Parasta Helsingissä: Eteläsatama

Julkaistu 10.8.2010, 12:55

Joka kerta kun joudun käyttämään Länsisatamaa, alan kaihota Eteläsatamaan. Länsisatama on onneton!

Helsingissä ei liene montaakaan paikkaa, jonne on yhtä hankala päästä kuin Länsiterminaaliin. Reitti esimerkiksi Helsingin keskustasta on varsinainen kärsimysten tie. Bussi jää usein Mechelininkadun ruuhkaan ja edes tunnin varaaminen matkantekoon ei aina riitä. Yksityisautoilijat kiilaavat kaistalta toiselle siihen tyyliin, että jos pelti ei kolise niin hermo pettää. Metroyhteys Ruoholahteen vaikuttaa helpolta, mutta nykyisten rakennushankkeiden ja muuttuneiden liikennejärjestelyjen vuoksi perille löytäminen on lähes onnesta kiinni. Ja illalla metroon ehtii vain tuurilla, sillä myöhäisin laiva Tallinnasta saapuu Länsisatamaan klo. 23 ja viimeinen metro lähtee 23.26. Taksia en suosittele kenellekään. Mittarissa raksuttaa huima summa jo ennen kuin on selvittänyt tiensä läpi ruuhkautuneen satama-alueen.

Länsisatama tekee Eteläsatamasta luxusta kun jaetaan niukkuutta.

6 kommenttia artikkeliin “Parasta Helsingissä: Eteläsatama”

  1. Mari

    Helsingissä parasta on MERI <3
    Olen meri-ihminen, enkä voisi kuvitellakaan asuvani sisämaassa, lyhyt visiitti vantaalla asuenkin oli liikaa. Meren kautta tunnen jotenkin oudosti olevani yhteydessä koko maailmaan ja siitä saa voimaa:)

  2. Ansku

    Tänä kesänä parhautta on ollut juna-polkupyörä yhdistelmällä liikkuminen pääkaupunkiseudella. Junalla kun hurauttaa Vantaalta Helsinkiin, voi pyörällä kurvailla paikasta toiseen sutjakkaan. Rautatieasemalta pääsee Ruoholahteen hetkessä.=)
    Harmillista vain, että juna-pyörä yhditelmää ei voi käyttää työmatkohin. VR voisi aivan mainiosti laajentaa pyörän kuljetus oikeuden myös ruuhka-aikoihin samaan tapaan kuin metrossa. Mukaan vaan, jos tilaa on. Jäisi tässäkin taloudessa heti toisen auton osto jäihin, kun työmatkat voisi kulkea juna-pyörä yhdistelmällä.

    VR:lle terveisiä siis terveisiä ja iso kiitos, että homma toimii sentään ruuhka-aikojen ulkopuolella.

  3. festariseniori

    Roskilde mutavelleineen on yksi elämäni tärkeimmistä virstapylväistä. <3 4eve! Edelleen tsekkaan joka vuosi esiintyjälistan.

    Nykyään kuitenkin parasta Helsingissä ja maailmassa on Flow, josta pääsee kotiin nukkumaan. :)

  4. Dalton

    Parasta Helsingissä tänä kesänä on ollut sää ja sen suoma mahdollisuus työpäivän jälkeisiin torkkuihin ulkosalla. Kummasti käynnistyy päivä uudelleen kun kotia pyöräilllessä pysähtyy ottamaan pienet nokoset jonnekin rantaan tai puun juurelle..

  5. Niksu

    Länsisataman tilannekin onneksi paranee, kunhan nyt rakennettava raitiovaunuyhteys saadaan sinne asti valmiiksi. Valitettavasti sen rakentaminen on nyt osaltaan aiheuttamassa niitä ruuhkia. Mutta lähellä asuvana on hienoa seurata kuinka kiskot ylettyvät koko ajan pidemmälle ja pidemmälle!

  6. HäxLäys

    Nykyään laiva- ja lentomatkustaminen on mennyt sellaiseksi terminaaleissa notkumiseksi, että aina tuntuu fantsulta kun pääsee niin Eteläsatamaan, Länsisatamaan kuin Helsinki-Vantaan lentokentälle. Ottaa vermeensä hihnalta, seisoo sen viimeisen jonon taksiin ja sanoo taksikuskille himaosoitteen suomeksi. Sitten voikin melkeinpä aina vain katsella ulos eikä pälyillä että mihinköhän tuo minua nyt pyörittää, jaahas tuo taksimittari ei ole käytössä. Joten nöyrä kiitos suomalaisille taksikuskeille, jopa sille kiljukaulalle joka paahtaa kiihkeän liikenne- tai päivänpoliittisen taksimiehen mietelauseen.

Kommentoi


(Vaaditaan)

Radio Helsinki Player

Radio Helsingin kuunteluun selaimen välityksellä tarvitset Adobe Flash Player version 8 tai uudemman.
» Avaa erillisessä ikkunassa

Shoutbox

» Mikä ihmeen shoutbox?

Virhe

Taisit tulvia. 1 viesti/minuutti.

Viestisi lähti matkaan.

» Uusi viesti

Lataa Radio Helsinki sovellus Appstoresta

Radio Helsinki Videot

» Katso päivän ohjelmat
» Katso viikon ohjelmakartta

RSS Videot

RSS Nyt

Olemme soittaneet eri kappaleita

01.03.2001 lähtien: 207999

tänä vuonna: 6764

tässä kuussa: 1677

viikon aikana: 1483

tänään: 0

[päivitetty: 09.02.2012 06:06]