Rufus Wainwright Helsinkiin toukokuussa
Julkaistu 3.5.2010, 2:36
Elton Johnin lempeästi ”planeetan parhaimmaksi lauluntekijäksi” nimeämä Rufus Wainwright palaa konsertoimaan Suomeen toukokuussa. Sukupolvensa lahjakkaimmaksi laulaja-lauluntekijäksi kehuttu Wainwright esiintyy Helsingin Kulttuuritalolla tiistaina 25. toukokuuta. Liput tulevat myyntiin maanantaina 1. maaliskuuta Lippupisteessä.
Dramaattisista tyylikeinoistaan ja sielukkaasta karismastaan tunnettu kanadalais-amerikkalainen Rufus Wainwright julkaisee kuudennen studioalbuminsa ”All Days Are Nights: Songs For Lulu” tänä keväänä. Mies aloittaa samalla Euroopan-kiertueensa Iso-Britanniasta ja Irlannista huhtikuussa.
Folk-laulajien Loudon Wainwright III:n ja Kate McGarriglen poika ja laulaja Martha Wainwrightin veli on syntynyt Yhdyvalloissa, mutta asui suurimman osan lapsuuttaan Kanadassa. Rufus Wainwright on kasvattanut imagoaan ja uraansa pala palaselta. Vuonna 1998 julkaistun Juno-palkitun debyyttilevyn ”Rufus Wainwright” jälkeen ilmestyi pop-albumi ”Poses”, joka johti menestyslevyihin ”Want One” ja ”Want Two”. Vuonna 2007 julkaistu ”Release The Stars” nousi brittilistan sijalle kaksi. Jokaista albumia on seurannut uusi look ja lukuisia konsertteja ympäri maailman. Vuonna 2009 Wainwright oli Grammy-ehdokkaana ”Rufus Does Judy At Garnegie Hall” -levyllään, jolla hän versioi Judy Garlandin musiikkia New Yorkin legendaarisessa konserttisalissa.
KONSERTTI:
Ti 25.5.2010 Helsinki, Kulttuuritalo
Ovet klo 19
LIPUT:
49/47 euroa + mahd. toimituskulut
Myyntiin ma 1.3.2010 klo 9 Lippupisteen myyntipisteissä, puhelinpalvelussa 0600 900 900 (1,75 e/min) + pvm) ja netissä http://www.lippu.fi
Yksi kommentti artikkeliin “Rufus Wainwright Helsinkiin toukokuussa”
Kommentoi
Radio Helsinki Player
Shoutbox
Virhe
Taisit tulvia. 1 viesti/minuutti.
Viestisi lähti matkaan.
Radio Helsinki Videot
- Herra Ylppö kirjoitti uuden levyn kappaleet vereslihalla ja nopeasti
- Miksi sota on in?
- Kari Peitsamo kertoo uuden Road Hogs yhtyeensä synnystä
- Miten Tomi Björck päätyi Master Chef -tuomariksi?
- Samuli Putro kaipaa festareille
- Kaikki videot
Soittolistat
Viikon valiolevy
Viikon aamulevy
Radio Helsingissä seuraavaksi
- Helsingin aamuradio ja Pauliina
- Kyselytunti
- Helsingin Henki
- Valiojoukko
- Musiikin lahja
- Asian Ytimessä
- Iltasoitto
- Pop-puutarha
» Katso päivän ohjelmat
» Katso viikon ohjelmakartta
Radio Helsingissä tapahtuu
Ke 8.2. klo 12 vieraana Sikke Sumari
To 9.2. klo 17 vieraina trumpetisti Jukka Eskola ja saksofonisti Mikko Innanen
Pe 10.2. klo 8:35 vieraana näyttelijä Amanda Pilke
Su 12.2. klo 14 vieraana Risto Nevanlinna
Su 12.2. klo 16-18 vieraana muusikko Kalevi Louhivuori
Ti 14.2. klo 17 vieraana Rita Lovely & The Soultwisters
Pe 17.2. klo 14 vieraana Aino Venna
La 18.2. klo 12 vieraana ohjaaja Aku Louhimies
Su 19.2. klo 16-18 vieraana Mirel Wagner
Ke 22.2. klo 17 vieraana Pariisin Kevät
Radio Helsinki podcastit
- Norsuradio 7.2.2012
Norsuradiossa vedetään kasaan käydyt presidentinvaalit. Mikä muuttui Suomessa? Onko vihreät vaalien todellinen voittaja? Esa Mäkisen vieraina ovat vihreiden ja kokoomuksen nuorisojärjestöjen Inka Venetvaara ja Akseli Hakala.
(37min, 17mb)
- Valiojoukko 6.2.2012
Njassan vieraana First Aid Kitin Klara.
(16min, 7mb)
- Tukevasti Ilmassa 6.2.2012
Tuomas Nevanlinna ja Jukka Relander keskustelevat presidentinvaaleista.
(75min, 37mb)
- Helsingin Henki 3.2.2012
Anna Laineen vieraana K-X-P:n Timo Kaukolampi.
(13min, 6mb)
- Helsingin aamuradio ja Harri 3.2.2012
Harri Niemen ja Tuuli Hongiston vieraana Hulluna Saraan -elokuvassa näyttelevä Jussi Nikkilä.
(15min, 7mb)
- Kaikki podcastit
Videot
- Jyväskylän Talwiajot järjestettiin lauantaina 4.2. jo 39. kerran. Pakkaslukemat laskivat 110 kilometrin ajoreitin varrella hurjimmillaan -32 asteeseen. Arktista rämäpäisyyttä nähtiin 160 autokunnan verran. Mukana oli myös pari moottoripyörää. Vanhin mukana olleista autoista oli vuosimallia 1925.
- Uusi Beetle on hauskan erinäköinen. Edellismallia pystympi tuulilasi muistuttaa alkuperäisestä Kuplasta. Tammikuussa 2012 tarjolle tuleva Beetle on edeltäjäänsä matalampi, leveämpi ja pitempi. Toimittaja Marko Jokela
- Monipuolinen Toyota Yaris sopii yhtä hyvin kaupunkiin kuin maantielle. Toimittaja Timo Turkula
Nyt
- Aamutoimi: Aloita kahvilla ja hassuilla videoilla
- Piipahda maailman pienimmässä taidegalleriassa
- Maistiaisia Hämähäkkimiehen teinirymistelystä
- Koripallomaajoukkue saa tukea suomiräppäreiltä
- Katso: MasterChefin uusi kausi tarjoaa jotain vanhaa ja jotain uutta

Sam
26.2.2010, 12:37Muistan kun R.Wainwright oli Stingin lämppärinä mies+piano -kokoonpanolla Areenassa, oliskohan ollut 2004 kiertueella. Ketään ei tuntunut (minä mukaanlukien) kiinnostavan ”tuntemattoman” ukkelin hoilotukset…tämä voi tosin johtua myös tilaisuuden yleisestä asiakaskunnasta. :)
Jotkut miehen tuolloin vetämistä melodisista biiseistä, kuten ”I Don’t Know What It Is”, jäivät kaivelemaan mielen sopukoihin, ja löysin aikaisemman ”Poses”-levyn joitakin vuosia myöhemmin, vieläpä ulkomailla asuessani…ja totesin että sehän se on aikamoinen pop-mestariteos. Miehen äänihän on hyvin kaksipiippuinen juttu, toisia se ärsyttää ylikaiken, toiset rakastavat sitä. Itsellä se diggailu on jäänyt kyllä tuohon nimenomaiseen Poses-levyyn, ja muutamaan yksittäiseen biisiin sen jälkeen tulleilta levyiltä.