13.8.2018

Radio Helsingin tekijät muistelevat Perttu Häkkistä

Radio Helsingin tekijät muistelevat viikonloppuna menehtynyttä rakastettua kollegaansa, Perttu Häkkistä.

Mili Kaikkonen, Vaiheessa:

”Pertulla oli ihmeellinen, sisäsyntyinen läsnäolon taito. Hän tuntui osaavan kohdata jokaisen uteliaana, aidosti ja kunnioittaen, koskaan korostamatta liikaa omaa sivistystään tai älykkyyttään. Poikkeuksellinen ihminen, josta pidin valtavasti ja jonka ammattitaitoa ja valtavaa tietopankkia ihailin.”

Timo Kaukolampi:

”Olin Flow’ssa perjantaina keskusteluun syventyneenä ja tunsin märän suudelman poskellani.
Näin Pertun hymyilevän naaman ja vastasin tähän eleeseen samalla tavalla.
Virnuilimme toisillemme hetken emmekä sanoneet mitään.
Tämä oli viimeinen kerta kuin näin hänet.

Perttu sanoi minulle joskus ”Älä kulje haisevan lauman mukana, liihota kuin kotka taivaalla”. Tämän muistan ikuisesti ja se on ollut minulle elämän ohjeena pitkään.
Perttu oli ihana ihminen ja jään kaipaamaan meidän syvällisiä keskustelujamme.
Nautin myös suuresti tarkkailla Perttua ja hänen Linda-vaimoaan baarissa tai jossain tapahtumassa.
Heidän läheisyytensä, ilonsa ja kuhertelunsa toi minulle aina hyvän mielen.

Hyvää matkaa kohti kosmoksen ikuista liekkiä vanha ystävä.
Minulla on valtava ikävä.
Voimaa ja valoa perheelle ja ystäville.”

Henri Pulkkinen:

”Perttu Häkkinen oli esikuva, poikkeuksellinen tyyppi. Tunsin itseni etuoikeutetuksi, kun sain olla hänen seurassaan.”

Edu Kehäkettunen:

”Perttu Häkkinen oli persoona, joka jätti jälkensä meihin kaikkiin. Niin radiontekijöihin, kuin kuuntelijoihinkin. On sydäntäsärkevää ajatella, että jouduimme hyvästelemään hänet aivan liian aikaisin. Paljon jäi sanottavaa ja juteltavaa, kuten myös opittavaa häneltä. Kun Pertun kanssa jutteli, unohtuivat kaikki murheet hetkessä. Jokaisesta keskustelusta jäi jotain käteen, vaikkei se olisi ollut mitään tärkeääkään. Jokainen hänen kanssaan vietetty hetki oli spesiaali. Perttu sai meidät toistuvasti nauramaan kunnolla, kerta toisensa jälkeen, sillä hänellä juttuja riitti. Hän oli ystävällinen, kohtelias, viisas, avarakatseinen ja aina valmis keskustelemaan, sekä kuuntelemaan ja ainakin yrittämään ymmärtämään erilaisia ajatuksia.

Toivon paljon voimia ja rakkautta Pertun perheelle, omaisille, ystäville sekä faneille. Maailma ei tule ikinä olemaan entisensä ilman Rotterdam Gabber Führeria. Olkaa onnellisia, että tunsitte tai edes tiesitte Pertun.”

Markus Nordenstreng, Kuusikielinen taivas:

”Mä muistan Pertun ja tämän viljelemän lempeän terävän huumorin olennaisena piristysruiskeena pitkään sulku-uhan alla toimineen radion arjessa. Perttu oli monella tapaa poikkeuksellinen hahmo – uniikki renesanssimiesälykkö ja moniosaaja vailla ennakkoluuloja saati pätemisen tarvetta. Helsinki on merkittävästi tylsempi paikka ilman tätä jäbää.”

Lasse Kurki, Rakkaudesta:

”Perttu oli siinä mielessä harvinainen ihminen, että vaikka hänen seurassaan tunsi olonsa usein jotenkin tyhmäksi ja yksinkertaiseksi, se ei haitannut lainkaan. Hän vain synnytti nälän oppia ja tutkia maailmaa lisää ja lisää.”

Ari Peltonen, Paskalista:

”Pertusta tulee mieleen kuinka hän osasi puhuessaan älyllistää kuulijalle infantiilimmankin musiikin nerokkaaksi taiteeksi. Kuvaavaa on yksi hänen suosikkisanoituksistaan, eli Matti Nykäsen kappale Varas. ”Pidä varas – olen varas!”. Se on siinä!

