16.8.2017

Miten musiikkifestareiden oluttarjonta on muuttunut?

Kippis! heittäytyy torstaina festareiden maailmaan, mutta musiikkitrendien sijaan etsitään oluttrendejä.

Musiikkifestareiden perinteinen oluttarjonta on ollut lähinnä lageria muovituopista. Nykyään tarjolla on usein erilaisia erikoisoluita, IPA-, APAa- ja saisonia. Miten festareiden olutarjonta on muuttunut ja toivotaanko bäkkärillekin erikoisoluita? Anikó Lehtisen ja Ikke Ikäläisen kanssa keskustelemassa Ruisrockin vastaava tuottaja Annakaisa Anttila ja Tuska-festivaalin pääpromoottori Eeka Mäkynen. Samalla syödään sipsiperunoita ja juodaan vaaleanpunaisia oluita.

Oluet:

Bryggeri Rose
Fiskarsin Panimo Öö de Kolome
Lindemans Kriek

Vihreät sipisiperunat:

Noin 6-8 uutta perunaa
Öljyä paistamiseen
1,5 dl murskattuja Estrella Pansuola Chips
1 dl persiljaa
Suolaa ja mustapippuria
Keitä perunat ja anna jäähtyä. Silppua persilja ja murenna chipsit. Paista sitten perunat öljyssä, pyörittele mukaan persilja. Mausta suolalla ja pippurilla ja murenna sipsit joukkoon. Pyörittele perunat kauttaaltaan sipseissä ja tarjoa heti iltapalaksi tai lisäkkeeksi. Juomaksi hedelmäisen hapan olut. Vinkki: Parhaiten tähän sopivat eilisen jämäperunat!

Kippis! taajuudella torstaisin klo 18-19. Ohjelman tarjoaa Estrella.