Rawlings – Douglas – Ajoa Wyomingin ylängöillä (Day 64 4.12.)
Julkaistu 14.12.2009, 16:28, Around the world in 80 days (in a few new ways).
”Oli sekin aate, että Mr.Foggin piti tehdä matkansa talvella, hän sanoi, eikö hän olisi voinut odottaa, että olisi tullut kesä ja kaunis ilma!”
Kurkku kipeänä aamuun ankeaan ja taas matkaan käy. Yön aikana ei onneksi ollut tullut lisää lunta vaikka kaupungin kaduille sitä olikin jo pakkautunut aiempina päivinä joten ajo voisi onnistua sittenkin ihan mainiosti.
Olimme edellisenä iltana kuulleet hieman tarinaa, että esimerkiksi pari viikkoa sitten suuri osa tämän alueen interstate sekä muista teistä oli ollut suljettuna muutamankin päivän ajan rankan lumen tulon takia joten nyt olisi siis hyvä rako päästä poijjes tästä osasta maata ennenkuin lisää tulisi niskaan ja uusi myrsy olikin jo kehittymässä.
Ajopäivä sisälsi pelkkää Wyomingin ylängöllä, noin 2500 metrissä, joten tuuli oli kuin iFyin lentotunnelissa konsanaan. Välillä auto alkoi heittelehtiä tuulen ja rekkojen ilmamassojen kohdatessa, mutta muuten se ei haitannut kuin ulkona ollessa kun kameran putkikin jäätyi liikkumattomaksi ollessamme fiilistelemässä maisemia yhdellä monista rancheista.
Oikeastaan päivä ei sisältänyt juuri muuta kuin ajamista joten eipä siitä sitten muuta. Nyt odotellaan huomista aamua jotta pääsemme heti valoisalla koheltamaan Blackhills National Park:iin. Siis jos vain keli ja hallitus sen sallivat, se jääköön nähtäväksi.
Musiikkini tänään - osiossa kyselemme paikallisilta viimeksi pyörinyttä tai henkilön tämän hetken kuunnelluinta - levyä, artistia tai muuta musiikkikanavaa.
Minun paikkani – osiossa tiedustelemme paikallisilta mika on kyseessa olevan kaupungin paras paikka heidan mielestaan ja pyrimme parhaamme mukaan myos paasta kaymaan kyseisessa spotissa oli se sitten kaupungin osa, puisto, baari, museo tai mika tahansa kohde.
Lisää kuvia matkalta näet täältä.
Kommentoi
Radio Helsinki Player
Shoutbox
Virhe
Taisit tulvia. 1 viesti/minuutti.
Viestisi lähti matkaan.
Radio Helsinki Videot
- Stam1na julkaisi uuden levyn
- Herra Ylppö kirjoitti uuden levyn kappaleet vereslihalla ja nopeasti
- Miksi sota on in?
- Kari Peitsamo kertoo uuden Road Hogs yhtyeensä synnystä
- Miten Tomi Björck päätyi Master Chef -tuomariksi?
- Kaikki videot
Soittolistat
Viikon valiolevy
Viikon aamulevy
Radio Helsingissä seuraavaksi
- Helsingin aamuradio ja Harri
- Helsingin aamuradio ja Pauliina
- Musaneuvosto
- Helsingin Henki
- Valiojoukko
- 8 ½
- Uusi Aalto
- Iltasoitto
» Katso päivän ohjelmat
» Katso viikon ohjelmakartta
Radio Helsingissä tapahtuu
To 9.2. klo 17 vieraina trumpetisti Jukka Eskola ja saksofonisti Mikko Innanen
Pe 10.2. klo 8:35 vieraana näyttelijä Amanda Pilke
Su 12.2. klo 14 vieraana Risto Nevanlinna
Su 12.2. klo 16-18 vieraana muusikko Kalevi Louhivuori
Ti 14.2. klo 17 vieraana Rita Lovely & The Soultwisters
Pe 17.2. klo 8:35 vieraana Hannele Lauri
Pe 17.2. klo 14 vieraana Aino Venna
La 18.2. klo 12 vieraana ohjaaja Aku Louhimies
Su 19.2. klo 16-18 vieraana Mirel Wagner
Ke 22.2. klo 17 vieraana Pariisin Kevät
Radio Helsinki podcastit
- Kyselytunti 8.2.2012
Anna Laineen ja Ville Blåfieldin vieraana on ravintoloitsija ja keittokirjailija Sikke Sumari.
(41min, 19mb)
- Valiojoukko 7.2.2012
Njassan vieraana Stam1nan Antti Hyyrynen ja Pekka Olkkonen.
(27min, 13mb)
- Norsuradio 7.2.2012
Norsuradiossa vedetään kasaan käydyt presidentinvaalit. Mikä muuttui Suomessa? Onko vihreät vaalien todellinen voittaja? Esa Mäkisen vieraina ovat vihreiden ja kokoomuksen nuorisojärjestöjen Inka Venetvaara ja Akseli Hakala.
(37min, 17mb)
- Valiojoukko 6.2.2012
Njassan vieraana First Aid Kitin Klara.
(16min, 7mb)
- Tukevasti Ilmassa 6.2.2012
Tuomas Nevanlinna ja Jukka Relander keskustelevat presidentinvaaleista.
(75min, 37mb)
- Kaikki podcastit
Videot
- Jyväskylän Talwiajot järjestettiin lauantaina 4.2. jo 39. kerran. Pakkaslukemat laskivat 110 kilometrin ajoreitin varrella hurjimmillaan -32 asteeseen. Arktista rämäpäisyyttä nähtiin 160 autokunnan verran. Mukana oli myös pari moottoripyörää. Vanhin mukana olleista autoista oli vuosimallia 1925.
- Uusi Beetle on hauskan erinäköinen. Edellismallia pystympi tuulilasi muistuttaa alkuperäisestä Kuplasta. Tammikuussa 2012 tarjolle tuleva Beetle on edeltäjäänsä matalampi, leveämpi ja pitempi. Toimittaja Marko Jokela
- Monipuolinen Toyota Yaris sopii yhtä hyvin kaupunkiin kuin maantielle. Toimittaja Timo Turkula
Nyt
- Aamutoimi: Käy kaljalla kieltolain kumoamisen kunniaksi
- Leiki hetki Zooey Deschanelin kanssa
- Timbaland ja Missy Elliott julkaisevat uudet albumit kesäkuussa
- Ämpäripää tarttui hittibiiseihin: Tältä kuulostaa Frontside Saulie
- Jazzia ja soulia yhdistelevä klubi muuttaa Kuudennelta linjalta Bassmentiin
