soittolistat
Viikon valiolevy
Viikon aamulevy
Radio Helsingissä seuraavaksi
- Helsingin aamuradio ja Harri
- Helsingin aamuradio ja Pauliina
- Norsuradio
- Helsingin Henki
- Valiojoukko
- Rakkaudesta
- Divari
- Iltasoitto
» Katso päivän ohjelmat
» Katso viikon ohjelmakartta
Radio Helsingissä tapahtuu
Ma 6.2. klo 16 vieraana First Aid Kit
Ti 7.2. klo 17 vieraana Stam1na
To 9.2. klo 17 vieraina trumpetisti Jukka Eskola ja saksofonisti Mikko Innanen
Ti 14.2. klo 17 vieraana Rita Lovely & The Soultwisters
Pe 17.2. klo 14 vieraana Aino Venna
La 18.2. klo 12 vieraana ohjaaja Aku Louhimies
Ke 22.2. klo 17 vieraana Pariisin Kevät
To 23.2. klo 17 vieraana Husky Rescue
Radio Helsinki podcastit
- Tukevasti Ilmassa 6.2.2012
Tuomas Nevanlinna ja Jukka Relander keskustelevat presidentinvaaleista.
(75min, 37mb)
- Helsingin Henki 3.2.2012
Anna Laineen vieraana K-X-P:n Timo Kaukolampi.
(13min, 6mb)
- Helsingin aamuradio ja Harri 3.2.2012
Harri Niemen ja Tuuli Hongiston vieraana Hulluna Saraan -elokuvassa näyttelevä Jussi Nikkilä.
(15min, 7mb)
- Musaneuvosto 2.2.2012
Musaneuvostossa keskustellaan autotunekulttuurista. Markus Nordenstrengin vieraina ovat laulaja Janna Hurmerinta, äänittäjä Tommi Vainikainen ja Nyt-liitteen Otto Talvio.
(43min, 21mb)
- Valiojoukko 1.2.2012
Uuge Kojolan vieraana Tundramatiks.
(17min, 8mb)
- Kaikki podcastit
Videot
- Jyväskylän Talwiajot järjestettiin lauantaina 4.2. jo 39. kerran. Pakkaslukemat laskivat 110 kilometrin ajoreitin varrella hurjimmillaan -32 asteeseen. Arktista rämäpäisyyttä nähtiin 160 autokunnan verran. Mukana oli myös pari moottoripyörää. Vanhin mukana olleista autoista oli vuosimallia 1925.
- Uusi Beetle on hauskan erinäköinen. Edellismallia pystympi tuulilasi muistuttaa alkuperäisestä Kuplasta. Tammikuussa 2012 tarjolle tuleva Beetle on edeltäjäänsä matalampi, leveämpi ja pitempi. Toimittaja Marko Jokela
- Monipuolinen Toyota Yaris sopii yhtä hyvin kaupunkiin kuin maantielle. Toimittaja Timo Turkula
Nyt
- Mitä Franzenialle pitäisi tehdä?
- Aamutoimi: Auta senioria somessa
- Autoilumusiikin ei tarvitse olla amispoppia
- Alko juhlii kymmenen pienpanimo-oluen voimin
- Katso: Eleanor O’Hara ylevöittää Nurse Jackien hahmokaartin
