Sioux Falls – Chicago – Vinttikoiran vinkunaa (Day 71 11.12.)

Julkaistu 17.12.2009, 11:18, Around the world in 80 days (in a few new ways).

”Mr.Fogg heräsi ja kääntyi katselemaan ulos lumisesta ikkunasta.”

Matka-aikamme Chicagoon pitäisi olla kolmetoista tuntia ja viisikymmentä minuuttia yhdellä vaihdolla sekä yhdellä ruokabreikillä varustettuna.

Pakko sanoa, että kaiken tuon ajamisen jälkeen jota kumminkin kertyi meille kummallekin yhteensä noin 2400 mailia niin istuminen bussissa mukavalla penkillä, ajatellen ei mitään, maisemien vilahdellessa ohitse ja musiikin kuiskaillessa korviisi sulosointuja, on aivan mahtavaa ja rentouttavaa.

Bussilla matkustaminen on myös suhteellisen halpa sekä nopea tapa matkata ympäri tätä maata ja tuleepahan sekin koettua vaikka olisihan se hienoa ollut omalla autollakin, mutta aika kun ei anna lainaa niin näin ainakin pääsee yötä myöten paikasta toiseen.

Ei siis muuta kuin napit korviin ja relax!

P.S.

Pari miinusta tosin, hillbilly ryhmä lapsineen joilla kaikilla oli jonkin sortin  keskittymishäiriö sekä huomiona, että osalle näistä pitää saada ruokaa naamariin mahdollisimman usein ja paljon koska se

näköjään lopettaa höpötyksen ja pistää koko bussin uneen kuin sitä Nukku-MAtin kuuluisaa hiekkaa heittäisi.

Musiikkini tänään - osiossa kyselemme paikallisilta viimeksi pyörinyttä tai henkilön tämän hetken kuunnelluinta - levyä, artistia tai muuta musiikkikanavaa.

Minun paikkani – osiossa tiedustelemme paikallisilta mika on kyseessa olevan kaupungin paras paikka heidan mielestaan ja pyrimme parhaamme mukaan myos paasta kaymaan kyseisessa spotissa oli se sitten kaupungin osa, puisto, baari, museo tai mika tahansa kohde.

Lisää kuvia matkalta näet täältä.

Jaa:
  • MySpace
  • Facebook
  • Google Bookmarks
  • del.icio.us
  • Digg
  • StumbleUpon
  • email

Kommentoi


Radio Helsinki Player

Radio Helsingin kuunteluun selaimen välityksellä tarvitset Adobe Flash Player version 8 tai uudemman.
» Avaa erillisessä ikkunassa

Shoutbox

» Mikä ihmeen shoutbox?

Virhe

Taisit tulvia. 1 viesti/minuutti.

Viestisi lähti matkaan.

» Uusi viesti

Radio Helsinki Videot

» Katso päivän ohjelmat
» Katso viikon ohjelmakartta

Kova Veto

Maanantain Valiojoukon uudessa juttusarjassa Kova Veto haastatellaan eri alojen ihmisiä siitä, mikä on ollut heille joskus kova veto eli merkittävä keikka, levy tai kappale, joka on vaikuttanut voimakkaasti henkilöön ja hänen tekimisiinsä.

Kova Veto maanantaisin klo 12:20.

Haastattelut kuunneltavissa myös täältä.

Jaa:
  • MySpace
  • Facebook
  • Google Bookmarks
  • del.icio.us
  • Digg
  • StumbleUpon
  • email

Kaupunki lempii

Radio Helsingin ja Helsingin Sanomien kesäsarjassa esiteltiin paikkoja pääkaupunkiseudulla joissa on rakkautta ilmassa. Missä poliitikot kohtaavat, leiskuuko lempi vihannestiskillä, kuinka löytää varttuneempaa seuraa ja missä herkistellään?
Haastattelut kuunneltavissa täällä.

Jaa:
  • MySpace
  • Facebook
  • Google Bookmarks
  • del.icio.us
  • Digg
  • StumbleUpon
  • email
Parasta Helsingissä

Tässä blogissa voi kertoa mikä on Helsingissä parasta juuri tällä hetkellä, parhaat ehdotukset palkitaan viikoittain.

oodi Mahtavuudelle

Tässä blogissa Aleksi Pahkala ylistää pieniä asioita - yleensä musiikkia, jotka Aleksin ollessa presidentti pääsevät mukaan linnan kutsuille.

Oma kaupunki

Reino Nordin

Aamiaista kohtuuhintaan

Helsingin Sanomien ruokatoimitus testasi Helsingin aamiaispaikat.

Katso ravintolasuositukset Omasta kaupungista.

Jaa:
  • MySpace
  • Facebook
  • Google Bookmarks
  • del.icio.us
  • Digg
  • StumbleUpon
  • email

RSS Videot

RSS Nyt.fi Menot

RSS Viihde

RSS Kulttuuri

Olemme soittaneet eri kappaleita

01.03.2001 lähtien: 188448

tänä vuonna: 26864

tässä kuussa: 462

tällä viikolla: 462

tänään: 56

[päivitetty: 03.09.2010 15:08]