16.10.2018

Laura Friman äänessä joka arki-iltapäivä!

Radio Helsingin rakastettu vakioääni Laura Friman valtaa iltapäivän 1. marraskuuta alkaen.

Toimittaja ja pop-tietokirjailija Laura Friman on keitetty Radio Helsingissä monessa liemessä. Aikaisemmin hän on juontanut Radio Helsingin aamuja, tiistai-iltapäiviä sekä kesäaamuja. Marraskuun alusta alkaen Laura luotsaa kanavan uutta iltapäiväohjelmaa, jossa suhtaudutaan uteliaisuudella niin juoruihin kuin faktoihin. Ohjelmassa liikutaan vaivatta perheenäidin kiusallisesta arjesta koko Suomea koskettaviin ilmiöihin.

”Olen huippuinnoissani siitä, että pääsen viihdyttämään Radio Helsingin ystäviä joka arki-iltapäivä. Tämä ei ole sooloprojekti: haluan tehdä ohjelmaa aktiivisessa vuorovaikutuksessa kuulijoiden kanssa”, Friman sanoo.

Lauran sormet ovat visusti Helsingin pulssilla joka arkipäivä klo 13-17.

Henri Pulkkista puolestaan kuullaan jatkossa keskipäivässä. Henkan kuratoimaan uuteen ja ajankohtaiseen musiikkin pureudutaan klo 11-12 maanantaisin ja keskiviikosta perjantaihin.

Kaikki Radio Helsingin ohjelmat ovat kuunneltavissa jälkikäteen on-demandina Radio Helsingin kotisivulta tai esimerkiksi osoitteesta radiot.fi.