New York – Dublin – Matkalla Irlantiin (Day 76 16.12.)
Julkaistu 22.12.2009, 11:25, Around the world in 80 days (in a few new ways).
”Matkustan takaisin Amerikkaan ja etsin hänet käsiini, Phileas Fogg sanoi rauhallisesti ja kylmästi.”
Meidän ei tarvitse tulla ketään tänne pätkimään, mutta takaisin on silti tultava. Kuten ehkä jo liian monesti olen huomauttanut tämän reissun aikana niin ei aika, eikä kyllä säiden herratkaan, olleett puolellamme ja paljon asioita jäi näkemättä sekä kokematta, mutta sehän vain merkitsee, että nälkää on jatkaa maailman turujen tutkimista.
Tänään saisi siis jäädä viimeinenkin manner taakse ennen paluuta tuolle tuulen tuivertamalle saarivaltioiden ryhmälle josta tähän reissuun lähdimmekin, tosin nyt ensin olisi tarkoitus rantautua läntisemmälle näistä kahdesta eli Irlannin puolelle, saas nähdä kuis kavereiden käy.
Vain hetki oli aikaa joten käytimme sen kurvailemalla taksilla kesken ruuhkahuipun kohti Kennedyn, Brooklynin reunamilla sijaitsevaa lentokenttää. Jos lähdette autolla tai taksilla Manhattanilta kohti tuota saareketta niin taksikuskin neuvojen mukaan aina ennen kello 3pm tai sitten joskus kello 6pm jälkeen sillä muuten saat joko maksaa mukavasti extraa matkasta tai sitten saat olla, ja pitkään, kadun varressa kyselemässä mahdollisia halukkaita joita ei todellakaan montaa tahdo löytyä.
Ennen tätä ruuhkassa nököttämistä käivmme kuitenkin paikallisessa Momassa eli modernin taiteen museossa katsastamassa meneillä olleen vierailevan näyttelyn eli tuon kuulun elokuvaohjaajan ja animaattorin Tim Burtonin tuotantoa ja jos vain missään pääsette tähän tutustumaan on se vähintäänkin käymisen arvoinen vaikka ette niin herran tuotoksista pitäisikään.
Any how anyway ja niin justiinsa. Amerikka takana, mutta kutedn mainitsin jo alkutekstissä niin takaisin on tultava, myös ihmisten takia. Vaikka ei ehkä tuolle Japanin kohteliaisuuden tasolle aivan päästykään, eikä kyllä kaikkien missään nimessä tarvitsekaan, niin sen verran voi sanoa, että yhtään mulukkua ei tavattu vaan jos vain uskaltaa avata suunsa ja kysyä niin apua sa aina, välillä kyllä jopa vaikka et sanoisikaan mitään, mutta kun eksyneellä ihmisellä voi olla se koiranpentu ilme niin se riittää, ja se on tullut kyllä tutuksi, hah!
Musiikkini tänään - osiossa kyselemme paikallisilta viimeksi pyörinyttä tai henkilön tämän hetken kuunnelluinta - levyä, artistia tai muuta musiikkikanavaa.
Minun paikkani – osiossa tiedustelemme paikallisilta mika on kyseessa olevan kaupungin paras paikka heidan mielestaan ja pyrimme parhaamme mukaan myos paasta kaymaan kyseisessa spotissa oli se sitten kaupungin osa, puisto, baari, museo tai mika tahansa kohde.
Lisää kuvia matkalta näet täältä.
Kommentoi
Radio Helsinki Player
Shoutbox
Virhe
Taisit tulvia. 1 viesti/minuutti.
Viestisi lähti matkaan.
Radio Helsinki Videot
- Herra Ylppö kirjoitti uuden levyn kappaleet vereslihalla ja nopeasti
- Miksi sota on in?
- Kari Peitsamo kertoo uuden Road Hogs yhtyeensä synnystä
- Miten Tomi Björck päätyi Master Chef -tuomariksi?
- Samuli Putro kaipaa festareille
- Kaikki videot
Soittolistat
Viikon valiolevy
Viikon aamulevy
Radio Helsingissä seuraavaksi
- Helsingin aamuradio ja Harri
- Helsingin aamuradio ja Pauliina
- Norsuradio
- Helsingin Henki
- Valiojoukko
- Rakkaudesta
- Divari
- Iltasoitto
» Katso päivän ohjelmat
» Katso viikon ohjelmakartta
Radio Helsingissä tapahtuu
Ma 6.2. klo 16 vieraana First Aid Kit
Ti 7.2. klo 17 vieraana Stam1na
To 9.2. klo 17 vieraina trumpetisti Jukka Eskola ja saksofonisti Mikko Innanen
Ti 14.2. klo 17 vieraana Rita Lovely & The Soultwisters
Pe 17.2. klo 14 vieraana Aino Venna
La 18.2. klo 12 vieraana ohjaaja Aku Louhimies
Ke 22.2. klo 17 vieraana Pariisin Kevät
To 23.2. klo 17 vieraana Husky Rescue
Radio Helsinki podcastit
- Tukevasti Ilmassa 6.2.2012
Tuomas Nevanlinna ja Jukka Relander keskustelevat presidentinvaaleista.
(75min, 37mb)
- Helsingin Henki 3.2.2012
Anna Laineen vieraana K-X-P:n Timo Kaukolampi.
(13min, 6mb)
- Helsingin aamuradio ja Harri 3.2.2012
Harri Niemen ja Tuuli Hongiston vieraana Hulluna Saraan -elokuvassa näyttelevä Jussi Nikkilä.
(15min, 7mb)
- Musaneuvosto 2.2.2012
Musaneuvostossa keskustellaan autotunekulttuurista. Markus Nordenstrengin vieraina ovat laulaja Janna Hurmerinta, äänittäjä Tommi Vainikainen ja Nyt-liitteen Otto Talvio.
(43min, 21mb)
- Valiojoukko 1.2.2012
Uuge Kojolan vieraana Tundramatiks.
(17min, 8mb)
- Kaikki podcastit
Videot
- Jyväskylän Talwiajot järjestettiin lauantaina 4.2. jo 39. kerran. Pakkaslukemat laskivat 110 kilometrin ajoreitin varrella hurjimmillaan -32 asteeseen. Arktista rämäpäisyyttä nähtiin 160 autokunnan verran. Mukana oli myös pari moottoripyörää. Vanhin mukana olleista autoista oli vuosimallia 1925.
- Uusi Beetle on hauskan erinäköinen. Edellismallia pystympi tuulilasi muistuttaa alkuperäisestä Kuplasta. Tammikuussa 2012 tarjolle tuleva Beetle on edeltäjäänsä matalampi, leveämpi ja pitempi. Toimittaja Marko Jokela
- Monipuolinen Toyota Yaris sopii yhtä hyvin kaupunkiin kuin maantielle. Toimittaja Timo Turkula
Nyt
- Mitä Franzenialle pitäisi tehdä?
- Aamutoimi: Auta senioria somessa
- Autoilumusiikin ei tarvitse olla amispoppia
- Alko juhlii kymmenen pienpanimo-oluen voimin
- Katso: Eleanor O’Hara ylevöittää Nurse Jackien hahmokaartin
