16.8.2017

Perjantaina Musla puputtaa salaattia viiden tunnin edestä

Viikonlopun alkaessa Musla kasvaa viisituntiseksi spektaakkeliksi, johon sulautuvat Muslan lisäksi Perjantaimoodi, G Livelab sekä salaattiravintola Pupun pop-up.

G Livelabista suorana tehtävä lähetys käynnistyy klo 11 ja lounasta tarjoilee uusia makujaan esittelevä Pupu. Kurkkaa lisätiedot tästä.

Musla on Kirsikka Simbergin vuonna 2012 perustama sivusto, josta on kasvanut neljän naisen yhteisö. Mukana Simbergin lisäksi on Enni Koistinen, Katri Mutikainen ja Mia Frilander. Muslan radio-ohjelmassa käsitellään samoja aiheita kuin sivustollakin: taidetta, muotia, marttailua, hyvää ruokaa ja elämää Helsingissä.