Viimeksi näin Pertun ulkoilemassa Herttoniemessä. Sovimme lähtevämme lähiaikoina ihmettelemään maailmaa olutravintola Pikkulintuun. Ei nyt sitten lähdetä. Sattumalta istuin siellä kuolemaa edeltävänä iltana keskustelemassa Perttu Häkkisestä. Kas kun eräs asiakkaista kertoi olevansa menossa Flow´hun ainoastaan yhden esiintyjän takia, Imatran Voiman.”

Matti Nives:

”Perttu oli minulle aina tietynlainen benchmark siitä, mitä on olla oikeasti riippumaton ajattelija ja tehdä omia asioita huolimatta siitä, mikä vallitseva laajempi normi on. Tuo terve karismaattisuus hänessä ei myöskään koskaan kääntynyt aggressiivisuudeksi tai välinpitämättömyydeksi muita näkökulmia kohtaan – päinvastoin. Perttu oli aina utelias ja halusi herättää keskustelua eri aiheista tavalla, joka oli aidosti avoin ja johon kuului erilaisten ihmisten kohtaaminen ilman ennakkoluuloja. Ammatillisesti ajatellen Perttu oli sukupolvemme kenties laaja-alaisin kulttuuripersoona, ainakin mitä uusien latujen raivaamiseen tulee. Henkilönä hänessä yhdistyivät sivistys, älykkyys ja empaattisuus erittäin ainutlaatuisella tavalla.”

Mikko Mattlar, Iskelmäiltama & Stadin diskohistoria:

”Tutustuin Perttuun joskus 2010-luvun taitteessa yhteisten dj- ja levynkerääjätuttujen kautta. Sitä ennen toki tiesin hänet jo muusikkona ja kirjoittavana toimittajana. Paremmin tutustuimme, kun Perttu tuli tekemään ohjelmaa Radio Helsinkiin keväällä 2012.

Olen kuullut useita itselleni tärkeitä biisejä ensimmäistä kertaa Pertun ohjelmissa. Pertun omintakeinen tyyli tehdä radio-ohjelmaa toi myös aimo annoksen rohkeutta itsellenikin ohjelmantekijänä. Toimitin välillä omaa ohjelmaani Pertun jälkeisellä ohjelmapaikalla ja näin studion tietokoneelta, millaista palautetta hän sai ohjelmansa aikana. Viestit osoittivat, että ohjelmaa voi tehdä rohkeasti täysin omalla tyylillään, ja suuri osa kanavan kuulijoista pysyy kyllä samalla aaltopituudella.

Perttu vähät välitti siitä, mitä muut pitävät ns. hyvänä ja oikeana musiikkina. Hänellä oli vahva oma musiikillinen näkemys, joka sisälsi sekä rockin klassikoita, elektronista outoilua että Kake Randelinia. Kesäkuussa olimme keskustelemassa Kone-Suomi-kirjasta Kallion kirjastossa, ja Perttu sanoi keskustelun aikana: ”Musiikissahan ei ole olennaista se, onko se hyvin tehtyä, vaan millaisia tunteita se herättää.” Sillä hetkellä tajusin, että tämä on omakin suhteeni musiikkiin, mutta vasta nyt joku kiteytti sen näin osuvasti.

Kun radion sisällä oli uutisoitu Stadin diskohistoria -ohjelmani alkamisesta, törmäsin muutaman päivän päästä radiolla Perttuun, joka tuli sanomaan jotakuinkin näin: ”Kuulin että sulla alkaa diskohistoriaohjelma. Me ollaan jo kauan sitten puhuttu, että jonkun pitäisi haastatella noita vanhoja dj:tä. Hienoa että sä teet nyt sen.” Näiden muutaman lauseen jälkeen en enää miettinyt, onko ohjelmalle tilaus ja olenko sopiva tekijä sille. Mutta tällainen kollega Perttu oli. Hän oli omanarvontuntoinen, mutta muita kohtaan todella lämmin ja kannustava ihminen.

Olen edelleen todella järkyttynyt Pertun äkillisestä kuolemasta, mutta kunhan aikaa kuluu, uskon että päällimmäiseksi muistoksi hänestä jää se valtava määrä hyvää, mitä hän ehti saada aikaan liian lyhyeksi jääneen elämänsä aikana. Uskon, että Pertun esimerkki rohkeasta oman tiensä kulkemisesta inspiroi minua loppuelämäni ajan.”

 

Perttu Häkkisen Musiikin lahja -ohjelmaa lähetettiin Radio Helsingissä viikoittain 8.2.2012–21.12.2015.