23.10.2017

Matti Nives omistaa erikoislähetyksen Emu Lehtiselle

Matti Nives omistaa kolmituntisen erikoislähetyksen Ilkka ”Emu” Lehtiselle. Legendaarinen levykauppias menehtyi 22. lokakuuta sairauskohtaukseen.

”Eräs Helsingin pysyvimmistä ja rakkaimmista asioista itselleni on ollut Viiskulmassa sijaitseva Digelius-levykauppa. Joka kerta Digeliuksessa käydessäni olen poistunut elämystä rikkaampana riippumatta siitä, onko matkaan tarttunut uusia levyjä. Digelius on paikka rauhoittua hetkeksi, tavata tuttuja ja vaihtaa kuulumisia. Kaiken kaupasta huokuvan yhteisöllisyyden ytimessä on aina ollut Ilkka ”Emu” Lehtinen, äärimmäisen lämminhenkinen ihminen, jonka kanssa kenen tahansa musiikkia rakastavan on ollut helppo ystävystyä. Sydämeni särkyy ajatellessani, että Emu on ikuisesti poissa. Sain tiedon ollessani matkalla ja tuntuu, että sitä Helsinkiä josta lähdin, ei enää ole olemassa samanlaisena ilman Emua. En voi vielä käsittää asiaa täysin.

Haluan omistaa Emulle yhden kokonaisen jakson radio-ohjelmastani ja muistella häntä kolmituntisen verran. Koska olen matkani vuoksi nauhoittanut tulevan lauantain 27.10. ohjelman ennakkoon, teen radiotribuuttini Emulle vasta seuraavalla viikolla. Eli 4. marraskuuta kello 9-12 lähetettävä ohjelmani on oma kiitokseni edesmenneelle ystävälleni, Ilkka ”Emu” Lehtiselle.”

Kuva: Maarit Kytöharju

Matti Nives